Tämä valkokukkainen kaktus oli kesän kuumalla parvekkeella ilman kastelua, ja kun toin sen muutama viikko sitten ihan ryppyiseksi kuihtuneena sisälle, se intoutui pukkaamaan nuppuja. Eilen ensimmäinen kukka aukeni.
Tämän peikonlehden alun pelastin viime keväänä yhden kaupan alepöydältä, ja siinä vaiheessa siinä oli muutama pikkuinen huonokuntoinen lehti. Nyt siitä on kasvanut jo mukavan kokoinen kasvi.
Sää täällä Suomessa jatkuu ihmeen lämpöisenä. Edelleenkään ei tietoa pakkasista, ainakaan täällä Keuruulla. Tykkään muuten katsella mainos-tvn ennustuksia varsinkin Pekka Poudan ennustamina ihan vain tuon hänen lemmikkinsä, pikku koiran takia. Taitaa olla koko toimituksen suosiossa.
Seuraan saapasmaata Rainews 24 -kanavan kautta. Pari päivää sitten siellä oli uutisia Puglian oliivipuiden tilanteesta, onhan siellä nyt alkanut oliivien keruu. Kovin on kurja tilanne siellä edelleen, sillä muutama vuosi sinne pesiytyi oliivipuihin tuo kurja xylella-tauti, joka tappoi suuren osan ikivanhoista puista.
Näin nopeaa koronan tautitilanne muuttuu. Eilen Suomen tartuntatilanne oli yhtäkkiä huonompi kuin Italian. Jälkikasvun mukaan ehkäpä keväinen sokki oli niin paha, että saapasmaalaiset käyttävät paljon kuuliaisemmin maskeja kuin me suomalaiset. Entäpä tuo showmies tuolla vetten takana?
Kurja se oliivijuttu.
VastaaPoistaKun muutama vuosi sitten ajelimme Pugliaa ristiin ja rastiin, ja näimme tuhansia kuolleita puita, voimme vain kuvitella, mitä paikalliset kasvattajat kävivät läpi. Vuosikymmenten ja sukupolvien työ huusi kuivista puista.
Poista"Kukinnot toimivat eräänlaisena väliaikaisena hyönteisansana, jonka avulla kasvi ikäänkuin varmistaa pölytyksensä." Tämmöisen löysin pikaisella kuukletuksella.
VastaaPoistahelena
Olet sinä taitava ja minä laiska googlettaja. Kesällä itikka-aikana kukka olisi tarpeellinen, ei näin kylmien tullen. Pitääpä alkaa hoidella kukkaa kesäkuntoon. Josko saisi kukan kehittelemään siemeniä!
PoistaKurja tosiaankin tuo oliivijuttu, sitä pelättiin täälläkin, ja aina välillä tulee joku tauti puihin, kuten pari vuotta sitten täällä palmuihin, ja esim. kaffir-limen tuoreita lehtiä ei saisi tuoda tänne Thaimaasta, koska ne voivat levittää sitruspuille haitallista tautia.
VastaaPoistaTäälläkin on vielä aivan liian kuumaa, ja eilen oli tosi kuuma päivä. Kaipaan jo viileämpää säätä. Oikein hyvää viikonloppua Lissu.
Koko eliökunta ihmisistä alkaen on luonnon armoilla, varinkin jos siitä ei pidetä hyvää huolta. Ja sittenkin. Sää on viilenemään päin pikkuisin askelin. Hyvää viikonloppua sinnekin, Jael.
PoistaTaidat todellinen multasormi, kun innostut. Sään seuranta jää minulla melko kehnoksi. Sen tiedän, että verkkoja ei enää yksi järveen näillä kulmin- Lunta kait luvassa ja usean asteen yöpakkasia jo tiedossa.
VastaaPoistaMelko paljon on ainakin herkemmillä kasveilla inhottavia tuholaisia. Tuntuu, että aina niitö vaan jostain siunaantuu uusia. On myös kiusaajia ihmiskunnalla, nytkin korona!
Tykkään kasveista, sekä sisällä että ulkona. Tännekin on luvassa - ehkä - yöpakkasia viikonloppuna. Luomakunnassa on aina myös vitsauksensa, ikävä kyllä.
VastaaPoista