Minun 24/7 -tohtorini oli muutaman päivän kenkulla tuulella. Kehitteli sinilevää uimareiden kiusaksi. Eilen levä oli jo kadonnut. Vesi on kuitenkin vielä niin lämmintä (+9 astetta), että täytyy olla varovainen, ettei sitä pääse silmiin tai suuhun. Lämmin kausi jatkuu edelleen, öisinkin on noin 10 astetta, eli lämpimämpää kuin keskimäärin päivisin tähän aikaan normaalisti. Eivät ole vuodet veljeksiä, sillä muistan yhtenä vuonna PYSYVÄN lumen tulleen 10.10.
Nyt alkaa olla luonnon antimet hamstrattu. Olen samoillut myös suon reunoja karpaloita etsien. Sain pari litraa reissulla, joka hieman hätkäytti. Vaikka suo oli pieni ja aivan autotien varrella, minä eksyin. Pyörin innoissani punaisten pallukoiden perässä, ja kun sitten päätin tyytyväisenä lähteä kotiin, mutta olin kai niin tohkeissani, että talsin varmaan liikaa vasemmalle, ja matka autolle tuntui turhan pitkältä. Tiesin heti, että nyt oli pysähdyttävä ja tarkkailtava ympäristöä. Varmuuden vuoksi tein täyskäännöksen ja palasin suon reunaan. Sieltä sitten uusi suuntaa, eikä aikaakaan kun olin auton luona. On minulla puhelimessa 112, mutta niin hukassa en vielä ollut, että olisin edes harkinnut käyttää sitä. Pikkuveljen vaimo laittoi minulle eilen puhelimeen myös maastokartan, varmuuden vuoksi. Yleensä en lähde oudoille metsästysmaille, mutta nyt alan olla vielä tarkempi. Varmuuden vuoksi.
Tykkään munakoisosta. Yleensä grillaan viipaleet ensin, mutta nyt laiskotti ja vain hiukan paistoin niitä pannulla ennen päällysteitä (tomaattia, mozzarellaa, basilikaa, suolaa ja pippuria). Sitten uuniin reiluksi puoleksi tunnksi. Nam!
Aika kenkkua sinilevää näin syksyllä vielä.
VastaaPoistaEhkä parempi kuitekin rapata suolla karpaloita haeskelemassa, kuin uimassa. Eksymistä kannattaa varoa, tässä ottaa kantaa kokemuksen vahva rintaääni-
On niin lämmintä, että sinileväkin tykkää! Tänäänkin luvassa reilut 15 astetta. Vaikka tykkään rymytä YKSIN pitkin maisemia, soita olen aina aristellut, ne kun on niin samannäköisiä. Missäs sinä eksyilyt?
VastaaPoistaLounaissuomessa asuessani eksyin parikin kertaa. Harhauduin polulta, Omin nokkineni kuitenkin aikojen pöästä löysin kotiin. Täällä Koillismaalla eksyin kerran poron polulle, mutta tajusin palata jälkiäni takaisin niin pitkälle, että olin taas oikealla polulla. Soilla en ole eksynyt, laitan vaalean muovipussin solmulla suon reunaan, kohtaan mistä lähden ja vilkaisen silloin tällöin varmistaaakseni, että pussi näkyy yhä.
PoistaTuo pussi on hyvä keino. Kerran laitoin kreppipaperisuikaleita, mutta nykyisin en enää lähde ´seikkailemaan'.
PoistaNo onneksi löysit perille. Muutaman kerran viime vuosina, kuten viime vuonna olen ollut syksyllä Suomessa, ja lämpimämpää on ollut kuin silloin ennen. Täälläkin oli nyt lämpimin syyskuu ikimuistiin.
VastaaPoistaNam, herkullista, munakoiso on niin hyvää:)
Kun näin auton, olo oli oikein helpottunut. Tämä syksy on oikein lämmin, nytkin 14 astetta klo 17.00! Munakoiso, nam nam!
VastaaPoista