perjantai 18. syyskuuta 2020

Päiväkirja


Hamsterin kohde on nyt muuttunut tavarasta luonnon antimiin? Kyllä! Kellari on nyt lähes tyhjä kamasta, mutta kahden kämpän pakastimiin vielä mahtuu, vaikkapa puolukoita. Vakituinen saalisalueeni oli putsattu tyystin, eli oli löydettävä uusi paikka. Mutta kun vaatimukseni on ollut hirvivapaa seutu, oli vain testattava yksi vanha paikka. Ja kyllä kannatti! Melkein samoin jaloin poimin neljä litraa puolikoita, eikä hirveitä otuksia tarvinnut listiä. Mukavaa oli huomata, että puolukka aikoi tuottaa toisenkin sadon, mutta taitaa olla myöhäistä.

Viime postauksessa kerroin, että olen pitänyt marja- ja sienipäiväkirjaa.Siihen olen merkinnyt päivämäärän ja saamani saaliit. Esim. 06.09. viime vuonna sain 6 kpl (herkku)tatteja ja sisennyksessä on tämän vuoden puolukat ja kantarellit samalta päivältä. Viime vuonna tähän aikaan tattiaika oli vielä ihan vauhdissaan, mutta tänä vuonna ei muutamaan viikkoon ole löytynyt enää tatin tattia. Puolukoita  viime vuonna sain yhteensä vain vajaan litran, nyt jo noin 20 litraa. Eivät ole vuodet veljeksiä. 

Seuraavana silmissä kiiltelee karpalomättäät. Lakka-aikaan löysin uuden suon lämpäreen valkoisenaan raakoja karpaloita. Olisivatkohan ne jo kypsiä?

Arkisin on taas italian opiskelua. Isä Matteo ratkoo juttuja Spoleton maisemissa, ihan lähellä saapamaan kotia. Milloinkahan saa taas pakkailla laukkuja ja lennellä pakoon syksyn kaamosta? Toivossa on hyvä elää.

6 kommenttia:

  1. Vau, on ollut kyllä hyvä vuosi marjojen ja sienien suhteen, ihan kateeksi käy-. Terveisiä täältä karanteenista, uusi ulkonaliikkumiskieto astui voimaan eilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä kesä-syksynä luonto on ollut tosiaan poikkeuksellisen antelias. ON tosikurjaa, että korona kurittaa teitä. Ole varovainen.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Alkujaksothan Isä Matteon maisema oli Gubbion seutu. Siellä kävin kerran leikkimässä matteota (ilman rikosta). Umbria on kaunista seutua.

      Poista
  3. Paikoin luonto antaa, paikoin ei ole niinkään antelias. Täällä minä sain vain hillaa, mustikka ja puolukkaa on erittäin huonosti, enkä kehu sienisadollakaan. Nythän kaikki on jo paleltunut, paitsi tietty puolukka ja karpalo, vaan niiden vuoksi ei tässä lähiseuduin kannata marjaan lähteä.
    Älä murehdi, yllä tämä koronakin aikanaan talttuu tavalla tai toisella ja pääset pimeästä pois.
    Ja voi, kun minä alan nauttia, kun kaamos lähestyy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kesä-syksy on tosiaan ollut täällä poikkeuksellisen antelias. Tänään keitin makoisan suppilovahverokeiton ja jälkkäriksi popsin puolukoita.
      Joo, täytyy vain odotella, mutta kaamos ei ole minun makuuni.

      Poista