maanantai 16. maaliskuuta 2020

Poikkeuksellista

Kävin hamstrausreissulla. Mutta en vessapaperia! Kaupassa kerrottiin, että esim perjantaina paperit olivat kaupassa lopussa jo puolelta päivin, mutta että aina ovat saaneet lisälähetyksiä seuraaviksi aamuiksi. Joten ei tarvetta hermoiluun.

Kävin hamstraamassa Vakasta (suoramyyntikauppa) paikallisia mansikoita ja mustaherukoita, koska itse poimimani ovat  aikoja sitten loppuneet. Minä kun tykkään syödä aamuisin kaurapuuroa koristeltuna keolla erilaisia marjoja. Olen kokeillut myös Lidlin mansikoita, mutta mutta... Kuvan mansikat ovat samalta pellolta poimittuja, mistä itsekin mansikkani olen monena vuonna poiminut. Ja tulen ensi kesänäkin poimimaan!

Ei, ei minulla ole kipua tai kuumetta, mutta ostin paketin ihan vain pelotellakseni viruksia. Apteekin myyjä kertoi, kuinka viikonloppu oli ollut täysin poikkeuksellinen: kansa hamstrasi lääkkeitä kassikaupalla. Tarpeeseen tai ihan vain hysteriaan mukaan lähteneenä.

Kun tallustelin avannolta kotiin päin, näin sillan korvassa jäällä aivan outoja jälkiä. Kuvaa suurentamalla voitte nähdä tarkemmin. Osaatteko te kertoa, miten jäljet ovat syntyneet?

Siskon jälkikasvun jälkikasvu on taiteillut kuvat tähän valloittavaan pikku kirjaseen. Toivottavasti me kaikki puhdistamme nyt korvamme kuntoon, jotta kuulisimme, kun pääministerimme äsken luetteli, mitä me saamme tehdä ja mitä ei, jotta pääsemme korona-epidemian yli mahdollisimman pienin vaurioin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti