Viime postauksen yhdessä kommentin vastauksessani kerroin haaveilevani matikkakeitosta. Nythän matikat ovat parhaimmillaan. Olen joskus aikaisemminkin postannut matikkakeitosta, ja silloin eräs amerikkalainen ystäväni kysäisi, että minkälainen se MATHsoup oikein on! Oli käyttänyt blogin automaattista kielenkäännöstä, jossa matikka=math.
Eilen sain K-kaupan kalatiskista matikkaa=madetta, paikallisen kalastajan aamulla kauppaan tuomaa. Myyjä jopa nylki saaliin minulle valmiiksi. Kalan sisuksista paljastui upeat mätipussit ja suht puhdas maksa. Kotona poistin siitä nuo valkoiset ei-toivotut pallukat. Totta kait myös mateen pää lähti mukaan.
Itse kala oli ihan hyvän kokoinen, ja nyt padassa hautuukin kalakeittojen aatelia: matikkakeitto.
Keiton valmistumista odotellessani surffailin La Repubblican nettisivuilla, ja matikkahan siellälin tuli vastaan. Mutta nyt math. Luccassa, Toscanan rannikolla, opiskellaan matematiikkaa ala-asteen eka luokalla tutun näköisillä matikan kirjoilla! Muutaman minuutin videolla näytettiin ihan livenä kirjojen käyttöä, jota perusteltiin mm sillä, että lapset oppivat kyllä pelkkien kuvien ja matemaattisten symbolien avulla matemaattista ajattelua. Siis ei tarvita sanallista tehtävän antoa, koska eppulaisten lukutaitohan on vielä joskus sitä ja tätä.
Edellisen kerran luin em lehdestä, kuinka samoilla seuduilla varhaiskasvatukseen on haettu oppia Ruotsista! Muksuille oli hankittu omat tabletit ja eikun näppäilemään.
Tällaista aidan toiselle puolelle katsominen on oikein hyvä homma, jos ymmärretään, millaisissa oloissa käytäntö on syntynyt ja miten se soveltuu oman aidan sisälle. Itseäni surettaa se, että Suomessa ns reggiolainen ajattelu tulkitaan lähes aina kuvataidekasvatukseksi, mitä se ei missään tapauksessa ole. Pisimmälle ns reggiolaisuuden ymmärtämisessä Reggio Emilian ulkopuolella on mielestäni onnistuttu Ruotsissa. Suosittelen asiasta kiinnostuneille piipahtamista www.reggioemilia.se nettisivuilla ja varsinkin Gunilla Dahlbergin kirjallisuutta.
Tähän lopuksi muisto vuodelta 2011. Silloin Napolitano valittiin uudelleen saapasmaan presidentiksi, vaikka eräs Mr B niin hirmuisesti olisi halunnut kaliffiksi kaliffin paikalle. Napolitano siirtyi nyt eläkkeelle ja maassa kuhisee sekä kulissien takana että edessä. Minä hartaasti toivon viisautta maan keulakuvan valitsemisessa.