tiistai 17. joulukuuta 2013

Joulun alusviikkoa

Tämmöistä oli vielä pari päivää sitten ...

... ja tämmöistä on tänään! Ja vettä ripottelee...

Sää ei kuitenkaan ole estänyt joka päiväistä terveyspulahdusta avantoon. Ostin jopa hanskat ja kengät. Ei enää palele sormia, eikä vanhat villasukat tartu pakkasella jääkokkareihin. Polvet kiittävät luonnon kortisonihoidosta. Monta päivää on kulunut jo ilman kipuja.

Lissun kokeilukeittiössä kokeilin mini-porchettaa, saapasmaalaisten - varsinkin Lazion seudun - kinkkuherkkua, jota saa ympäri vuoden, varsinkin markkinakojuista.

Ostin Saparomäen liha-autolta sian sivua ja palan talouskyljystä. Ensin ripottelin läskille porchettan mausteet: rosmariinia, valkosipulia, peperoncinoa ja suolaa. Ja koska tykkään kovasti timjamista, lisäsin sitäkin, plus salviaa poistamaan lihan rasvan makua. Sitten laitoin päälle talouskyljyksen ja rullasin koko homman tiukaksi rullaksi ja sidoin pötkylän  langalla. Paistoin uunissa kinkun tapaan, jäähdytin ja voi että, oli namskista. Ja ihan samanmakuista kuin saapasmaassa saamani oikea porchetta. Mutta koska en halunnut ihan kolesterolipommia popsia, poistin enimmän läskin pois. Voisin seuraavaksi kokeilla talouskyljyksen tilalla vaikka poroa tai hirveä.

Ostin kaupasta punaisen amarylliksen, mutta kotimatkalla kukkavana oli katkennut. Onneksi mukulasta on nousemassa toinen tilalle. Laitan teille tämän viime jouluisen kaunottaren toivottamaan rauhaa näille lopuille päiville ennen joulua.

17 kommenttia:

  1. Pistitkö katkenneen kukkavanan maljakkoon, jos vaikka kasvaisi siinä?
    Enpä tiedä uskaltaisinko avantoon, kakarana juoksin kyllä talvella avojaloin (ulkovessaan, vaikka matkaa oli). Se jälkitunne, kun jaloissa alkoi kiertää veri, oli huikaiseva. Nykyisin villasukat eksyvät jalkaan kesälläkin.
    Oletko katsonut ykköseltä Nuori Montabano -sarjaa. Mitäs pidit?
    helena

    VastaaPoista
  2. Laitoin katkenneen oksan maljakkoon, mutta se taisi olla suuttunut, koska ei se auennut tippaakaan. Kun nivelet ovat tarpeeksi kipeät, minulle ainoa parannuskeino on avanto, ja usko tai älä, siitä tulee oikein riippuvaiseksi: jos joku päivä jää väliin, sen kyllä huomaa itsessään. Olen katsonut tuota nuorta Montalbanoa jo saapasmaassa. Ei hassumpi, mutta kyllä Se Oikea minulle on Luca Zingaretti. You Tubessa on molemmista sekä pätkiä että ihan kokonaisiakin jaksoja. Oletkos katsonut?

    VastaaPoista
  3. Minun lempiyrttini on ehdottomasti rosmariini, mutta timjamista en perusta.

    Muuten minä-kin olen hieman salaa ollut ihastunut Luca Zingarettiin ;). Vaikken muuten juuri televisiota ehdi katselemaan, niin Montalbanoa on vaan pitänyt katsoa, "sillä silmällä"...

    Muuten, Lucan nuorempi veli Nicola oli aikaisemmin Rooman provinssin presidentti mutta nyt hän on koko Lazion maakunnan presidentti.

    Luca asuu Monteverden kaupunginosassa Roomassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on mausteiden kolmiyhteys: rosmariini, timjami ja salvia. Niitä laitan melkein kaikkeen ruokaan. Minulla on melkein kaikki Zingaretti-Montalbanot Dvd:lla. Olen rakastunut! Haaveeni on päästä joskus Sisiliaan, aitoon Montalbano-maisemaan. Saapasmaan pikku kylässäni oli paljon Nicola Zingaretti-vaalimainoksia. Kovin suosittu hän Lazion presidenttinä ilmeisesti on. Kuinkahan paljon velipoijan mainosapua? Oletkos nähnyt Lucan perheineen ihan livenä?

      Poista
    2. En ole ikävä kyllä nähnyt häntä.

      Poista
    3. Unohtui kirjoittaa että en ole minäkään käynyt Sisiliassa. Siinä Montalbanon asuntotalossa La Casa di Montalbano'ssa vuokrataan huoneita turisteille.

      Poista
    4. Se asuintalo-break and breakfast on tuolla you tubissakin. Sinne minä haluaisin!

      Poista
  4. Herkullisen näköistä possua.
    Saksalaiset turistini näkivät Helsingissä Itämereen pulahtavan naisen ja kerroin heille rohkeista suomalaisista talviuimareista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kyllä oli muuten hyvän makuista. Suomen joulukinkku nauttisi saapasmaan yrteistä! Avantoon pulahtaminen vaatii ensimmäisillä kerroilla rohkeutta, mutta sitten vaatii rohkeutta luopua moisesta harrastuksesta. Jos omena pitää lääkärin loitolla, avanto pitää lääkätit työttömyyskortistossa.

      Poista
  5. Kaatunut tai liian pitkäksi kasvanut amarylliksen kukkavarsi kannattaa tosiaan katkaista, laittaa kumirengas varren ympärille, alapäähän, ja sitten vaan veteen. Minulla on parasta aikaa semmoinen alkamassa kukkimaan ja se kuulemma kestää pitkään.
    -seija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jahas, olisipa pitänyt kysyä systeriltä apua!

      Poista
  6. Olet sä kyllä aika sissi jos sinne avantoonm pulahdat joka päivä! Jerusalemissa taitaa vieläkin olla enemmän lunta kuin teillä.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sissi valitsee mieluummin avannon kuin lääkärin kortisonipiikkeineen tai leikkaussaleineen! Yksinkertaista ja edullista ja varmasti tehokasta - ainakin minun tapauksessani. Joo, täällä lumi tuli ja suli. Joulustakin ennustetaan mustaa Keski-Suomeen. Höh!

      Poista
  7. Minä inhoan kylmää vettä ja saan viileästä vedestäkin jo pissatulehduksen. Mutta nyt kun ostimme sen talon sieltä Suomesta ja siinä olisi heti tien toisella puolella uima-paikka, joka naapurin mukaan pysyy auki talvellakin joen virtauksen vuoksi, olen alkanut ajatella, että uskaltaisiko sittenkin...

    VastaaPoista
  8. Minä uskon sananlaskuun: Vesi vanhin voitehista! Ja avantoon tulen viemään kaikki nivelkipuni. Ikuisesti olen kiitollinen ystävälleni, joka houkutteli minut avantoon jäätyneen olkapääni kanssa kipuillessani. Kipu suli parin viikon aikana, eikä minun tarvinnut 'totella' lääkäriä, joka olisi laittanut minut leikkausjonoon eikä ottaa kortisonipiikkejä, jotka olisivat vain 'syöneet' luustoani. Eikös ole pitkä mainospuhe avannon puolesta!

    VastaaPoista
  9. Taidanpa tykätä enemmän tästä nuoresta "polliisista". Maisemat ovat hienoja kummassakin sarjassa.

    Pelkäsin tuota jäätynyttä olkapäätä, kun omani kipuili ja siskolla on ollut kummassakin kädessä. Ikävä vaiva. Nyt heiluttelen kahvakuulaa iltaisin eikä tunnu missään. Täytyy pistää avantohoito mieleen vastaisuuden varalta.

    Ja kuminauha amarylliksen varteen ennen veteen laittoa, hyvä vinkki, kiitos siskollesi! Täälläkin ylikasvanut amaryllis.
    helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tuo nuori Montalbanokin on, ja samoissa maisemissa molemmat sarjat on kuvattu. Eniten minua häiritsevät muut uudet hahmot.

      Jäätynyt olkapää on vaiva, jota ei toivo edes vihulaiselle! Ja uskon saman homman olleen tuossa polvessani. Avatoon ne kivut ovat nytkin jääneet.

      Systeri on oikea viherpeukalo, hänkin!

      Poista