... ei Pariisissa, vaan Keuruulla. On muuten mukava tuo torstai-iltaisin TV1:llä tuleva kokkausohjelma Pieni keittiö Pariisissa. Rachel Khoon kaksipaikkaisen 'ravintolan' herkut syntyvät hänen kantti x kantti minikeittiössään. (Silmänruokaa tarjoaa myös kokin naisellinen vintage-look!) Suosittelen lämmöllä. Katsomo.fi lähettää ohjelmia jälki käteen ja googlaamalla Rachelin nimellä löytyvät myös hänen reseptinsä.
Mutta minun minikeittiössäni muhii uunissa parhaillaan lanttu- ja punajuurilaatikkoa. Netissä on muuten monenlaisia ohjeita ko laatikoista. Minä nipsasen vihjeitä sieltä sun täältä, ja jos ei jotain ainesta satu olemaan, hyppään sen kohdan yli tai sovellan jotain muuta ainesta.
Tällä kertaa keksin uuden tavan vähentää punaista sotkua, jota ei voi punajuuria keittäessa välttää: Pesin ensin punajuuret ja leikkasin sitten sekä juuren ala- että yläosat pois, vaikka varmaan sillä tavoin paljon hyviä aineksia liukeni veteen. Eilen illalla keittämäni punajuuret jäähtyivät yön yli keitinvedessään. Oli muuten helppo 'puristaa' kuoret pois (kuvassa vasemmalla).
Tämän rasiaraastimen löysin Lidlistä. Miten minä olenkaan elänyt tähän saakka perinteisen raastimen kanssa ja sotkenut koko keittiön punajuureen! Tuolla puukauhalla on lopuksi helppo painella loput punajuuret rasiaan. No sotkua!
Tässäpä nämä oman kasvimaan juureslaatikot valmiina uuniin.
Uusin Muumi-mukini: Muutto (- made in Thailand!) Olenkohan minä tuo alareunassa muuttelevan hahmon kaima, sillä olen alkanut miettiä, mitä sitä taas mukaan pakkaisi. Tosin muuttooni ei ole syynä muumilaakson pelkäämä komeetta, vaan saapasmaa odottelee - niin kuin monena syksynä aikaisemmin. Ja niinköhän Kimikin vaihtaa ensi kaudella punaiseen menopeliin. Sitäkö enteilee se, että saapasmaan yksi autoalan järjestö on valinnut Kimin tämän kauden parhaaksi kuljettajaksi!
Joulurauhaa!
1 päivä sitten
Katson tuota ohjemaa, Pieni keittiö Pariisissa ja tykkään sittä kovasti....ihana hänen pikkuruinen keittiönsä...:)
VastaaPoistaHyvää ruokaa syntyy pienessäkin keittiössä!
PoistaMie niin toivoisin, että Kimi pysyisi Lotuksella, kaikesta huolimatta.
VastaaPoistaNiin toivon minäkin - toisaalta. MUTTA eilisen aika-ajon jälkeen tuli sellainen tunne, ettei Lotuksella ole semmoista autoa, jolla Kimi haluaa VOITTAA! Voe, voe!!!
PoistaVoi että tuo raastin, enpä huomannut mainosta! On varmaan kätevä sotkuhommissa.
VastaaPoistaOn tosi mahtava vempain tuo raastin, varsinkin juuri sotkupuuhissa. En minäkään mainosta ollut nähnyt, mutta tutkin yleensä ne kamatarjoukset ihan paikan päällä. Joskus löytyy oikein tarpeellistakin - enimmäkseen tarpeetonta.
PoistaKyllä kelpaa kaivella pakastimesta syötävää, kun oman maan antimet odottavat siellä jalostettuna. Minulla on tuo jalostuspuoli jäänyt tänä vuonna täysin puolitiehen, mutta sinulla on vakuuttavaa suunnitelmallisuutta.
VastaaPoistaTuo uusin Muumi-muki on kyllä kovin kaunis, vaikka kieltämättä tuo Thaimaa-ulottuvuus harmittaa. Kumma kyllä hinta ei ole muuttunut mihinkään suuntaan vaikka tuotanto on joskus viime vuosina siirretty maailman ääriin. Tai onhan se muuttunut -ylöspäin.
Kelpaa hyvinkin ja maistuu hyviltä. Varsinkin tuo lanttulaatikko on herkullista. Nyt kun metsä alkaa olla lähes tyhjä sadosta, on aika jalostaa kasvimaan herkkuja.
PoistaMinullekin oli täysi yllätys tuo Muumin valmistusmaa. Hinta on edelleen sama, saako siis joku enemmän tuottoa? Samahan on monessa muussakin tuotteessa. Esim Pentikin tuotanto on 'ulkoistettu', mutta hinnat hipovat pilviä ja mainonnasta voi saada kuvan suomalaisesta tuotteesta!!! Globalisaation tulosta.