perjantai 13. heinäkuuta 2012

Sään armoilla

Tässä heinäkuussa on ainakin tällä seudulla saatu vettä enemmän kuin vuosikymmeniin samoihin aikoihin. Tänä aamuna paikallisuutiset tiesivät kertoa, että Keuruun vanha tie Tarhian kohdalla on veden vallassa ja liikenne siltä kohtaa poikki. Kun ajelin paikalle, oli palokunta saanut jo pahimmat juoksutukset tehtyä. Alin kuva on uimalaitoksen kohdalta. Viime yön kaatosateitten takia järven pintä oli noussut huimasti. Eikä näy rannalla kansaa, koska edelleen satoi.

Tämä hamsteri on ollut ihan kuin kissa pistoksissaan, kun se ei ole päässyt metsään saalistamaan. Viime perjantain romperetken muistona sain semmoisen röhän, että sitä röhitään vieläkin, lääkkeistä huolimatta. Toisaalta, ei röhä minua menemästä olisi estänyt, mutta kuka sitä nyt tyhjässä metsässä itseään haluaa läpimäräksi kastella. Kaikki saalis on nyt pari viikkoa myöhässä. Ensi viikolla lupasivat mustikka-ajan alkavan. Mutta koska aina ennen mustikoita on mansikka-aika, kaasutin Kaunottaren päivällä mansikkamaalle heti, kun sade lakkasi.

Ja kas, nyt on iltapäivän viihdettä (pakastamista) ihan omasta takaa. Huomenna uudelleen. Siis, jos ei sada kaatamalla. Toisaalta, ovat nämä ensimmäiset mansikat nyt oikein pullukoita.

Toissa iltana oli kesän ensimmäinen ukkosilma. Salama iski muutaman kerran ihan korvan juuressa. Pari tuntia salamoi ja jyrisi ihan taukoamatta. Siinä meni Keuruu-Multian seudun nettiyhteudet ihan sekaisin. Koko eilisen päivän niitä firmat korjailivat. Kun ei päässyt nettiin roikkumaan, virkkasin pitsikiviä. Söpöjä, vai mitä.

16 kommenttia:

  1. Hieman kostea se saattaa joskus olla, tuo Suomemme kesä. Siellä olijaa saattaa joskus harmittaa. Täällä helteissä hikoava taas ajattelee: Oi sinä raikas ihanan Suomen kesä. Kunpa saisin hetken iloitella sinussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haravinaisen kostea tämä heinäkuu, mutta mieluummin minä täällä olen kuin saapasmaan helteessä.

      Poista
  2. Hei Helsingistä Lissu! Aika paha heinäkuinen ilma,ei minua häiritse mutta monia varmaankin harmittaa kun ei ole lämmintä.ja toivottavasti pääset pian eroon siitä röhästä,että pääset marjoja poimimaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että olet Suomessa. Sinulla on tärkeä tapahtuma siellä Helsingissä. Mutta kunhan se on ohi, tervetuloa vaan tänne keskelle Suomea. Kyllä tuo röhä jo siihen mennessä ohi on.

      Poista
  3. No onpas Suomessakin huono kesä. Meillä sentään aina silloin tällöin paistaa aurinko ja kukkiakin saa kastella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateista on, mutta aika lämmintä. Nytkin vielä noin 22 astetta. Taas sataa ja ukkostaa. Ehtihän tuo päivällä muuaman tunnin aurinkokin näyttäytyä. Kukkia EI tartte kastella, ei edes kovin paljon tuossa lasitetulla parvekkeella, ilman kosteus kun on aika moinen.

      Poista
  4. Ja meillä ei satele noinkaan paljon, kiertää vaan ympärillä :). Pikaista toipumista. Ihanaiset kukkaset sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen jopa telkun iltauutiset näytty Keuruun paikkana, missä oli sadevaroitus. Toipumaan päin... Täytyy kalastella lisää pyöreäkhöjä kiviä.

      Poista
  5. On, söpöjä on sun kives.
    Hyvinhän teillä vielä on asiat, jos vain tiet tulvii. Meillä on mennyt jo pohjavedet sekaisin ja vesijohtovedessä on kolibakteeria. Saas nähdä kauanko joudutaan keittämään kaikki vesi, vaikka suuri osa kyläläisistä kyllä ehti jo sairastaa ripulia. No, minä en aio panikoida moisen asian vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivistä!
      Tuota vesijuttua minäkin eilen mietin, mutta ei ainakaan vielä täällä ole asiasta varoitettu.

      Poista
  6. Ihanat pitsikivet, voi että. Muistui mieleen se pitsikivihaaste parin kesän takaa :) Joo, vettä riittää. Alkais jo rauhallinen kesä, tyynyis tuulet ja sateet. Olisko tää lupaus edes pikästä lämpimästä syksystä, niin ja KUIVASTA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo pitsiaihiot ovat sieltä parin vuoden takaa. Hyvin muistat. Lohduttelen itseäni sillä, että sataa SIENIÄ! Ja ainakin nuo mansikat ovat isoja ja mehukkaita. Mutta home vaanii...

      Poista
  7. Nutulleen on mennyt täälläkin päin tuo ilmojen osuminen, kolme viikkoa enemmän ai vähemmän vettä joka päivä. Juhannusaatto taisi olla ainut täysin sateeton. :[
    Pitsikivet ovat kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilisellä tarkismatkalla totesin, että tästä jatkuvasta vedentulosta on iloa ainakin sienestäjille! Toissa perjantai oli tämän seudun viimeisin poutapäivä. Tykkään kivistä noin yleensäkin, ja tuommoiset koristeet ovat kuin piste kauniin kiven päällä.

      Poista
    2. Ajattelin ihan samaa sateista... jokohan kanttarelleja löytyisi? Pitää kai odotella vielä muutama viikko. :)

      Poista
    3. Ensimmäinen kantarellimuhennos ilahduttaa vatsaa. Vauvoja tosin vielä ovat, tällä korkeudella, mutta ei tartte enää viikkoja isompiakaan odotella.

      Poista