Alkuasukasystàvàtàr oli kutsunut minut kylààn koko pàivàksi. Hànetkin kutsuttiin mukaan. Tietysti.
Paikalla oltiin tàsmàllisesti, suomalaisia kun ollaan. Ensin soitettiin ovikelloa. Ei tapahtunut mitààn. Sitten kolkutettiin oveen kolkuttimella. Pikku hiljaa alkoi kuulua askelia. Oltiin sydàmellisesti tervetulleita. Seuraavaa kertaa varten nàytettiin, ettà kolkuttimella kolkutetaan KOVASTI, ettà varmaan kuuluu hyvin. Pantiin korvan taakse.
Signora tarvitsi asiantuntijan apua. Piti saada antiikkisiin verhoihin itse kudotut pitsit reunoihin. Nàpsàkàt sormet alkoivat tòihin. Tyòpòytànà muutaman sadan vuoden vanha silityspòytà, nykyinen ruokailupòytà. Muistona silityksistà pòydàn pinnassa oli muutama mojova jàlki unohtuneista kuumista raudoista!
Kun tyò oli tehty, ystàvàtàr toi pòydàlle aarrelaatikon. Esiàitien (napolilaisista) jouluseimitòistà jààneità pitsejà ja muita kàsintehtyjà aarteita kokonainen laatikollinen. Ja arvaattekos mità, minà sain koko laatikon. Hànkin sai sitten valita itselleen niistà osan.
Vàlillà piti vahvistaa jaksamista paikallisilla perinneherkuilla, mm karitsamuhennoksella...
... ja artisokilla. Vatsa oli pinkeànà. Mutta sitten seurasi pàivàn kohokohta, josta ikivà kyllà unohdettiin innostuksen vallassa ottaa kuvia. Ystàvàtàr oli jo aikaisemmin luvannut minulle koko lankavarastonsa, koska hàn itse ei enàà pystynyt kutomaan ja koska olin vienyt hànelle aikaisemmin kutomani hartiahuivin, hàrpàkkeet ja muuta vàhàn pienempàà muistoa. Olin kuulemma ansainnut lankaperinnòn! Monta isoa muovipussillista ihania, ihania lankoja. Haju tuli bonuksena. Nimittàin koipallojen haju, sillà saapasmaassa villalangoilla on myòs lentàviò ystàvià. Nyt langat on tuulettumassa. Seuraavaan postaukseen teen niistà vàriympyràn teidànkin ihailtavaksi. Matkailijatarkin sai sitten valita kotiin vietàvàà. Varmaan jossain vàlissà niistà tehtyjà aarteita nàkyy hànen blogissaan.***
Kestitys jatkui illallisella. Kàytiin vàlissà kotona vain nukkumassa. Taas syòtiin herkkuja. Kaksi kokonaista herkkupòytàà (lounas ja illallinen). Ilmankos tànààn vatsa ei oikein ole kaivannut mitààn. Hàn loihti lounaaksi pinaatti-tomaatti-feta -paistoksen. Se riitti. Toisaalta ilta on vielà edessà...
Lopuksi tàssà hànen jouluseimiaarteista valitsemiaan ihania, ihania palasia. Parin sadan vuoden vanhoja. Siis aarteita. Kuulemma nàytille, ei kàyttòòn.***
Hànen lomansa sai siis kolmen pàivàn jatkoajan. Huomenna taas Fiumicinoon. Matkalle Ouluun. Kotiin.
.JPGm.JPG)
Ajatella, nämä aarteet olisivat kenties jääneet saamatta ja näkemättä, jos matkanteko olisi mennyt suunnitelmien mukaan ! Kaikella on siis tarkoituksensa.
VastaaPoista-seija-
Eikä! Ihania aarteita. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan...
VastaaPoistaIhania aarteita. Sain vain melkoisen nauruhepulikohtauksen, kun luulin karitsamuhennoskuvassa olevan niitä pitsejä. Ajattelin, että on kyllä vähän epämääräisen näköisiä nuo vanhat pitsit.
VastaaPoistaSamoin katselin noita muhennoksia pitseinä ihan sujuvasti :-D Pitsien perässä olen minäkin ravannut täällä, uudella kirpparilla ei tärpännyt, pitänee mennä vanhaan.....
VastaaPoistaIhania aarteita,mitä kaikkea niistä vielä keksitkään tehdä!
VastaaPoistaJa herkkuja,mmmm.
Kyllä sinulla on ihana alkuasukasystävätär siellä. Hän tietää kuka osaa arvostaa vanhoja käsitöitä ! Ja vielä lankavarasto, ah noita ihanuuksia ! Antoisaa viikon jatkoa teille toivoopi Reija.
VastaaPoistaSeija-systeri: Koskaan ei tiedà, mità mutkan takaa tulee... Huomenna matka jatkuu kohti kotia.
VastaaPoistaLinnea: Oikeassa paikassa, oikeaan aikaan, onnellistentàhtien alla.
Pikkusisko: Nauru pidentàà ikàà! Aarteita tulee postin avulla myòs Suomesta, lentolakosta huolimatta. Kaunis kiitos napeista. Ovat ihania.
Maahiska: Voi jestas! Sainkos minà semmoisen vààràn mielikuvan aikaan - muhennospitsià/pitsimuhennosta! Terveisià Keuruulle ja mukavia kirppismetsàstyksià.
Yaelian: Hieman on jo ajatuksia noiden aarteiden suhteen. Ovat vain niin arvokkaita, ettà tàytyy harkita... Kaksi tàydellistà ateriaa per pàivà , toisten valmistamina, on kuin taivas.
Reija: Olen joskus ààneen ihmetellyt signoralle, miten ihmeessà hàn on adoptoinut minut, tavallisen tallaajan, aivan kuin tyttàrekseen! Hànen juurensa kun ulottuvat kauas etruskien aikoihin ja ties minne. Mutta ehkàpà juuri siksi, hàn on Suuri Ihminen. Kiitos toivotuksesta. Huomenna huusholli hiljenee. Kone nousee kohti pohjoista ja minà jààn tànne muistelemaan vaihderikasta kymmen pàivàistà.
Olen tässä seurannut joko pääset lähtemään...mutta todella kaikella on tarkoitus. Täällä Italiassa monilla mummoilla on aarrearkkuja ja ovat kiitollisia, kun joku vielä arvostaa käsitöitä. Jostain syystä nuoremmalle polvelle ei ole opetettu samoja taitoja. Mikä synti!
VastaaPoistaRuostevilla: Mukavaa kun kommentoit. Ensimmàistà kertaako? En minà itse ole vielà Suomeen làhdòssà, vaan mukava vieraani. Hàn on nyt ilmeisesti Riikassa vaihtamassa Suomeen menevààn koneeseen. Totta, kàdentyòt ovat saapasmaan kouluissa ihan minimissà. Ja se on harmi se. Itse Montessorihan sanoi, ettà kàdet ovat aivojen jatke, mutta taitaa nykyààn raha yms olla aivojen kumppani. Synti ja vahinko - tosiaan.
VastaaPoistaHuhhuh, mitä aarteita. Saada lankaperintö on monin verroin parempaa kuin löytää perintölankoja kirpputorilta ja pitsit vasta harvassa ovatkin.
VastaaPoistaIhan asian vierestä: Ostin tänään ensimmäisen purkin artisokkatahnaa ja siitä tuli perheen uusi leivänpäällyssuosikki.
Voi mikä päivä ja mitkä aarteet. No sinä olet todella ansainnut kaikki lanka-aarteet, niin ihanat härpäkkeet minullekin teit. Onpa ihanaa, että ihmiset ovat säästäneet vanhoja aarteita. Vanha rouva näyttää kuvissa niin seesteiseltä, vanhat naiset ovat niin kauniita.
VastaaPoistaArtisokat ovat niin hyviä. Ja pöydästä tuli mieleen talo, jossa asuimme kerran viikon Toscanassa. Se oli täynnä tuollaisia meidän mielestämme kallisarvoisia huonekaluja ja taidetta. Oltiin siellä ihan ihmeissämme koko viikko. Mutta talo oli kyllä jääkylmä ja viimeisenä iltana tuli vielä vesivahinkokin.
Ai katos, en ollutkaan tajunnut, että asut Italiassa. Mietinkin, että oletpa ehtinyt tutustua nopeasti väkeen lomamatkallasi, hehheh. Löysin blogisi Maahiskan blogin kautta, niin tämä piiri pyörii. Itse asun Novaran provinssissa.
VastaaPoistaMerruli: Olen oikein onnellinen perinnòstà. Olen koko iltapàivàn jàrjestellyt ja tuuletellut lankoja. Tuossa aarrelaatikossa on mm aikaa nàhnyt silkkilaukku! Se tulee varmaan seinàlle. Ettà ennen osattiin!!!! Minkàs merkkistà se teidàn uusi herkkutahna on?
VastaaPoistaKirjailijatar: Aarteita, aarteita tosiaan. Suunnitelmissa tehdà aarrelaatikon pitseistà ym seinàlle jotain ihailtavaa... La signora on ihana, kahdeksan lasta kasvattanut matriarkka, etruskien sukua. Oikea aarre itsekin, vaikkei elàmà hàntà silkkuhansikkain olekaan aina kohdellut. Saapasmaassa lòytàà tosiaan kodeista historiaa. Mutta talot ovat ilman Suomen talojen làmmitystasoa, Siksipà itsekin olen talvet mieluummin Suomessa. Kesàllà taas nàmà kylmàt kivilattiat ovat ihanan vilvoittavia makuualustoja!!! Tànààn tuntui jo mukavalta tassutella AVOJALOIN sisàllà. Varjoss n 20 astetta, auringossa hellettà. Vastakohtien maa. Saapasmaa.
Ruostevilla: Tàmmòinen muuttolintuhan tàmà elàkelàistintti on viitisen vuotta kohta ollut. Kevàt ja syksy Rietin provinssissa tyttàren naapurina ja kesàt (ehdottomasti) ja (kylmàt) talvet Suomessa. Mukavaa reittià minut lòysitkin. Molto piacere.
VastaaPoistaKyläilijä istuu tällä hetkellä junassa matkalla kohti Oulua. viimeyönä oli lentänyt potkurikoneella Helsinkiin. Nyt on siis perjantai ja aamupäivä.
VastaaPoistaTutunnäköinen vanharouva oli kuvissa ja muistan hyvin hänen kotinsa tunnelman. Se oli mielenkiintoinen ja tutkittavaa olisi riittänyt mutta eihän sitä kehdannut noin vain; vieras ihminen. Ja kun ei kieltäkään osannut.
Samoin tuo ensimmäisen kuvan "katu" on niin tutunomainen, miltei voi tuntea sen tuoksun ja nähdä kissojen puikkelehtivan piiloihin.
-seija-