lauantai 20. helmikuuta 2010

Maria ja kalaa

Minuutti sitten valmistui tuon vanhan Kanteleen kutsu -kassin kaveriksi pieni olkis. Ettà minà tykkààn tuosta Sanna Annukan kuosista (http://www.marimekko.fi/).
Seuraavaksi tyòn alle pààsee tuo Isolan iso Troikka -olkis. Ostoskassi on jo valmis. Viime arpajaiskassin kaima, kuten tarkkasilmàiset huomaavat. On tuo làhes kolmen kuukauden kestoinen talviunikausi (laiskottelu-) loppumassa. Hyvàà talviuni teki, mutta nyt minulle nàmà pakkaset jo riittàisi. Kaksi ja puoli kuukautta yhtàjaksoista, ajoittain hyvinkin kovaa pakkasta saa ajatukset matkalaukun suuntaan.
Joten ei muuta kuin laukun tàyttòòn. Suomalaista kalaa tàytyy aina pakata mukaan. Torstaina hankin taas noita muuramelaisen Etumiehen kylmàsavulohia ja -siikoja. (http://www.etumies.fi/) Soitin jo keskiviikkoiltana Muurameen ja tilasin kalaa, jonka viimeinen myyntipàivà olisi mahdollisimman kaukana tulevaisuudessa, ettà voisin viedà kalat jààkaappiraikkaina vuoristomajan pakkaseen odottelemaan herkutteluhetkià. Vahinko ettà Etumies kày vain joka toinen viikko Keuruulla (Mega-marketin pihassa), joten tàmàn viikon torstai oli viimeinen mahdollisuus ennen matkaa. Koska olen jo ns vakiasiakas, minulle oli tehty hieno tarjouspaketti odottelemaan. Kiitos, kiitos.
***
Olen seurannut noita olympialaisia (yy:llà ja yhdellà pee:llà). Surettaa ja ilahduttaa. Surettaa se, ettà joillekin huono menestys on kovin katkera pala. Jos tappio tuntuu siltà, ettà seitsemàn vuoden tyò on mennyt hukkaan (pikaluistelija, jonka nimeà en muista), niin silloin tulee ajatelleeksi, ettà onkohan urheilu liian vakavaa! Sen sijaan lòkàpòksylumilautailu on varmaan seuraava laji, jota joka niemen notkon kouruissa harjoitellaan. Ja tulotkin ovat kuulemma ihan pààministerin palkan yli menevià. Jààkiekko ei siis ole ihan ainoa unelmalaji pikku pojille - ja tytòillekin tulevaisuudessa. Onkos mummelisarjoja kourutaiteilussa jo olemassa?

12 kommenttia:

  1. Ei ole urheilussa enaa samaa henkea kuin ennen.
    Se on raakaa bisnesta.

    Yksittainen urheilija on tietty pettynyt jos ei ylla voittoon.
    Kaikenmaailman mommot pitaa syoda jotta nykyaan parjaa - kuinka tervetta sellainen urheilu on?

    Silti mukavaa lauantaita! :)

    BLOGitse

    VastaaPoista
  2. Olympialaiset; veikkasin työpaikalla yhden mitallin, nyt se on saatu. Kuka tietää jatkosta. Hyvää matkaa vuoristomajalle; ei ole sielläkään lämmintä säätietojen mukaan, ehkä sitten maaliskuussa.

    VastaaPoista
  3. Kanteleen kutsu on kovasti mieleeni. Tykkään oikein olan takaa.
    Vaan en minäkään tykkää tästä rajusta urheilumeinigistä. En jaksa uskoa, että Pedra Majdic oikeasti katkenneiden kylkiluiden kanssa päihittää kaikki muut paitsi kahta. Oli vähällä tappaa itsensä, lähteä nyt puudutettuna hiihtämään. Hullun hommaa.
    Mutta jos paippiin meinaat mennä, niin harjoittele ensin.
    Hyvää reissua.

    VastaaPoista
  4. Upeat nuo laukkusi ja todella ihana tuo mustavalkoinen kangas.Oletpa kätevä,kun noin hienoja laukkuja valmistat:-) Sulla onkin hyvät tuliaiset sinne vuoristomajalle....Oikein hyvää reissua Saapasmaahan!

    VastaaPoista
  5. BLOGitse: Niinpà. Urheilu ja liikunta on kaksi eri asiaa - toinen bisnestà, toinen kunnon kohottamista, kunhan pysytààn kohtuudessa ja monipuolisuudessa.

    Telle: Kyllà minà vielà toivon muutaman mitalin. Tànààn aion pitàà peukkuja Janne Ahoselle. Ei ole vuoristomajalla làmmintà, ei niin. Toppatakki on siellàkin vielà tarpeen. Ainaskin sateisilla keleillà, sekà aamuisin ja iltaisin.

    Aimarii: Kanteleen kutsu on niin suomalaista, niin suomalaista. Majdic voisi tienata nyt omaisuuden, jos palkkaisi jonkin amerikkalaistyylisen juristin. Siis ettà kilpailun jàrjestàjàt ja maajoukkueen pomot eivàt laita hiihtàjàà HETI làpikuvattavaksi, siità saisi oivan oikeusjutun. Ja tàytyy hiihtàjàllà olla kova kunnianhimo, jos keuhko ja kylkiluut sàpàleinà haluaa vain jatkaa... Tuo mummopaippailu voisi olla hauska kokeilla - mielikuvissa.

    Yaelian: Tykkààn kovasti kaikenlaisita kàdentòistà. Suvun geeneissà ja omassa koulutuksessa saatuja taitoja. Kiitos toivotuksista. Reilu viikko vielà tààllà pakkasmaassa!

    VastaaPoista
  6. Laukut ovat oikein edukseen, Suomi-designia parhaimmillaan.
    Olympialaisista en innostu, eikä onneksi talon toinenkaan aikuisihminen liiaksi.

    VastaaPoista
  7. Merruli: Marimekko heràttàà vuoristomajalla aina ihastusta: Niiiiiin skandinaavista! Minà tykkààn - syystà tai toisesta - penkki'liikunnasta', joistain lajeista. Muistan vielàkin, kuinka koko perhe (ja muutama kylàlàinenkin) kerààntyi vuonna 1952 meidàn radion ympàrille kuuntelemaan Helsingin kesàolympialaisia. Toisaalta olen ollut jàlkeen pàin tyytyvàinen, etten pààssyt liikunnalle opiskelemaan. Se olisi ollut yliannostusta! Kait?

    VastaaPoista
  8. Hienoja laukkuja upeilla kuoseilla!

    Ilmoittele, jos mummelisarja löytyy. Haluan olla eturivissä kuvaamassa! :D

    VastaaPoista
  9. Mahtavia laukkuja. Teen kesällä täsmäiskun kauppaan ja kaappaan mukaani noita kankaita.Ovat niin kauniita.

    Mummosarja- senioreiden uintikilpailuita on mm-tasolla ainakin, joskos sinne? ;)

    VastaaPoista
  10. Hienoja laukkuja! Siellä on siis oikein laukkutehtailu meneillään. Älä kovin korkealta aloita sitä mummokourutaiteilua!

    VastaaPoista
  11. Satu ja Pikkujutut: Kiitos keuhuista! Minussa on kaksi puolta: toista ei saisi osallistumaan mihinkààn kilpailuun ja toinen yliyrittàisi. Siis tàytyypi vielà ihastella vain toisten temppuilua/uintia.

    VastaaPoista
  12. Pikkusisko: Joo, mulla on semmoinen hamsteri-tekemis-nappula, ettà kun sità painaa, se alkaa suoltaa tavaraa enemmàltikin. Milloin mitàkin. Hàrpàkkeitten ja avaintenperien ohella kuvioon ovat nyt nousseet nuo laukut. Tàytyyhàn sità aina olla valinnan varaa ja vaikka lahjuksiksi jaettavaa.

    VastaaPoista