tiistai 22. syyskuuta 2009

Uusiksi meni

Olkalaukun kaveriksi tein käsikassin, jossa on pitkät henkselit. Koska itse olkalaukusta oli jäänyt valmista henkselikaitaletta, käytin sen. Kokeilin valmista kassia peilin ääressä. Henkselit sojotti rumasti. Liian leveät. Tai olkapäät liian luisut. Joko olkapäitä pitäsi tasoittaa tai henkseleitä kaventaa. Ensimmäinen vaihtoehto tuntui kivuliaalta, joten ei muuta kun ratkoja avuksi.
Leveät henkselit irti ja kapeat ompelun alle.
Nyt olen taas tyytyväinen tulokseen. Kangasta jäi vieläkin. Ja koska nyt on leveää henkselinauhaa valmiina, voisin tehdä lisää laukkuja. Mutta just nyt en viitti. Pitää hakea varastosta matkalaukku. Alkaa esipakkaus. Siis kerätä laukkuun yhtä sun toista. Sitten punnita ne yhtä sun toista. Ja jos vaaka menee punaiselle (yli 21 kg), alkaa armoton karsinta. Mukaan tulee varmasti paljon marjoja ja sieniä.
Eilisen metsäretken saaliina oli sangollinen suppiksia, kolme sangollista puolukoita ja yksi HIRVIKÄRPÄNEN, joka kyllä menehtyi aika nopeasti löydyttyään. Että osaa olla ällö elukka.
Mutta jos taas olen ihan rehellinen rehentelijä, niin suppissanko oli litran vetoinen ja puolukkasangot puolen litran. Tykkään näistä jugurttisangoista. Ne saa nopeasti täyteen. Sitä paitsi itse jugurtti on taivaallisen hyvää kaikenlaiseen ruoan laittoon.

15 kommenttia:

  1. WRRUUUMM.... Niin ne ällötykset tulee. Mut hyvä et sait listittyä! Hieno laukku ja hieno kasa puolukoita. Onnea 1. pakkausyritykselle, toivottavasti sienet on kuivattuja eikä suolasieniä :)

    VastaaPoista
  2. Valkoinen persilja: Tämä oli ensimmäinen hyökkäys tänä syksynä. Julmasti sen kävi! Sieniä lähtee mukaan kuivattuina, suolasieninä ja sienipikkelsinä. Suolasienet ja -pikkelsin pakkaan ensin muovirasiaan, jonka kiedon muovipussiin. Sitten teippaan homman ilmastointiteipillä ihan umpympäri. varsinkin kannen ja rasian liitoskohdan. Sitten vielä komistus muovipussiin. Ja taas teippiä. Aina on homma onnistunut. Samoin pakkaan marjat ja mehut. No problem.

    VastaaPoista
  3. Hui kauhistus mikä teippimäärä!
    Luultavasti tulee sen näköinen hökötys ettei kylille kehtaa viedä. Pääasiahan on et herkut pysyy tallessa, ettei sinkoudu pitkin ruumaa.

    VastaaPoista
  4. Mukavia laukkuja näyttää tulevan liukuhihnalta. Onnea pakkausviritelmiin!

    VastaaPoista
  5. Valkoinen persilja: On tuo ilmastoitointiteippi niin tehokasta, ettei herkut ruumaan jouda.

    Pikkusisko: Laukkutehdas työllistää ihan mukavasti, aina silloin tällöin. Ja on onneksi tuo ratkoja keksitty! Mukaan otan vähän kankaita, mutta lankoja tukin jokaiseen tyhjään kulmaan! Viimeiset viritelmät pakkauksessa tehdään vasta lauantai-iltana tai sunnuntaiaamuna tuolta pakkasesta.

    VastaaPoista
  6. Hyvä kangas! Tyylikäs ja villi samaan aikaan.

    VastaaPoista
  7. Ihania nuo laukut ja tuo Marimekon kangas on tosi upea!
    Ja onnea pakkaamisen kanssa;nykyään ollaan niiden kilojen kanssa niin tarkkoja.Kesällä meinattiin 22 kilosta tehdä ongelma kun lähdin Suomeen.....

    VastaaPoista
  8. Ja mina kun saan reissata 30 kg kanssa kertaa 4...Ja koneeseen sisalle viela 8 kg per nena...

    Pakkaamisesi muistuttaa omaani, hyvaksi se on meillakin havaittu. Rullaa vaatteet niin tilaa tulee viela enemman.Lasijutu kenkiin ja varmaan tiesitkin nuo vinkit :).

    Kassit ovat hienoja.Kylla kelpaa siella vuoristossa noiden kanssa liikuskella.

    VastaaPoista
  9. Linnea: Tykkään kankaasta tosi paljon, ja mielestäni se sopii oikein hyvin laukuiksi.

    Yaelian: Kiitos, kiitos! Joo, en minä sentään lisämaksuja aio hankkia. Sitä paitsi en minä viitti enää edes raskaita pakaaseja raahatakaan. Jospas tulisi joulun maissa tankkaamaan lisää noita luonnon aarteita.


    Pikkujutut: Siis 120 kg ja käsitavarat 24 kg. No siihen saa jo yhtä ja toista mahtumaan. Ei minun käsitavaroita ole koskaan punnittu, joten se saattaa (!!!) olla raskaampi kuin tuo sallittu 8 kg. Vaatteitahan minä en juuri laukkuihin pakkaa, koska vuoristomajalla on vaatteita ihan tarpeeksi. Kaikki särkyvä on käsipakaasissa. Eivät ne vuoristomajalla Marimekosta mitään ymmärrä. Helsinki-Vantaan kentällä minä kyllä keekoilen.

    VastaaPoista
  10. En voi olla hymyilemättä ajatellessani sinua kaikkine sieninesi lentokoneessa. Miten pakkaat ne, jotta ne kestävät reissun ja laukkujen paiskomisen? Toivottavasti eivät joudu väärään koneeseen tms.

    VastaaPoista
  11. Outi: Ks. pakkaamisesta tuota valkoiselle persiljalle selostamaani operaatiota 'sienet ja marjat' turvallisesti perille. Aina on onnistunut. Ja jos joutuvat väärään koneeseen, ei haittaa. Kyllä ne joskus perille löytävät. Jos ei joku sitä ennen syö niitä suihinsa.

    VastaaPoista
  12. Tyylikkäitä kasseja! Jo kääntyy katseet etelässä.

    VastaaPoista
  13. Vilijonkka: Kiitos. Katsotaan, katsotaan! Marimekko kuosina on vuoristomajalla ihan outo juttu. Roomassa sentään joku voisi tunnistaakin.

    VastaaPoista
  14. Hieno kangas ja hieno suoritus, etta sait purettua. Monella olis tekele lentanyt suoraan kaapiin nurkkaan vuoteen x asti.

    VastaaPoista
  15. Elena: Kiitti, kiitti! Tykkään niin kovasti tuosta kankaasta, etten millään olisi hennonut piilottaa edes keskeneräistä kaapin nurkkaan - kaikkien muitten odottelijoitten joukkoon.

    VastaaPoista