tiistai 23. kesäkuuta 2009

Saapasmaan ensimmainen suuri sivistyskansa

Etruskit. Mista he tulivat? Vai olivatko he aina asuneet lahinna Arno- ja Tiberjoen seka Tirrenan meren rajoittamalla alueella? Salaisuus on edelleen selvittamatta. Kieliongelma. Tutkijat eivat vielakaan ole pystyneet tulkitsemaan taysin etruskien kielta. Apuna on ollut foinikian ja etruskin kieliset kultaiset levyt. Eraanlaiset Rosettan-kivien kaltaiset kieliavaimet. Kuvassa yksi haudoista loydetty kivinen sargofagi. Nykyisin Tarquinian etruskimuseon sisapihassa.
Tietoa etruskeista on jalkimaailmalle loydetty heidan hautakummuistaan. (Tuo betonipompeli on rakennettu turisteja varten. Siita on portaat alas hautaan.) Etruskit uskoivat kuolemanjalkeiseen elamaan, joten haudat vaustettiin kaikella tarpeellisella, mita elaessakin oli tarvittu.
Etruskien perustamia kaupunkeja ovat mm Tarquinia, Orvieto, Arezzo, Perugia, Pisa. Osa heidan asutustaan on hautautunut syvalle nykyasusten alle. Onnekkaat maanomistajat voivat vielakin tormata suunnattoman arvokkaisiin aarteisiin. Ne on vain lain mukaan luovutettava valtiolle. Hmmmm!!!!
Etruskien kukoistuskausi kukoisti n 800 eKr - 396 eKr, jolloin roomalaiset valloittivat alueen ja sulauttivat kansan omaan kansaansa. Kukoistuskautensa aikana Rooman kuninkaina oli kolme etruskia (625-509 eKr). Silloin mm rakennettiin Forum Romanum, tehtiin kuuluisia rooomalaisia teita ja akvedukteja, Rooman kaupungin muurit jne. Siis se mita me opitaan koulujen historian kirjoissa, ei aina muista painottaa etruskien osuutta Rooman historian kukoistuskauden syntymiseen.
Etruskit olivat mm taitavia merenkulkijoita ja kauppiaita. Varsinkin kreikkalaiset, foinikialaiset ja kartagolaiset kavivat heidan kanssaan ahkerasti kauppaa. Kreikkalainen vaikutus nakyy erityisesti uskonnossa, keramiikassa ja pronssiesineissa.
Juhannuspaivan paatteeksi kavimme ravintolassa, jonka koko toiminta henki kauneutta. esim minun liha-annokseni oli kauniisti koristeltu. Harvinaista sikali, etta yleensa Italiassa ei lampiman ruoan lautasella ole mitaan kylmaa. (Tomaatti ja kurkkusiivut olisivat alkuasukkaille kauhistus). Etruskit rakastivat syomista ja juomista. Haudoista on loytynyt paljon freskomaalauksia, joissa juhlitaan ja juhlitaan. Kaikenlaisia vihanneksia ja hedelmia, meren antimia, riistaa ja viinia. Tanssi, laulu ja soitto kuuluivat juhliin. Taman ruokalautaseni krysanteemin kukan ojennan etruskimiehille: Heille naiset olivat tasa-arvoisia kumppaneita. Saivat osallistua kodin ulkopuoliseen elamaan miehensa rinnalla. Toisin kuin esim kreikkalaiset sisarensa!

2 kommenttia:

  1. Etruskimiehet ovat todella kukkasensa ansainneet! Naisten oikeudet - edes vähäisetkin - olivat antiikin aikana harvinaista herkkua. Olet oikeassa etruskien vähäisestä näkyvyydestä esim. suomalaisessa koululaitoksessa. Toisaalta historiankirjat on lukiossa muutenkin riivitty nykyään niin tyhjiin. Esimerkiksi henkilöitä saa hakemalla hakea. Rooman suuruutta korostetaan; ei niiden, joilta he oppinsa ammensivat. No joo, kyllä Kreikka tietysti muistetaan. Kiitos infosta!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa "syventää" historiaopintojaan, kiitos!

    VastaaPoista