Taksi on mäkisessä Puertonssa oiva ja edullinen kulkuväline, ja niitä on saatavissa lähes joka kadunkulmassa. Parilla kolmella eurolla pääsee jo hyvän matkaa. Kuljettajat ovat ystävällisiä, ja enkkuespanjalla selviää hyvin paikasta a paikkaan b.
Mutta...
Mitä tapahtuu, kun tämä turisti pudottaa keskellä päivää huomaamattaan ja ihan selvin päin puhelimensa taksiin?
Shokkiinhan sitä menee. Tekee just niin kuin ei pitäisi. Pyörii ympyrää sekä pään sisäisesti että ihan käytännössä.
Tännehän sitä pitäisi mennä, ihan tuohon nurkan taakse. Mutta mitä tekee hän! Lähtee harhailemaan ihan toiselle puolen kaupunkia, kohti policia nacionalea, jonka ohitse on joskus kulkenut.
Sisällä yritetään puolin ja toisin espanjaenkulla ymmärtää, mikä hätänä. Sitten minulle yritetään selittää, että minun pitää soittaa taksikeskukseen. Soittaa millä? Puhelinhan minulla on taksiin jäänyt.
Lopulta naispuolinen poliisi ymmärtää asian ja haluaa itse soittaa taksikeskukseen. Antaa minulle numeron, mihin soittaa myöhemmin iltapäivällä.
Lähdin asunnolle päin kiemurrellen Puerton katuja. Jalat jo ihan muusina, mutta takseja ei näkynyt mailla ei halmeilla.
Yhtäkkiä tajusin, mitä olisi alun alkaen tehdä: mennä tuttuun, ihan nurkan takana olevaan paikkaan pyytämään apua tutuilta ihmisiltä. Robin Hood -ravintolaan.
Siellä tuttava soitti minun puhelimeeni, ja ihme tapahtui. Minun puhelimeeni vastasi juuri se kuljettaja, jonka taksiin olin puhelimeni pudottanut. Hän lupasi tuoda sen minulle kädestä käteen. Niin onnellinen en aikoihin ollut ollut.
Onneksi kaikki tapahtui jo tutuiksi tulleessa paikassa ja päiväsaikaan.
Tänä iltana on tämän maan odotetuin ilta, kolmen kuninkaan kulkue lahjoineen. Minä sain oman lahjani jo eilen, oman puhelimeni. Kiitos taksin ja poliisin.
Gracias policia nacionale en Puerto y gracias Eduardo, taxi driver .
Oh hoh, sulla kävi ensi tosi ikävästi, kun pudotit puhelimesi taksiin ja sitten tosi mahtavasti, kun sait sen takaisin.Onnittelen.
VastaaPoistaTunteet tosiaan heiluivat laidasta laitaan. Nyt pidetään tavaroista entistä tiukemmin kiinni. Kaikesta oppii!
PoistaHui, seikkailu johon en haluaisi. Hyvin selvisit!
VastaaPoistahelena
Vieläkin paremmin jalat olisi kestänyt kävelyn tuohon lähimpään poliisiasemaan, ja jos siellä olisi heti soitettu minun puhelimeeni, homma olisi hoitunut aika kivuttomasti. Mutta ensi kerralla sitten! Höh, toivottavasti pidän tiukasti kiinni puhelimesta, ettei seuraavaa kertaa tule.
Poista