Tuttuja maisemia omasta kiikkustuolista ikuistettuna.
Olisihan se tietysti ollut ihan eri asia olla mukana elämässä mukana tuolla stadionilla kuin yksin omassa pikku kodissa, sillä kyllähän italialaiset osaavat järjestää leipää ja sirkushuveja. Tosin juomapuoli oli unohtunut, sillä ensimmäisenä päivänä urheilijoille ei ollut tarjota vettä.
Kansa suorastaan hullaantui, kun korkeushypyn sankari Tamberi paitsi voitti itse hypyn (237 cm) järjesti suuren shown. Jopa Italian presidentti Mattarella oli pyörityksessä mukana.
EM-kisat, jotka olisi aivan hyvin voineet olla MM-kisat. Mukana oli maita Euroopan ulkopuolelta (mm Azerbaidzan, Israel, Armenia), ja osallistujien ihonväristä ei yhtään voinut päätellä osallistujan maata.
Saapasmaa tunnetaan jalkapallosta, ei niinkään yleisurheilusta, joten hyppylajeille ei ollut suorituspaikkoja itse stadionilla. Kekseliäät järjestäjät olivat rakentaneet alakatsomon päälle hyppylehterin, joka mahdollisti hyvät hypyt sekä pituudessa että kolmiloikassa.
Kekseliäisyyttä nähtiin myös kisojen kuvaamisessa sekä stadionilla että ulkojuoksuissa. Itse en kyllä olisi pysynyt pystyssä noissa menopeleissä, mutta niillä kurvailevat olivat ihan elementissään.
Sen sijaan kaungin liikenne on kuuleman mukaan ollut normaaliakin kaaottisempi. Minua ei kyllä olisi saanut sinne suurin surminkaan.
Suomalaisista kilpailijoista odotettiin mitalisaalistajia, taas kerran, mutta mutta... Mitenkään käy tänä iltana? Heittävätkö keihäsmiehemme odotusten mukaan? Itse kyllä olen sitä mieltä, että hatun nosto kaikille. Kun vielä saisi jostain maamme edustajille itseluottamusta, ei häviäminenkään niin kauhealta tuntuisi. Reetta Hurskekin juoksi todella hyvin, mutta voi sitä ilmettä. Ihan kuin olisi sanonut, että anteeksi, että juoksin hyvin!!!
Shown suuri voittaja on kyllä saapasmaa itse. Nyt viimeisen kisapäivän iltaa odotellessa Italia on voittanut jo 20 kultaista mitalia. Ja voi pojat, että kansa tykkää.
Hei Lissu!
VastaaPoistaEn katsonut kisoja kun minulle on se ja sama kuka voittaa. Tykkään että monet urheilijat rääkkäävät kropppansa, ovat jonkinlaisia itsekiduttajia. Kohtuus kaikessa.
En minäkään lähtisi Roomaan tähän aikaan vuodesta. Kesät olen aina viettänyt Tukholmassa. Normaalina kesänä ei ole kuin korkeintaan viikko hellettä. Aniharvoin ukkostaa. Eikä ole kärpäsiä eikä hyttysiäkään.
Toivotan oikein viihtyisää kesää sinulle!
Minä olen intohimoinen penkkiurheilija.
PoistaRoomaan haluaisin, mutta en keskelle turistiryysistä.
Hyvää juhannusta.
Hulppeat puitteet MM-kisoille. Tärkeämmät kisat on tulossa syksymmällä, joten tuntui, että nämä Rooman kisat olivat vain välietappi.
VastaaPoistaKatsoin vähän suosikkilajejani, en ole kovin innokas penkkiurheilija. Aikanaan omia leipälajejani olivat pituushyppy ja pikamatkat.
Kyllä saapasmaalaiset osaavat järjestää, jos ei nyt aina niin toimivia, mutta muuten mukavia juhlia.
PoistaMinä tykkäsin telinejumpasta ja lentopallossa.
Hyvää juhannusta.