Kun ensimmäisen kerran kuulin Vantaan kouluampumisesta, olin ensin surullinen, sitten vihainen. Surullinen sekä uhrien että myös tekijän ja heidän läheistensä puolesta. Lisäksi ajatukseni oli tapahtuneen kouluyhteisössä.
Vihainen siksi, että uutisoitiin paljon siitä, kuinka koulut ovat varautuneet tällaisiin tapahtumiin, miten koulujen ulko-ovet lukitaan jne. Ovia lukitsemalla ikäviä asioida voidaan kyllä estää, mutta jotain on mennyt pieleen jo paljon aikaisemmin. Onneksi tapahtuman tutkinta on tuonnut esille sen, että taustalla on ollut koulukiusaaminen, ja siihen ovien lukitseminen on vihoviimeinen estolääke.
Mitä raskasta taakkaa pieni lapsi kantoi, josta halusi irti vaikka ampumalla?
Surullisena ja vihaisena olen seurannut nyky hallituksen saksien heiluttelua leukkuulautoineen. Kun Islannissa muutama vuosi sitten oli samanlainen tiukka taloustilanne kuin meillä nyt, siellä päätettiin, ettei lapsilta ja nuorilta leikattaisi mitään. Heille pienikin oli tärkeä.
PS. Kuva: Anna-Maija Korhosen akvarellimaalaus Pienikin on tärkeä
.JPGm.JPG)
Tauluni todella kertoo juuri tällaisista hetkistä….pientä ei saa väheksyä!,
VastaaPoistaKiitos, Anna-Maija!
PoistaTunnekirjoa on todella käyty täälläkin läpi - pitääkö aina tapahtua äärimmäisiä tekoja ennenkuin "laajemmin havahdutaan" suoraan sanotusti tuutin täydeltä etsimään syyllisiä ja pohtimaan oltaisiinko tämä voitu estää... Ja kenen/keiden kuuluu pohtia siihen johtaneita aiempia tapahtumia. Syyllisten etsiminen aina jostain muualta, esim. yhteiskunnasta: koulusta, perhepalveluista, terveydenhuollosta, poliisista taikka poliitikoista on helpompaa. Oman minän tarkastelu meiltä joka ikiseltä aikuiselta vaatisi aika-ajoin peiliin katsomisen.
VastaaPoistaMiten minä yksittäisenä ihmisenä kohtaan kanssaihmiset? Jaanko ympärilleni hyvää ja ystävällisyyttä vai pahaa mieltä ja ikävyyttä? Miten pienet korvat kuulee puheemme?
Kunnioittavasti vai pilkaten? Aikuisella on aina valta ja vastuu kanssaihmisen kohtaamisesta elämän jokaikisessä käänteessä. Ikäväkseni kunnioittava äänensävy alkaa olla historiaa... Ikävöin ja olen surullisen siitä, etten juurikaan "törmää" siihen edes hyvinvointivaltioiden mediassa. Syyllisten etsiminenkin (taas jostain muualta-enhän se minä ole) tapahtuu kovalla, julmalla otteella. Hyvä saa aikaan hyvää, mutta miten saisimme hyvän kiertämään-kasvamaan... Minä menen nyt tuijottamaan peiliin, vaikka aika-ajoin (yhä useammin) tekee mieli paeta kauas jokaikisestä hyvinvointivaltiosta - valtio voi olla hyvä, mutta kuinka hyvin sen ihmiset oikeasti voi.... Anteeksi purkaukseni - joka tuuttiin näemmä puran tätä - työksenikin kun "purkaudun" saman asian tiimoilta päivittäin...
niin tuppaa jäämään päälle viikonlopuksikin.
Kiitos purkautumisesta. Sinulla on hyvä peili. Jospas isot tytöt/miehet voisivat vaihtaa sakset peileihin, isoihin peileihin.
VastaaPoista