Varo-varo-varovasti liikenteessä

Parvekkeeltamme näkyy paitsi upea näkymä merelle myös tuo kaupungin yksi vaarallisimmista risteyksistä. Siinä on kyllä kolme suojatietä. Kuvassa keskellä olevaa suojaa liikennevalot tehokkaasti, vasemman puoleiset valottomat edellyttävät omaa tarkkaavaisuutta, mutta vaikka nuo oikean puoleiset seepraraidat on tarkoitettu suojelemaan kaikkia liikkujia, läheltä piti tilanteita näkee usein, koska vihreä valo palaa sekä jalan liikkujille että oikealta tuleville autoilijoille. Siis varovasti.

Jalankulkijaa täällä kyllä kunnioitetaan. Valoja tietenkin täytyy totella, mutta valottomissa paikoissa autoilijat antavat kiitettävästi tilaa suojatien ylitykseen. Siis paikalliset! Silti on oltava varuillaan, sillä voihan joku turisti ... tai turisteihin kyllästynyt alkuasukas ... vaikkapa signorabussikuski ...

Tykkään ajella titsalla/guagualla eli linjurilla. Ihailen suunnattomasti kuljettajia ja heidän kulkuvälineittensä huoltajia, sillä varsinkin jarrut ovat täällä vuoristorataa muistuttavassa maastossa kovassa käytössä. Tämmöisellä pikku kortilla kulkeminen on edullista. Alakylässä käyminen maksaa pari euroa. Käteinen ja korttikin käy, mutta silloin homma on kalliimpaa.

Vain kerran olen nähnyt punaista. Olin saanut oikein lapulle kirjoitettuna ne numerot, joilla pääsen ihan asuntomme eteen. Astuin bussiin, tervehdin ja sanoin, mille pysäkille halusin. Signora-kuljettaja ei sanonut mitään. Istuin alas, omaa pysäkkiä lähestyttäessä painoin pysäysnappia.

Bussi kyllä pysähtyi, mutta signora-kuljettaja kutsui minut luokseen ja sen mitä ymmärsin puhuttelusta sormen heristyksen kera, oli se, ettei hänen kuulu sillä pysäkillä pysähtyä. Jos minun espanjan kieli taitoni olisi riittänyt, olisin puolustautunut, mutta halusin vain ulos. Sanatulvan viimeiset sanat ymmärsin - Ultima vez - viimeinen kerta! Pyysin anteeksi, kiitin ja hyvästelin, enkä sen jälkeen ole sitä bussilinjaa käyttänyt. Ultima vez, tehokasta kielen oppimista.