Ruokaa ja meriretkeä

Herneitä? Green peas original. Suolaisia naposteluherneitä. Aivan uusi tuttavuus minulle. Ostanpa tuliaisiksikin. Onkos teille tuttuja?

Aikaisemmilla kerroilla täällä majapaikassa huoneessa oli myös mahdollisuus laittaa itse ruokaa, mutta nyt voi enää keittää murukahvia ja teetä. Toisaalta on tuntunut mukavalta istahtaa valmiin ruoan ääreen. Hinnat ovat kyllä aika tyyriitä, mutta koska en ole ostellut turkiksia enkä koruja, olen satsannut ruokaan. Olen leikkinyt Michelin-arvostelijaa antamalla pisteitä.

Tämän päivän lounaan kalakeitto ansaitsee kympin, samoin tutun tarjoilijan hymy,

Koska salaatit eivät yleensä kuulu tykötarpeisiin, tilaan tässä paikassa lisäksi smoothien. Ainekset löytyvät kyllä tuosta seuraavasta kuvasta, green-ish.

Koska paikka on ihan veden ääressä, ja koska meininki on kaikella tapaa rento, se on tämän hetken suosikkini. Kolme kertaa olen nyt siellä syönyt lounasta.

Harbour lights! Hyvä nimi.

Toiseksi parasta ruokaa sain alakerran ravintolassa. Gozitan. Hyvin harvoin syön punaista lihaa, mutta Maltan ns kansallisruokaa, jänistä, kelpaa tässä paikassa tilata. Samoin kannattaa kokeilla sinisimpukoista ja pastoja. Tämä ravintola olisi paras, jos se hyväksyisi korttimaksun! Kolme kertaa olen täällä syönyt, ja kahdella kerralla olen seurannut, miten laskun aika on herättänyt tunnelman muuttumisen ei-mukavaksi. Juttelin asiasta tarjoilijan kanssa, ja hänkin kertoi olevansa pahoillaan. Kertoi, että koska ravintola on vasta muutaman kuukauden vanha, korttikoneita ei vielä ole saatu. Uskooko kukaan?

Kolmantena sitten tämä herkkuannos: sinisimpukoista, kahdenlaisia muita simpukoita, isoja katkoja, babymustekala Ja osteri. Ruoka kyllä oli melko ok, mutta kun minut saatiin houkuteltua sisään ja ruoka nenän eteen, minut unohdettiin kokonaan. 

Paikkaa kehutaan kovasti tripadvisorissa, mutta samaan ravintolaan en enää mene.

Luin muutama päivä sitten netistä Ylen Italian toimittaja Jenna Vehviläisen kolumnin hänen kokemuksistaan yksin syömisestä ulkona. Saapasmaassa näkee yhä harvoin yksin  ulkona syöviä naisia. Sitä ihmetellään kovin. Miksi yksin? Eikö ole seuraa saatavilla vai mitä? Minä viihdyn hyvin yksinkin ja Montalbanon tapaan nautin yksin syömisestä. Mutta, tykkään että minut nähdään palveltavana asiakkaana, ei vaan rahakukkaron omistajana. 

Moni kakku päältä kaunis jne.

Seuraavaa postausta varten kävin meriretkellä. Otin ahkerasti kuvia. Kun sitten palattuani tutkin kuvasaalista, huomasin ottaneeni kaikki selfeinä. 28 toinen toistaan enemmän omaa naamaani esittäviä! Ei auta, kun lähteä uudelle retkelle.

Lopuksi edellisen postauksen arvoitus. Varoitustaulu löytyy Marsaxlokkin Kunnallisen lasten leikkikentän portin pielestä. Äitien täytyy siis riisua korkkarit, sammuttaa tupakit ja jättää nelijalkaiset lemmikit ulkopuolelle. Äidithän täällä lapsia ulkoiluttaa. Täällä muuten tupakointi on hyvin yleistä, myös naisten keskuudessa.