sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Työpaikka avoinna

Voisin vaikka lyödä vetoa siitä, että Ferrarilla käy taas ovi ulospäin ja tällä kertaa renkaanvaihtaja saa potkut! Jos vaikka Arrivabene (Hyvätulos, vapaasti suomentamanani) itse menisi tilalle siksi aikaa, kun saa palkattua tiimiin ammattitaitoisemman rengaskaverin myös Kimin pysähdyksen ajaksi. Toisaalta, en koskaan ole luottanut Ferrariin, mutta senhän te jo tiedättekin.

Löysin kuvan isänisäni menopelinsä selässä - aamutossut jalassa! Bensaa suonissa.


Kivikossa olen minäkin aikaani viettänyt. Pitsikiviä on syntynyt kisoja katsoessa ja sitten löysin kauan kaipaamiani kiviaarteita. Isoin kivi on Sardiniasta hylätystä hopeakaivoksen rannasta, pienin etruskirannan kivikkoaarteita ja läpinäkyvin fossiilikivi Minnesotan matkan aarteita.

Siitä matkasta ovat vielä nämä aarteet jäljellä.



Kivet pitsikiviin loppui, joten piti keksiä muutaa puuhaa käsille kisojen ajaksi. Marimekko-tilkku, lakanasta leikattua kaitelenauhaa ja vanhasta villapaidasta pehmustetta ja tuloksena mainio apuväline keittiöpuuhiin.

Ollaan Puronrannanpajan Eijan kanssa suunnittelemassa kesää ...

***
Doc Martin loppuu tiistaina, mutta onneksi vain vähäksi aikaa. Jatkoa kuulemma tulossa. Tulee uusi mies tilalle - Isä Brown.  Don Matteosta sen sijaan ei ole kuulunut mitään, eikä Montalbanosta tai Brunettstia ole näkynyt tai kuulunut. On kovin miehisiä nuo minun suosikkini! Telkkari taitaa jäädä nyt rauhaan, koska talviurheilu on finito. Malesia odottaa!

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Keväistä naistenpäivää

Kevätterveisiä kaikille naisille! Saapamaassa huomenna ojennetaan narsissien sijasta mimosan oksia ja itäisessä naapurissa neilikoita ... Pajunkissojakin voisin jo tarjoilla, mutta kun maaliskuun hankikannot puuttuvat, ei näin ollen puskien juureen pääse ilman pitkävartisia kumikenkiä.

Minua on kutitellut varmaan jokin kevätpörriäinen, sillä ostin itselleni naistenpäivän kunniaksi nämä uusimmat lehdet. Suosittelen teillekin, varsinkin tuota uusinta Kotiblogit -lehteä. Vaikka itse olen laiskistumista laiskistunut postailemaan, toisten blogit kiinnostavat aina.

***
Olen varmaan geeneissä saanut isäni innostuksen penkkiurheiluun.  Falunin latuja tuli seurattua melko tarkkaan, viikon kuluttua alkaa pärinä Australiassa ja tänään jännitän Kaisan menoa... ja varmaan sivusilmällä ihmettelen Salpausselän kisoja. Mutta jotta jännitys voisi purkautua tavalla tai toisella, kädet puuhaavat samalla yhtä sun toista... Siitä sitten seuraavaksi - joskus...