Tervetuloa tohtorilaan. Siis avannolle. Ei ole avantoa - vielä, mutta tohtori antaa kyllä kylmähoitoa meikäläisen nivelille. Kun lähdin saapasmaan kodista pari viikkoa sitten aamulla, asteita oli pari nollan yläpuolella ja taivas tihkupilvessä, ja kun sitten illalla olin Keuruun kotona, sää oli just samanlainen. Mikään ei muuttunut huolimatta 3000 kilometrin etäisyydestä kohti pohjoista! Äsken taivaalta tipahteli jotain valkoista, mutta koska lämpömittari näyttää nollaa, valkoinen sulaa ennen iltaa! Eilen tapasin kaupassa hiihtoa vesi kielellä odottelevan ystävän, ja hänen ilmatieteelliset tutkimuksensa saivat hänet ihan surun partaalle. Taitaa tulla viime vuoden kaltainen vuodenvaihde.
Toisaalta, on tästä tihkusadeilmasta hyötyäkin. Koska keskuslämmityshuoneilma alkoi rypistellä naamaani muistuttamaan ryppyistä rusinaa, tassutelen usein ulkona. Olen myös lopettanut naaman puhdistamisen saippualla ja lotrannut tuubikaupalla rasvoja naamaan. Sain myös Israelissa asuvalta pikkusysteriltä apua jalkojen vetreyttämiseen. Kiitos.
Pikkusysterin paketissa oli myös tämä hellyttävä, oliivipuusta veistetty patsas pyhästä perheestä. Käsin tehty Nasaretissa. Aitoa käsityötä. Arvostan suuresti.
***
Saapasmaassa on tyypillisen sekasortoista. Se kauan uhkailtu yleislakko on tänään, ja siitäkin ammattiyhdistykset (joita on useita) saivat riidan aikaiseksi. Rooma on nyt saanut oman mafiansa. Luin eilen La Repubblican nettiversiosta, kuinka Mafia capitale hoitelee hommia. Aamucappucino-piazzalta on muuten suora näköyhteys erääseen kylään, jonka sindaco on nyt kotiarestissa otettuaan vastaan lahjuksia ko tyypeiltä. Ja kun vielä eräs Mr B (naapurimaan Mr P:n paras ysstävä) haluaa saapasmaan presidentiksi, ei voi muuta kuin huokailla ja toivoa parasta maan ns tavallisille ihmisille.
Eipä silti, osataan sitä Suomessakin. Radio kertoi just lakosta. En ihan ehtinut kuunnella, mistä tällä erää on kysymys.
***
Olen aloittanut valmistautumisen jouluun. Eilen ostin Roinilan liikkuvasta lihatiskistä karjalanpaistilihat (muhii just uunissa), jauhelihaa murekkeeksi ja tirripaistia, josta jo eilen tein muikku-lihalaatikkoa. Osan vien äidille ja osan laitan pakkaseen odottelemaan herkutteluhetkiä. Ai niin, makea ruokapuoltakin tuli ajateltua, sillä ostin torilta taatelikakun. Huomenna, launtaina on markkinat tuolla vanhan pappilan pihassa ja sunnuntaina koululla järjestöjen myyjäiset, joten niistä paikoista hankin esim Oivan Leenan leipomaa joululimppua. Nyt tuli nälkä.
Joulurauhaa!
5 tuntia sitten
Sinulla on hienot maisemat uintipaikalla.
VastaaPoistaTalvi-uiminen on kyllä niin hyvää tekevää; minulle tulee 17 vuotta täyteen 10.1.2015
Joulukoristeita on jo otettu muutamia esille.
-seija-
Jos omena pitää lääkärin loitolla, niin avanto pitää sairaudet kaukana! Joulukoristeita on täälläkin pikku hiljaa ilmestynyt sinne tänne.
PoistaSe piti vielä lisäämäni että tämä kommentoini tahtoo jäädä vähiin sen takia kun ensin pitää mennä muuttamaan astetukset ja kommentoinin jälkee taas palauttamaan alkuperäiset asetukset.
VastaaPoista-seija-
En ymmärrä! Mitä sanoo teidän it-ekspertit?
PoistaMinua ei ihan pienella rahalla tuollaiseen kylmahoitoon saisi. Kerran monta vuotta sitten olimme Haikon kartanossa Porvoo-lomalla ja siella oli sellainen kylma-vesisailio jossa vesi oli 7-asteista. Isanta jostain kumman syysta halusi kokeilla ja julmasti kirkuen onnistui sen tekemaankin, ja minunhan oli pakko sitten menna perassa. Ei vaan, sen jalkeen oli ihana olo, mutta sita ennen...
VastaaPoistaKyllä minut avantoon vei jäätynyt olkapää ja se kipu, joka siinä oli monta kuukautta, yörä päivää. Edessä olisi ollut leikkaus tai kortisoonikuuri. Kiitos ei minulle. Kun sitten eräs ystäväni sai puhuttua minut avantoon, sinne jäi pikku hiljaa kaikki kivut! Alku aina hankalaa!
PoistaTänään näin Instagramin kautta että tuli lunta joten kai valoisampaa? Minä kyllä voisin ihan hyvin dipata kylmässä vedessä ,hetken.Hyvä että siskolta tuli apua jalkoihin:)
VastaaPoistaJep1 aamulla heräsin ihanaan valkoiseen maisemaan. Ikävä kyllä osa siitä on jo sulanut pois, koska mittari on plussan puolella. En minäkään avannossa viivy kuin 20-30 sekuntia. Se riittää vilkastuttamaan verenkiertoa ja siten aineenvaihduntaa. Nuo Israelin voiteet ovat ihania.
Poista