Timantteja

Tartufo bianco - valkoinen tryffeli.

Edellisen postaukseni jàttitryffeliin minulla ei kuunaan olisi ollut varaa, onhan sienen kilohinta useita tuhansia euroja!!! Oli messuilla pienempiàkin herkkupalleroita. Peukalon pààn kokoisesta sienestà olisi pitànyt pulittaa toista kymmentà euroa, joten jàtinpà ostamatta. Oliiviòljyn kerrotaan olevan luonnon antimien kultaa, mutta herkkujen timantti on tryffeli.  Sità Gubbiossa juhlitaan aina loka-marraskuun vaihteessa.

Tàytyi meidàn tutustua juhlan herkkuun edes lounaan yhteydessà. Bosone-ravintolan tryffelimenyytà tutkimaan.

Frittatina al tartufo - munakokkelia ja tryffelià - nam!

Tagliatellepastaa ja tryffelià. Nam, nam! jne jne jne...

Don Matteo oli kuulemma usein nàhty vieras tàssà(kin) ravintolassa, mutta ei siis enàà. Asiaa suri myòs meidàn erinomainen tarjoilija-nuorukaisemme. Neljàntoista vuoden aikana filmiryhmà oli tuonut eloa myòs tàhàn ravintolaan. Nyt monta pòytàà odotti ja odotti - turhaan.

Ruokaa sulattelimme kiertelemàllà messukatoksia. Maistiaisiakaan ei enàà oikein jaksanut makustella, mutta tàmà tryffelillà ryyditetty mortadella oli liian houkuttelevan nàkòistà ihan noin vain ohitettavaksi.

Totta kai messuilla oli paljon muutakin tarjolla kuin sienià. Tàmà karju vartio Norcian seudun antia, esimerkiksi kuuluissa prosciuttoa, lihaa.

Yhdessà katoksessa pikkuiset kàdet harjoittelivat oikeiden kokkien kanssa pastan tekoa. Pienestà se alkaa - saapasmaalaisten kulinaristien tie.

Gubbio tuli minulle tutuksi don Matteon mukana, joten tuntui kuin olisin kotikaduilla kulkenut. Jài kaipuu palata sinne takaisin - ihan yòkuntiin.

Arrivederci, Gubbio. Grazie e ci vediamo.

***
Oppiko Kimikin 'pelaamaan'...  Ihan vain vahingossa ajo loppui alkumetreille... Voe, voe!