keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Ilmojen halki Fiumicinosta Helsinkiin ja kohti hiirenkorvia


Ilmaan Fiumicinosta. Ensin kaartelu Tyrrhenanmeren yllä. 


Hei, hei, kiviranta! Matkalaukussa noin kilon verran pikkuisia aarteita tuolta etruskien rannoilta.



Ylitettiin saapasmaan kaksi, tulivuorten kraatereihin syntynyttä järveä: ylempänä Bracciano Laziossa ja alempana Trasimeno Umbriassa. Suuntana siis Marche ja Adrianmeri.


Siellähän se meri jo näkyykin. Venetsiankin erotin kaukana, kaukana, mutta kuva siitä epäonnistui.



Sen sijaan Alpeista tuli muutama aika hyvä kuva. Silti livenä Alpit olivat huikaisevat, varsinkin kun luntakin vielä näkyi.

Tonava kiemurteli kohti Unkaria. Tunti oli lennetty. Sitten yläilmojen valtias peitti taivaan pilviin.


Vasta Saksan ja Baltian rajoilla taivas raottui.


Ja sitten - Suomen ensimmäiset saaret. Ihan silmänurkka kostui.


Kiinnittäkää turvavyöt jne jne jne. Sitten bussilla kohti Tikkurilaa... MUTTA, Vantaan bussit olivat lakossa. Siispä Finnairin bussilla Helsinkiin. Juolahti mieleen, että entäs junat? Ovatko ne lakossa? Eivät olleet, joten perillä kotona klo 22.10. IHANAA.


Ja ne hiirenkorvat olivat minua odottaneet, sillä vasta pari päivää sitten Keuruun korkeudelle oli koivuihin  puhjennut hento viherhuntu! Tämä kuva tänään iltapäivällä. IHANAA, IHANAA

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! Kyllä olenkin nauttinut täällä olosta.

      Poista
  2. Noin ne muuttolinnut palaavat. Tervetuloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta vaan.

      Tuohon edellä olevaan kommenttiin en osannutkaan vastata. Home page ja jotakin???

      Poista
  3. Voi sua,
    on täällä nyt juuri ihanaa,
    mutta kaukokaipuu minussa on silti
    lähtemätön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on kaunista ja VALOISAA. Piti nousta ylös jä klo 4.00 ihailemaan luontoa ja kuuntelemaan lintujen laulua! Ymmärrän kaipuusi, silti Suomi on Suomi on Suomi ... ja sen ymmärtää paremmin, kun on täältä hieman pois.

      Poista
  4. Sinäkö tuon kesän tänne laukussasi toit ? Niin on ihanat ilmat täälläkin ja näköjään jatkuvat vielä pitkään ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän se noita ilmoja hallitsen! Kyllä onkin mukavaa. nautitaan.

      Poista
  5. Home page on joku spämmi varmaankin..
    Eikö olekin ihanaa tämä vihreys.Aamut eivät voi alkaa huonosti näissä väreissä.
    Me kohta pakataan kimput ja lähdetään sinne toisaalle hetkeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä sitten on spämmi, kysyy yksi ihan mämmi? Uskomaton tämä alkukesän hento vihreä. Hyvää pyrähdystä sinne toisaalle ja tervetuloa taas takaisin.

      Poista
  6. Joka päivä nousee jotain uutta maasta tai puista.
    Ihanan lämmintä ja aamut ovat raikkaita.
    Tervetuloa kotiin.
    -seija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kevät (Suomessa) on ihmeellistä! Kiitos vaan toivotuksesta. Olen viihtynyt oikein hyvin.

      Poista