perjantai 19. huhtikuuta 2013

Meidàt kidnapattiin


Rietin katedraalissa meidàt kidnappiin! Ystàvàllismielisesti. Kirkkoa kiertaessàmme ilmestyi yhtàkkià eteemme herttainen vanha mies, joka alkoi kertoa kirkosta kaikkea mielenkiintoista. Eikà minun tarvinnut kauan kuunnella signorea, kun arvasin hànen ammattinsa, siis ennen elàkkeelle pààsyààn: opettajahan siinà opasti 'oppilaitaan'.



Pààstiin kurkistamaan kirkon alla olevaa vanhempaa salia, jossa olevat pylvààt - jokainen erilainen - olivat peràisin muinaisesta Suolatiestà! Pààsimme kurkistamaan myòs piispan pihalle. Sisàlle emme edes yrittàneet.



Oppaamme vei meidàt myòs katedraalin vieressà olevan Vignola-palazzon (nykyisin provinssin hallintorakennus) puutarhaan, jonne aikoinaan ei  noin vain menty, sillà nykyisen rauta-aidan tilalla oli korkea kiviaita - ettei rahvas nàkisi aatelisten elàmàà! Mitàhàn he oikein puuhasivat, ja vielà kirkon vieressà?


Il professore olisi vienyt meidàt jopa kotiinsa, mutta me kieltàydyimme kohteliaasti. Totta kai halusimme palkita hànet jollain lailla todella erinomaisesta yksityisopastamisesta. Rahaa hàn ei halunnut, mutta hàn tarjosi meille ostettavaksi hànen kirjoittamansa kirjan. Kerrassaan  mainio opettajan pàivàkirja. Grazie Vincenzo Rondini. Il suo libro è veramente interesante. Grazie.


Nàlkà alkoi kurnia. Saimme vihjeen erinomaisesta ruokapaikasta, làhellà Italian keskipistettà. Keskipisteen symbolin luona filmattiin juuri jotain, ja tuo mies on yksi nàyttelijòistà. Emme jààneet katsomaan, vaan menimme herkuttelemaan Cantina Centro Italiaan.



Minulle munakoiso-parmesaaniherkkua ja kasvissyòjàlle làmmintà gnochisalaattia. Hinta-laatu erinomainen.


Grazie Carla e Peppe!


Jaksoi taas ihailla upeita sisàànkàyntejà matkalla autolle...

12 kommenttia:

  1. Upea saada tuollainen opas! Herkullisen näköistä syötävää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan, uusin lukijani! laitapa minulle spostissa etanaosoitteesi, niin Poste Italiana-Itella tuo sinulle maiseman vuoristokylàstà. Opas oli oikein onnen kantamoinen, sillà hàn tiesi paljon asioita, olihan hàn opettanut vuosia samoja asioita oikeille oppilaille. Rakastan saapasmaan ruokaa - liiankin paljon vaa'an mukaan.

      Poista
  2. Tuollaisen kidnappauksen "uhriksi" on mukava joutua...:)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa. Ja ruokakin näyttää tosi herkullselta nälkäisen lenkkiläisen silmiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllà maistui meillekin, sekà koko Rietin kaupunki, opastus ettà ruoka!

      Poista
  4. Olisitpa minäkin siellä enkä täällä Helsingin kylmässä viimassa! Me ollaan kerran patikkaretkellä Saksassa tavattu herttainen vanha opettaja, joka käyttäisi vanhan sepän pajan luona uhreja, joille saisi kertoa pajan historian ja lausui meille jonkun runonkin, liikuttava kaveri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katosin just lehdestà Helsingin sààn. Hui vàristys sentààn. Tààllà helle sen kun jatkuu. Tuo alkuasukas-opas oli todellinen taivaallinen lahja, jonka kirkko tarjosi! Varmaan viettàà aikaansa kirkossa ja seuraa turisteja sillà silmàllà. Hyvin hieno herrasmies. Osasi làhestyà tyylikkààsti, ei tuppautuen.

      Poista
  5. On teillä hieno ja mielenkiintoinen retki meneillään.
    Kiitos että saadaan me muutkin siitä nauttia edes hitusen verran.
    -seija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, siskoseni! Sinà tulit mieleemme monta kertaa. Milloinkas tulet?

      Poista
  6. Kävipäs teillä hyvä tuuri että paikalle sattui tietävä "opas"!

    viikonlopulle luvassa ukkosta ja kylmää viimaa, brrr!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olimme harvinaisen onnekkaita! Toisaalta, jospa tàmà vanhus oli keksinyt oivan tavan hieman ansaita nàinà tiukkoina aikoina. Niin tai nàin, onni oli meidàn puolellamme. Sàà tosiaan muuttuu. Ei haittaa, sillà telkusta tulee kahdenlaista draamaa: formuloita ja saapasmaan presidentin vaalia. Ollaan sisàllà ja laitetaan takkaan tuli.

      Poista