Reilu viikko sitten tuskastuin vuoristokylän postiin, joka toimii samalla myös mm pankkina. Neljänä päivänä kaksi kertaa päivässä yritin mennä maksamaan kaasulaskua, mutta vain kerran jaksoin jonottaa vajaan tunnin verran, ennen kuin lähdin pois. Ai, miksi en maksanut netissä? No, kun semmoinen maksutapa on saapasmaassa vasta haaveena. Kait. Lisäksi postissa oli töissä vain yksi henkilö ja hänkin ns työllistetty, jolle postin ainoa tietokone taisi tuottaa tuskaa... Jälkikasvu pelasti minut pulasta ja hoiti laskun oman kylänsä postissa, jossa homma hoitui nopeasti.
Viime lauantaina testasin sitten Keuruun postin toimintaa. Siis yhdistetyn kirjakauppa-postin hommia, sillä varsinainen postihan lakkautettiin Keuruulta(kin) pari vuotta sitten. Jonotusta sielläkin, ja vain yksi henkilö vuorossa. Onneksi minulla ei ollut mihinkään kiire ja samalla pystyin tutkailemaan kirjakaupan tarjontaa. Pianhan siinä aika kului.
Paketin kanssa kotiin. Joulupukki oli laittanut minulle kaivatun T-paidan. Tykkään kovasti! Saapasmaassakin Kimiä taas kehutaan: Räikkönen, näkymätön mies kerää ennätyksiä!Kelpaa minun ensi keväänä tepastella vuoristokylässä Räikkösen mainoksena.
Joulupukki oli lähettänyt minulle toisenkin paketin, mutta se piti noutaa R-kioskilta! Vaihtelevaa tämä Suomen nykyinen 'postielämä'! Mutta tämäkin paketti oli hyvin mieluinen. Omenamintun erinomainen kirja: ruokaa ja ihania luontokuvia. Olen nyt viettänyt useamman hetken kirjan äärellä ja monta reseptiä tulee tänne koekeittöön.
Kaipa minä olen joulupukin kaveri, sillä tällainen herkkukirja tuli kuvan ohella kalamies-pikkuveljeni ja vaimonsa kainalossa. Kaunis kiitos. Tässäkin kirjassa on paljon ohjeita, joita haluan kokeilla.
Nyt tassuttelen kylille. Torstai on Keuruulla toripäivä ja varmaan tänään paljon jouluista esillä. Ulkona pakkasta on ihan riittävästi!
Jonotin paketteja eilen postissa ja Siwassa, joutuisasti kulki postin pitkä jono ja toisessa pääsi suoraan kassalle.
VastaaPoistaTunteeko sinut kaikki pienessä vuoristokylässä, tyyliin siinä menee suomalainen dottoressa hienossa F-ykköspaidassaan?
Kauniit heijastukset kynttilästä.
helena
Suomessa jonottaminen on lasten leikkiä ja sekä kirjakauppa-postissa että R-kioskilla on paljon tutkittavaa. Kyllä minut vuoristokylässä tunnetaan, mutta ne ovat Ferrarin kannattajia! Tuo kynttilänjalka on lempparini just noiden heijastusten vuoksi.
PoistaTäällä on mummolan lähi Prismassa niin hyvä posti, että siellä oli ilo asioida. Turkin postit on ihan kamalia. En lähetä mitään ellei ole ihan pakko..
VastaaPoistaSaapasmaassa jotkut kyläpostit toimivat ihan hienosti ja joissakin sitten tökkii... Useimmiten menen naapurikylään tai annan jälkikasvun auttaa. Oma kylä on surkeimmasta päästä, ikävä sanoa.
PoistaOllaanpas siellä saapasmaassa vielä jäljessä jos ei voi netissä maksaa....
VastaaPoistaHannelen kirja on ihana;kuvat kauniit ja ohjeet hyviä. Yritin tuota teepaitasi tekstiä lukea;katselin ylhäältä alas ja jotenkuten onnistui;D
Tuota nettimaksamista siellä kyllä tarvittaisiin. Toisaalta tele-verkkoja ei siellä kaikkialla vielä ole, koska maastot ovat 'haastavia'. Hannelen kirja on UPEA ohjeineen ja kuvineen. Blogissa teksti on peilikuvana, joten tarvitaan Leonardo da Vincin taitoa lukea nurin perin.
PoistaTäkäläiseen postiin mennään kirjekuori auki, postivirkailija sen tarkistaa ja sitten sulkee...Ei ole minun lempipaikkojani, ei ollenkaan.
VastaaPoistaHyvä sinä ja paita!
Jahas, siellä on vieläkin tyrpeellisempi posti! Kiitos minä ja paita, ja varsinkin Kimi.
PoistaJoko sinä nyt joulupaketit avasit?
VastaaPoistaKyllä näillä pikkukylillä postit pelaa, ei ole minulla valittamista. Tai jos ihan vähän, niin entahdo saada semmoisia postimerkkejä, kuin haluan. Olen vähän postimerkkifriikki, kun kirjoittelen paljon. En osaa laittaa joulukorttiin kesäkukkapostimerkkiä.
Minä olen ihan mahottoman malttamaton! Suomessa posti sentään pelaa, kun jaksaa odotella. Ja pankkiasiat hoidan netissä. Vuoristomajalla postimerkkejä taytyy erikseen pyytää, ja niitä saa - joskus - kortteihin ja kirjeisiin, mutta ei paketteihin, mikä on minulle ikuinen mysteeri. Jälkikasvun kylässä sekin hoituu hienosti. Minä olen myöskin merkkifriikki!
PoistaIhana tuo kynttilänjalka ja sen valot ja varjot. Livenäkin. Kiitos joulukahvista, italialaisittain!
VastaaPoistaEikös ollutkin! Kiitos vaan heitille - kaikesta.
PoistaHeippa Lissu! Sori, en ole ehtinyt aiemmin kommentoimaan, piti ehdottomasti kertoa sinulle, että kyllä Italiassa voi maksaa laskut netin kautta. Sinulla täytyy olla italialainen tili ja sovittu nettilaskuyhteys - takaan, että toimii :)Bacio.
VastaaPoistaVoi ystäväiseni, ilmeisesti sivistyneessä pohjoisessa asian voi hoitaa netin kautta, mutta ei vielä meillä maalla! Tyttärelleni oli kyllä jo varovasti lupailtu, mutta asia on vasta lupauksen asteella. Toivotaan, toivotaan.
Poista