... Keuruun varuskunnasta vuoden 2014 loppuun mennessä. (Kuvat eilen illalta kohti varuskunnan metsänreunaa) Vuosia ilmassa peikkona leijunut epävarmuus päättyi eilen. Keuruun toiseksi suurin työnantaja laittaa uusiksi yli kolmen sadan työnekijän elämän.Plus seurannaisina asioita, joista kenelläkään ei ole varmuutta. Pikkuveljeni ehti alta pois eläköitymällä, mutta vaimonsa joutuu näillä näkymillä huristelemaan töihin Lappeenrantaan! Nopeastihan se sujuu - aamuin illoin. Paperilla ajateltuna. Juteltiin eilen, mitä nyt voisi tehdä vapautuvilla tiloilla. Minä heti ilmoittauduin portilla olevan vartiokopin ostajaksi. Veisin sen tiettyyn tienristeykseen ja laittaisin vihaisen kuvani vartioimaan, ettei kukaan mene minun sieniapajilleni!
Kuuntelin radiosta, kuinka asiantuntija maalaili Suomen puolustuksen tulevaisuutta vuoden 2015 paikkeilla.. Silloin juuri äsken valittu presidentimme alkaisi varovasti lausua tiettyä nelikirjaimista sanaa, josta hän vielä vaalien alla irtisanoutui.Tai siis jätti option auki.
***
Eilinen päivä oli muutenkin uutisten onnen päivä. Oli mistä kirjoittaa. Varuskuntien lakkauttamisten lisäksi Suomen kartta piirrettiin uusiksi. Minustakin tulisi joko jyväskylä-????????????????-läinen, jämsäläis-????-läinen tai sitten mänttäläläis-?????-läinen. Hohhoijaa!!! On mistä valita. Vaikka eihän asukkaat ilmeisesti mitään saa valita. Ollaan kohta ihan päästä pyörällä: Kuka minä oikein olen? Mihin minun pitää mennä hoitamaan asioita? Ja millä pelillä, kun julkisia liikenneyhteyksiä vähennetään? Jo nytkin moni on ihan sekaisin, missä pitäisi hoitaa esim veroasioita. Vastukseksi annetaan, että netissä tietenkin. MUTTA KUN KAIKILLA EI OLE NETTIÄ!!! Omaa postiakaan ei Keuruulla enää ole- on vain pieni nurkka yhden kaupan yhteydessä - ja pankistakin saa rahaa enää vain klo 10-13 välisenä aikana! Kaikkihan jo pankkiasiansa netissä hoitavat! MUTTA KUN KAIKILLA EI OLE NETTIÄ!!! On tullut sellainen olo, että Suomen maaseutu halutaan vain virkistyskäyttöön. Ja sillä listalla Keuruu-Jyväskylä-Jämsä-Vilppula??? on kyllä erinoaminen paikka. Kauniin luontonsa puolesta.
Tänne suunnitellaan jopa siirtolapuutarhaa tuonne Veturipuiston kupeeseen Haapamäelle. Minäkin innostuin ensin, mutta sitten tulin ajatelleeksi, mitä sellainen paikka kesäisin minulle tarjoaisi. Ei ainakaan rauhaa, sillä viikonloppuisin puistossa biletetään, ja voisipa siinä joku juhlija eksyä minunkin porkkanapenkkiini. Ei kiitos!
***
Olisi vielä tuo Nokiakin ruodittavana. Yli tuhat ihmistä pois Salon tehtaalta. Kun ei kuulemma kannata. Siis ei saada tarpeeksi rahaa sijoittajille, johtajien palkkoihin ja eläkkeisiin. En jaksa enää. Toisaalta oli oikeastaan hyvä, että kaikki kolme uutista tuli samana päivänä. Tänään jo helpottaa. Siis minun kriittisyyttäni. Aurinkokin paistaa niin nätisti. Lähden ulkoiluttamaan itseäni, tassuttelemaan kylille. Keuruun raitille. Siis KEURUUN raitille. Sitten paistan kuhaa, kalojen aatelia. Pikkuveljen KEURUSselästä pyytämää.
***
Lupasin viime postauksessa kertoa arpajaisvoitostani, mutta sen asian siirrän seuraavaan kertaan ja lupaan olla puhumatta päivän poliitikasta.
Joulurauhaa!
11 tuntia sitten
Ihan samaan torveen puhalsi äsken veljeni puhelimessa. Heidän yli 20000 asukkaan kaupungissa ei ole kohta enää mitään liikkeitäkään paitsi Lidl, ei edes matkatoimistoa. Kaikki liikkeet sulkevat ja firmat antaa työntekijöilleen kenkää.
VastaaPoistaVoi meitä keuruulaisia, Lissu. Surullista, niin surullista...monessa muussakin kunnassa...
VastaaPoistaTerveisin Riitta
Allu: Olen siis samalainen torvi kuin veljesi!!! Heh, heh! Totuuden torvi?
VastaaPoistaRiitta: Vaikka itsellä on suht koht turvallinen olo, monella muulla ei ole. Ei Keuruulla eikä muuallakaan.
Ei oikein hyviä uutisia keuruulaisille. Iso työntantaja oli armeija teilläpäin.
VastaaPoistaYaelian: Toisaalta tuota lakkautusta oltiin odotettu jo vuosia, mutta silti. Vakava paikka itse henkilöstölle kuin koko kunnalle.
VastaaPoistaEI kuntauudistukselle!! tänään työpaikan ruokapöydässä vedimme huumorilla kuntauudistusta uuteen malliin, "samahan se on tehä vain yksi iso kunta koko Suomeen, pääpaikka tietenki Helsingissä, niin on yli 800km asioille". :) kannattaisin sitä että ministeri joka kuntauudistusta tekee tulisi käymään meillä ja muualla, kehäkolmosen ulkopuolella, siellä minne kuntauudistus oikeasti vaikuttaa NEGATIIVISESTI.
VastaaPoistaTervetuloa vaan Jyväskyläläiseksi. Kyllä kaupungissa on niin mahtavaa asua. Meidät pakkoliitettiin pari vuotta sitten ja pikkuhiljaa saadaan kylä kuolemaan. Vuoden vaihteessa viimeksi lopetettiin pankki, yksi kolmesta ruokakaupastamme, kirjakauppa ja kirpputori. Aikaisemmin meni tietenkin m.m. posti. Linja-autovuoroja on vähennetty, tottakai jokaisella pitää sen netin lisäksi oma auto olla. Meillä on kumminkin nykyään uusi hieno vieras-satama herrojen huvipursille. Kyllä kaupunkilaisena on ihanaa :(
VastaaPoistaElle: Tuo tehokas ministeri on kotoisin JYVÄSKYLÄSTÄ. Häpeä koko Keski-Suomelle. Viime hallituksessa pisti Suomen koko koululaitoksen uusiksi. Melkein. Onneksi ei onnistunut.
VastaaPoistaSude: Kyllä minä Jyväskylästä tykkään, mutta en halua jyväskyläläiseksi. Keuruu tarjoaa sentään vielä muutamia perusasioita, mutta tuo teidän kuihtuminen olisi varmaan ennemmin tai myöhemmin meidänkin kohtalomme JYVÄSKYLÄLÄISINÄ. Keuruulla ei vielä ole herrasatamaa veneille, mutta maan mainio (lue KALLIS) hiihtokeskus täällä jo on. Plus paljon muita hienoja liikuntakeskuksia. Enää puuttuu KATETTU golfkenttä! En yleensä kiroile, mutta nyt sanon p-kele!