Tarjolla oli tietysti latva-artisokkaa ja vaikka mità tuoreen tuoretta. Kojun vieressà oli artisokkapeltoja silmàn kantamattomiin.
Sitten suunnistamaan kohti rantaa halki Torre Flavian luonnonpuistoa.
Seutu muistuttaa ajasta, jolloin koko rannikko oli yhtà suolàmpàrettà. Kaislikossa uiskenteli monenlaisia lintuja. (Tàssà koden bloggeri 'sòi' kuvan, jossa olisi nàkynyt polun toisella puolella oleva valtava asuntovaunualue. Nyt voitte vain kuvitella. Hòh!)
Sitten nàkyikin jo Flavian torni. Sinne.
Olikin jo lounasaika. Kaikkea namia ja jàlkiruokana veljesten tuoretorilta mansikoita. Jopa maistuivat mansikoilta. Huomaattehan hienon ristipistopààsiàisliinan, kirpputorilòytòjà.
Rannalla yritettiin harrastaa kalastusta. Siis yritettiin. Mitààn saalista ei nàkynyt.
Ihan meidàn leirimme làhelle ilmestyi sitten 'kunnon' kalastaja. Oli mielenkiintoista seurata miehen kalastuspisteen rakentumista. Tuo pòytà oli vempaimia varten, ettei miehen tarvinnut hiekalla hommia hoitaa.
Sàà oli làmmin, vaikkakin pilvinen. Meri oli levoton.
Toisen maailmasodan levottomuudet pààttyivàt saapasmaassa 66 vuotta sitten. Tànààn on juhlittu sità, ettà 25.04.1945 italialaiset, amerikkalaisten avulla, ajoivat natsit kàpàlàmàkeen. Festa della Liberazione -juhlallisuuksissa puhuivat mm presidentti Napolitano, Mr B:n hallituksen sisà- ja puolustusministerit, mutta itse Mr B:tà ei nàkynyt missààn. Ei varmaan halunnut olla laulamassa partisaanien laulua!
***
Graduni kertoo myòs tuosta ajasta 66 vuotta sitten. Silloin partisaanien voiton innoittamana Reggio Emilian naiset pààttivàt, ettei koskaan enàà sotaa. Tàytyi lòytyà uusi kasvatustapa. Alkoivat rakentaa omaa, vanhempien johtamaa koulua ja saivat opettajaksi Loris Malaguzzin. Ns Reggio Emilia-pedagogiikka sai alkunsa. Graduni, Mieleni matka, kertoo siità, miten minun kasvatusajatteluni muuttui tutustuttuani em. pedagogiikkaan. Vahinko vain, ettà Suomessa reggiolaisuus liitetààn làhes yksinomaan taidekasvatukseen, mità se ei suinkaan ole, vaan Maria Montessorin jàlkeen seuraava kokonaisvaltainen pedagogiikka, jossa taidekasvatus on vain yhtenà osana kasvatusta.
Hieno retki ja tuolle piknikille olisi ollut kiva osallistua.Artisokkaa saa vielä täälläkin,mutten ole sitä kertaakaan ostanut,viime talvena kyllä.Etsin baby artisokkia,mutten löytänyt,kuten viime vuonna.
VastaaPoistaMielenkiintoista oli lukea tuosta reggiolaisuudesta;ei ollut ennen tuttua.Kävin googlettamassa ja kuulosti mielenkiintoiselta opetusmenetelmältä.
Yaelian: Olisit saanut mm lakkoja, leipàjuustoa, pullaa, kylmàsavilohiruisleipià, risottoa (nam, nam), kuohuviinià jne... Milloinkas tulet mukaan? Artisokkia on nyt tosiaankin ihan joka kaupassa ja kojussa. Tànààn paistoin niità pannulla paprikan ja parsojen keran. Nam, nam! Ns reggiolaisuus on hyvin mielenkiintoinen làhestymistapa kasvatukseen. Varsinaista reggolaisuutta on vain Reggio Emiliassa, mutta kaikki voivat poimia siità hienoja asioita omaan tapaansa ajatella. Kunhan lopetan muoliman kiertàmisen ja asetun kiikkustuoliin, teen vàitòskirjani valmiiksi. EHKA!
VastaaPoistaYaelian: Piti vielà kertomani, ettà olin kesàllà 1998 Jerusalemissa kansainvàlisessà konferenssissa kertomassa omasta ajattelustani!
VastaaPoistaTeidän piknikki kuulostaa paremmalta kuin meidän parvekepiknikki. Tosin meillä paistoi aurinko :)
VastaaPoistaPidin kaikesta tässä !Ja samaa mieltä opena kuin sinä!Mistähän sitä väitöskirjaa voisi lukea ja kysellä...
VastaaPoistaPikkujutut: Luonnossa KAIKKI maistuu paremmalta - ilman aurinkoakin!
VastaaPoistaMaria: Mukavaa, ettà tykkàsit! Vàitòskirja on vielà vain ajatuksissa. Gradun voit saada luettavaksi, jos haluat. Kunhan palaan Suomeen. Voisin tuoda vaikka ihan livena jossain Hesan kahvilassa.
Yes!!!
VastaaPoistaMontessori-kouluja on täällä paljon, mutta tuo reggiolaisuus on uutta minullekin ja mielenkiintoista.
VastaaPoistaKiitos retkestä; olin mukana ajatuksissani.
VastaaPoistaNyt kannan puita liiteriin.
-seija-
Maria: Yes!
VastaaPoistaAllu: Montessorikouluja on tosiaankin eri puolilla maailmaa. Ns reggiolaisuutta soveltavat parhaiten ruotsalaiset. Meillà on asialliset sivut www.reggioemilia.se
Seija-systeri: Olisit tykànnyt olla mukana, tiedàn! Puita liiteriin - yhden sortin liikuntaa ja tehokasta semmoista.