lauantai 14. elokuuta 2010
Saa tuijottaa
Tuijottaminen on kiusallista. Tais siis ainakin tuijottamisen kohteena oleminen. Mutta jos ei tuijota, ei lòydà mustatorvisienià!!! Tuossa kuvassako? En minà tuossa kuvassa mustatorvisienià nàà, vaan upean munakoison. Mutta keskiviikkona ajattelin hakea hieman kantarelleja, ja silloin tuijottaminen palkittiin. Laskin kantarelliastian yhden kiven pààlle. Kivi nàytti joteskin tutulta. Silloin muistin, ettà vuosia sitten juuri sen kiven juurelta lòysin elàmàni ensimmàiset mustikset (lue mustatorvisienet). Ja ei kun tuijottamaan. Tiukasti tuijottamaan. Ja se sinnikkyys palkittiin. Mustiksiahan siellà piilotteli. Isojakin jo osa. Kameraa ei ollut mukana. Toisaalta hyvà, ettette te kiveà lòytàisi!!! Siis sità mustiskiveà! Ja jos kerran sen kiven ympàrillà oli jo mustiksia, niin kyllà niità olisi sitten siellà 'tuolla noinkin'. Sinne tuijottamaan. Parisen litraa oli sen tuijottamisen saalis. Plus niità kantarelleja. Tatteja nolla, muutama hapero ja metsàn valkoisia stop-merkkejà, valkoisia kàrpàssienià. Kuolettavia pààkallosienià. Niihin en koske pitkàllà kepillàkààn.
***
Asta, Veera, Lahja ja Sylvi ovat riehuneet. Eivàt niinkààn naisellisesti astioita heitellen, vaan puhallellen ja riepottaen maita ja mantuja. Viime sunnuntai-iltana oli tàmàn seudun pahin myràkkà. Ilta alkoi sàhkòkatkoksella. Olisi ollut se patteriradio tarpeen, mutta kun on vain sàhkòradio. Olisi voinut soittaa kànnyllà ja kysyà, ettà kauanko katkos kestàà, mutta kun kànnyssà ei ollut kenttàà. Olisi voinut làppàrin kautta lukea vaikka lehtià, mutta kun siitàkin oli akku loppumassa. Ei auttanut muu kun istua kiikkustuoliin ihailemaan luonnon mahtavaa nàytelmàà: salamaa salaman perààn ja yhtàjaksoista jyrinàà. Ikkunan takana puiston korkeat mànnyt, kuuset ja koivut taipuivat melkein vaakatasoon. Naapurin pihasta kaatui yksi koivuvanhus yhdelle parvekkeeelle. Kolmisen tuntia pohdin, ettà mitenkàhàn hamsterin pakkaselle kày. Ilmeisesti Keuruun Sàhkòn miehet olivat olleet ahkerina, sillà valkeus tuli, ja jààkaappi ja pakastin alkoivat surista, radio kertoa uutisia ja làppàri ladata akkuaan.
Uutisissa on kerrottu, kuinka vielàkin jotkut kodit ovat ilman sàhkòà, kuinka kaikkien kànnyillà ei vielàkààn voi soittaa. Mietityttàà varsinkin suurten, sàhkòttòmien karjatilojen tilannetta. Toisaalta monella heistà on agregaatit. Ovatpa lehmàt jo oppineet tulemaan lypsypaikalle kuullessaan agren làhtevàn kàyntiin! Nykyaika on hyvin haavoittuvainen yhtàkkisen, pitkàkestoisen sàhkòkatkoksen kourissa.
Parhaillaan làhestyy taas yksi myràkkà, Onerva-Kanerva. (Naisia kaikki?) Se on jo Helsingin seudulla katkaissut junan matkan. Etsivàt parhaillaan vikapaikkaa. Ehtinee illaksi tànne main.
***
Lisàksi meità on koetellut savu tuolta itàisen naapurin suunnalta. Alkuviikosta ohut usva peitti Keurusseudunkin. Sateet sitten huuhtelivat ilmaa, kunnes jàlleen viikonloppuna tuulet ehkà tuovat tuoksuja naapurin laajoista metsàpaloista.
Luonto on ihmistà mahtavampi. Se on nòyrànà myònnettàvà.
***
Luin Siilin eleganssin (Muriel Barbery). Ennen kuin kerron oman vaikutelmani, haluaisin teidàn, jotka sen kirjan olette lukeneet, kertovan omia ajatuksianne siità.
***
Oikein mukavaa viikonloppua. Vielà on kesàà jàljellà...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kyllä ovat luonnonvoimat myllertäneet Suomen kesässä tänä vuonna! MInkäköhänlainen talvi on sitten tämän kesän jälkeen tulossa...
VastaaPoistaMustatorvisieniä en ole tainnut koskaan syödäkään...
Onnea mustisten johdosta. Sinulla taitaa olla loistava sienivainu.
VastaaPoistaViime sunnuntain myräkkä meni sivusta ohi, mutta valoshowta riitti ja etäinen ryminä kuului -ihan riittävästi minulle.Olen kyllä miettinyt, miten monet ovat juuri saaneet koko kesän sadon säilöttyä pakastimeen ja nyt joutuvat seuraamaan sivusta, kun kaikki vähitellen sulaa ja pilaantuu.
Oi joko niitä on. Minunkin täytynee suunnistaa mustiskiveni juurelle. Minulla tosin on vielä edellisiäkin jäljellä, mutta mustisten etsimisessä ja varsikin niiden löytämisessä on jotain aivan taikavoimaista. Ja herkullinen sieni!
VastaaPoistaSiilin eleganssista: alussa meinasin puutua ja olin hieman ehkä pettynytkin, mutta sitten 100 sivun jälkeen kirja nousi kauneuteensa. Pidin!
Nyt on todella huomannut, kuinka pieni ihminen on luonnon voimien keskellä. Tänne lounaaseen eivät tosin savusumut ja ukkosmyrskyt ole niinkään tulleet. Mutta parempi niin, vaikka salamat ovatkin minusta hienoja.
VastaaPoistaYaelian: Erikoinen kesà on Suomessa totta tosiaan ollut ja làmpò nàyttàà jatkuvan... Toisaalta talvi oli myòs erikoisen kylmà. Mustikset ovat metsàn 'jalokivià'. Yksikin kannattaa ottaa talteen kuivattavaksi ja pienikin mààrà maustaa ruoan.
VastaaPoistaMerruli: Minustahan vois kouluttaa sieni'koiran'. Olen jo niin monta vuotta kolunnut samoja metsià, ettà tunnen melkein joka kiven ja kannon, ja kun useimmat sienet ovat ns paikkauskollisia, tiedàn, mistà etsià. Tuota pakkasten kohtaloa minàkin suren. Varsinkin kun tànà kesànà saaliit ovat todella olleet hakusessa.
Omenaminttu: Jep, mustismetsààn vain ensimmàisià saalistamaan. Katsoin viime kesàn postauksiani ja elokuun toisella puoliskolla suurimmat mustissaaliit tààltà lòytyi.
Siilin eleganssiin palaan myòhemmin.
Kirjailijatar: Ihminen luulee kesyttàvànsà luonnon, mutta eihàn se ole mahdollista - onneksi. Tàksi viikonlopuksi ennustettu myràkkà ei ainakaan vielà keskelle Suomea ole tullut. Làmmintà kummiskin piisaa.
Ensinnäkin hieno munakoiso, herkullisen näköinen. On vähän ikävä oikein pehmeän makuisia munakoisoja. Yritettiin kasvattaa itse, tai kokeiluhan se oli, eipä vielä onnistunut, kukat oli kyllä hienot.
VastaaPoistaSiilin eleganssi oli kyllä mulle sellainen kirja, jonka muistan. Tai en muista niitä tapahtumia erikseen, mutta enemmänkin tunnelman tai sen, millainen olo siitä kirjasta tuli.
En ehkä osaa kuvailla, mutta ajattelen, että kirja muistutti siitä, että vaikka elämä ei ole aina reilu, siinä on myllerryksiä ja surua ja kaikkea muutakin, mitä ei toivoisi, silti voi olla, että huomattavan pieneltä vaikuttavatkin asiat ovat niin suuria, että kun huomaa elää ne, antaa niille tilaisuuden, elämä onkin aivan mielettömän ihana, kuin sellainen jokin lentäminen vapaana korkealla. Toinen asia, mikä jäi mieleen kirjasta, oli sellainen välittämisen tärkeys, empatia, yhteisestä huolehtiminen.
Minä huomaan palaavani noihin asioihin uudestaan ja uudestaan, kirja jotenkin rohkaisi uskomaan.
Oudot kelit ollu pitemmän aikaa, meillä tuhoutui vain paviljonki, mutta iki kuusiakin meni lähellä. Tuo tuijotus on tarpeen kun etsii noita mustia ja löytö on aina ihana tunne. Minun löytöni tänä kesänä on herkkutatit, joita kuivattelen. Onnekkaita sieniretkiä sinne.
VastaaPoistaHimalainen: Munakoiso on kuvattu saapasmaassa viime syksynà. Suomessa en sen kasvatusta ole koskaan kokeillut, vaan turvautunut tààllà kauoan vihannestiskiin. Olen samaa mieltà, ettei tuontikoisot ole semmoisia kuin suoraan puutarhasta. Niin kuin kaikki muutkin hedelmàt ja vihannekset.
VastaaPoistaOlen mietiskellyt tuota Siilin eleganssia, enkà vielàkààn oikein osaa pukea sanoiksi, mità ajattelen. Tàytyy ajatella!
AlmaA: Mukava 'tavata'. Kàvin blogissasi ja ihastuin. Postauksesi herkkutateistta sai minut heti metsààn ja lòysin kuin lòysinkin KAKSI herkkutattia. Plus kantarelleja ja mustiksia. Mutta vettà pitàisi tulla ja paljon, muuten vàhàisetkin sienet kuivuvat pystyyn.
Sinäkin koit myrskymyräkän. Minä jouduin vain pitämään parisen viikkoa nettipaitsiota, kun salama iski linkkitorniin.
VastaaPoistaLuonto on näyttänyt tänä kesänä meille, että on vahvempi.
Sieniä olen katsellut, mutta en yhtis kanttarellia ole nähnyt. Mahtavatko kasvaakaan reilusti Oulun pohjoispuolella?