torstai 3. kesäkuuta 2010

Yòpaidassa halki Euroopan

Harvapa on matkustellut neljàn pàivàn ajan yòpaidassa halki Euroopan. Minàpà olen! Koska òtòkkàhyòkkàys oli tehnyt minusta niin herkkàhipiàisen, minun piti valita matka-asuksi mahdollisimman mukava lukki, joten valitsin mustat legginsit, musta-valkoisen Nanson yòpaidan ja mustan pitkàn paidan - ja kas kun olin ihan muodin huipulla! Ei painanut mistààn, ei puristanut mistààn. Olo oli iholle koko matkan ajan oikein mukava. Mità nyt ihan viimeisenà pàivànà minulle vàhàn vihjattiin, ettà autossa on jokin uusi hajuvesi!!! Siis hiki. Lohdutuksena voin sanoa, ettà tuoksu oli kahden eri ihmisen aikaan saamaa.
Matka Italia-Itàvalta-Tsekki-Puola-Liettua-Latvia-Viro-Suomi sujui milloin helteessà, milloin sateessa. Mutta erottuuhan sieltà sateen keskeltà Wienin IKEA!
Kavereita tien pààllà riitti. Tulivat rekat tutuiksi. Suomessa rekkakuskit tunnetaan herrasmiehinà, ja niin he olivat myòs koko 3300 kilometrin matkalla, paitsi Puolassa. Hui kauhistus, minkàlaisia kaahareita, ohittelijoita, kilpaa toistensa/pikkuautojen kanssa ajavia. Ja kun Puola on niiiiiiiiiiiiiiin pitkà maa, oli sydàn muutaman kerran kurkussa. Hyi, hyi heità!!!
Neljàn pàivàn ja kolmen nukutun yòn jàlkeen olimme Suomessa. Ihanaaaaaaaaa!!!
Kaunotar pààsi katsastuksesta làpi ihan kevyesti. Innostuipa katsastusmies autosta niin, ettà alkoimme hieroa kauppoja. Siis Kaunotar on loistotyttò. Kunhan sienet ja marjat on poimittu, palataan asiaan. (Keuruulla on nyt siis kaksi katsastusasemaa. Ennen kàyttàmààni asemaa vaivasi lakko, niinpà tutustuin tàhàn uuteen M-katsastusasemaan. Kaunotar ja minà olimme palveluun erittàin tyytyvàisià. Suosittelemme.)
Ja kukas se siellà? Oivahan se toivottaa tervetulleeksi Keuruun torille. Minàkin toivotan kaikki lukijani torstaisin Oivan Lontoon bussille. Tervetuloa!
***
Tàstà matkasta yòpaidassa halki Euroopan teen nyt sitten muutaman seuraavan postauksen, sillà kokemukset on talletettu làhes 400 kuvaan. Jos haluatte kysyà matkasta jotain, mità en hoksaa teille kertoa, yritàn vastata. Jos osaan.

19 kommenttia:

  1. Puolassa lukuvuoden asuneena voin sanoa, että paikallinen liikennekulttuuri on todella hirveä! Bussikyydissäkin hirvitti ja kadun yli menin välillä mummojen peesissä kun muuten en uskaltanut... :)

    VastaaPoista
  2. Tyylikäs olet ollut reissullasi! Hyvä, että matka sujui ilmeisesti suuremmitta kommelluksitta.

    VastaaPoista
  3. Minäkin sanon, että tyylikäs olet, joa yöpaidassa. Pitäisiköhän kokeilla samaa lentokoneeseen..
    Hienoa, että pääsitte hyvin perille. Matkakertomusta odotellessa..

    VastaaPoista
  4. Minäkin jo odotan matkakertomusta. Jos on Kaunotar upea, niin olette te reippaat, rohkeat ja taitavat, kun huristelette noin pitkän matkan yhteen pötköön. Hyvää Suomi-aikaa!

    VastaaPoista
  5. Huvittava otsikko! Odotan innolla seikkaperaisempaa matkakertomusta.

    VastaaPoista
  6. Tervetuloa kotiin! mikäs se on yöpaidassa matkustaessa :)

    VastaaPoista
  7. Tervetuloa kotomaan kamaralle! Vaikkapa sitten yöpaidassa eli yöpissä, kuten meillä sitä nimitetään. Melkoinen ajomatka sinulla. Ja Oivan bussi on aika komea.:)

    VastaaPoista
  8. Suklaasydàn: Sinulla on siis kunnon kokemus Puolan liikenteestà. Meikàlàiselle riitti taas 24 h - vàhàksi aikaa ainaskin. JOS Puola ei olisi tuon reitin varrella, tuo vaihtoehtotie olisi huippu kokemus ajaa.

    Pikkusisko: Style on aina style, vaikka yòkkàrissà. Kommelluksia ei ollut juuri nimeksikààn. Luojan kiitos!

    Pikkujutut: Aion kokeilla vastaavaa asukokonaisuutta myòs lentàessà. Tahtoo olla mukavasti.

    Rva Pioni: Kaunotar on upea. Varsinkin kun oli juuri tullut pesusta. Minà tykkààn ajaa autoa (Paitse en Puolassa) ja minulla oli taitava kanssakuski. °sken haettiin iso kimppu kieloja maljakkoon. Ihanaaaaa.

    Anu: Otsikko syntyi ihan automaattisesti matkan lopussa. Hikisessà asussa.

    Soile: Kiitti, kiitti. Huomenna Laukaan kautta Nivalaan.

    Outi: Yòpis on metka uusi sana. Ajomatka oli piiiiitkààà, mutta loppukohde (Suomi) siinsi silmissà/avoissa/sydàmessa/ajatuksissa, ja palkitsi kaikki matkan rasitukset. Tulepas/Tulkaapas lomamatkalla Oivan bussille.

    VastaaPoista
  9. Miksei muissakin kuin pyjamissa tyylikkyys ja käyttömukavuus voisi kulkea käsikkäin? Nansolla on ainakin ennen ollut hyvin ihastuttavan tuntuisia materiaaleja pyjamissaan.

    Niin ja kovasti tervetuloa Suomeen taas :)

    VastaaPoista
  10. Satu: Olen ihan samaa mieltà. Kiitos vaan. Suomeen on aina hyvà tulla.

    VastaaPoista
  11. Hieno matka-asu sulla olikin matkatessa.Liata vähän kuvia matkasta tänne,olisi kiva katsella.PItkä reissu mutta kiva ,että pääsitte hyvin Suomeen ja Kaunotar hoiti homman hyvin perille saakka.

    VastaaPoista
  12. Tyylisi on tyylikäs! Pyjamasikin :D

    Pyjamissa näkyivät monet kiinalaisetkin kulkevan hienostokaduilla Shanghaissa. Luulin ensin, että ne pyjaman näköiset puvut olisivat oikeasti olleet heidän katuasujaan, mutta myöhemmin selvisi, että kyllä ne olivat aitoja pyjamia. Nyt siellä EXPO 2010 -näyttelyn aikaan on sitten pyjamapoliiseja kaduilla vahtimassa, ettei kaduilla esiinnytä pyjamissa.

    VastaaPoista
  13. Tervetuloa kotimaahan. Mukava kun kerkesitte Elenan kanssa piipahtamaan, tosin Elenan soittoa hauluaisin kuunnella toistekin ja vähän kauemmin. Valokuvat katsotaan sitten ajan kanssa ja rauhassa.
    Oliivit olivat Todella Maukkaita, syötiin miltei koko purkillinen kerralla.
    Odottelen innolla matkakertomusta tälle palstalle.
    -seija-

    VastaaPoista
  14. Lokoisan mukava, eikà yhtààn hassumpi matka-asu. Kuvia tulee lisàà seuraavissa postauksissa. Reissu oli tosiaan pitkà, mutta ei liian raskas. Kaunotar tosiaan hoiti hommansa hienosti.

    Ruiskukka: Kiitos, kiitos. Kiinalaiset siis myòs rakastavat mukavuutta asuissa. Noin yleensa, EXPO:n ulkopuolella. Laittaisivat poliisitkin rennommat asut!

    Seija-systeri: Kiitos itsellenne oikein herkkuruoista. Kunhan kokeilen niità, laitan niistà kuvia ja ohjeita blogiini, jotta muutkin sieniruokien ystàvàt pààsevàt kokeilemaan. Kuvia tulee tànne blogiin ja katsotaan sitten koko saalis oikein ajan kanssa. Mukavaa, ettà oliivit maistuivat. (Olive verde, grande, dolce - vihreat, suuret ja ei-maustetut). Ostin niità irtona kilon, a 3 euroa, naapurikylàn torilta. Nyt jo harmittaa, ettà toin niin vàhàn! Ensi kerralla lisàà.

    VastaaPoista
  15. Tervetuloa! Puolan halki olemme mekin kerran ajaneet ja voin hurjistus. Koko maa tuntuu olevan hurjapäitä täynnä. Ihan mielettömiä ohituksia, ylinopeuksia, ihan kamalan pelottavaa. Ja ajoimme jopa Varsovaan hotelliin ilman kunnollista karttaa, se oli seikkailu. Näimme neljä kolaria reissun aikana. Tai ne olivat juuri tapahtuneet, kun osuimme paikalle, eivätkä onneksi olleet kovin pahoja.

    VastaaPoista
  16. Pääset varmaan ennätysten kirjaan maailman pisimmän automatkan yöpaidassa matkustaneena suomalaisena :-D
    Torstaina ehkä siis tavataan Oivan bussilla...:)

    VastaaPoista
  17. Kirjailijatar: Kiitos. Kotiin paluu (varsinkin Puolan jàlkeen) on ollut taivaallinen. Varsovasta kerron enemmàn myòhemmissà postauksissa, mutta ettà te oikein pààsitte oikeaan hotelliin, sille nostan kaikkia olemattomiakin hattujani! Puolassa nàimme onneksi vain yhden kolarin, eikà sekààn ollut kuin peràànajo meòlkein seisovassa Varsovan liikenteessà.

    Maahiska: Oishan sekin ennàtys! Heh, heh!!! Tavataan, tavataan. Minàhàn olen luvannut tarjota sinulle kahvit. Siispà tarjoan ne bussilla.

    VastaaPoista
  18. Tervetuloa kotiin!
    Minullakin on Puolan liikenteestä hurjia kokemuksia, mutta selvittiin.

    VastaaPoista
  19. Linnea: Kiitos vaan. Kotona ja ihan hengissà keskellà kielojen tuoksua. Mukavaa loman alkua sinulle.

    VastaaPoista