lauantai 29. elokuuta 2009

Saunojen sauna

Valmistauduin illan kohokohtaan: saunomiseen. Kimpsut ja kampsut mukana tassuttelin alakertaan taloyhtiön pari vuotta sitten uusittuun saunaan. Purin kaikki putelit ym tykötarpeet pesutuvan penkille ja avasin saunan oven. Piti levittää komea pellavainen laudeliina, jonka päällä voisi rötkötellä. Tein pieneen vesiastiaan tervatuoksuvettä ja heitin pienen koe-erän. MUTTA KIUAS SIHAHTI VAIN VIENOSTI!!! Ilmankos minusta saunan ovea avatessani oli tuntunut hieman ei-kuumalta ilmavirralta. Saunan lämpömittari näytti vajaata 60 astetta!!! Mutta minähän olen suomalainen sisupussi. Suihkuun ja Kuolleen meren mutaa naamaan. Lauteille heittelemään tervavettä viileille kiuaskiville. Vähähkösti tuli höyryä. Siis turkkilainen sauna ilman kunnon höyryä. Tervan tuoksu kuitenkin toi vienon tuulahduksen suomalaisesta saunasta. Suihkuun ja saunahunajaa naamaan ja uudestaan lauteille. Tervavettä kiukaalle. Mutta nyt se lorahti kivien läpi lattialle ilman minkäänlaista sihausta. Mittarissa nyt 55 astetta. Siis semmoinen Saharan lämpö. Hikihän sitä ajatellessa tuli. Ei siihen kiuasta tarvinnut. Suihkuun ja hinkkaamista eri hinkuttimilla. Puhdasta tuli. Rasvaukset ym sellaiset päätin tehdä kodin seinien sisällä. Siellä olisi sentään kodikkaampaa. Lähtiessäni kirjoitin pienet terveiset sauna-aikojen varauslistaan. Kun avasin kotini oven, kuulin Lotto-arvonnan juuri alkavan. Yksi oli oikein. Siis vielä puuttuu kolme. Aina ei käy niin kuin haaveillaan ja toivotaan. Mutta silti minulla on oikein rentoutunut olo. Pyrkii jopa naurattamaan. Voihan sitä istua vaikka viileässäkin saunassa, jos mukana on semmoinen arsenaali kaikkea ihanaa saunomiseen liittyvää. Kiitos vielä kerran Ruiskukalle. Nyt vain hyvää juotavaa ja sitten Donna Leonin pariin. Hyvää viikonloppua. Ps. Kimiä pitää kannustaa huomenna. Kaikesta huolimatta.

9 kommenttia:

  1. Jos yhtään lohduttaa, minä olen istunut flunssan takia 40-asteisessa saunassa. On muuten hyvä vinkki; siellä aukeaa tukkoinen nenä ja rinta lakkaa ainakin hetkeksi rohisemasta. Eräs lääkäri kerran vinkkasi: 40 astetta ja 30-40 min. Idea saada sitä kosteaa höyryä mahdollisimman paljon tilaan. Kait vähän kuten höyryhengitystä.

    VastaaPoista
  2. Hmm. Tarkistin äsken lottoni. Kaksi oikein! Kyllä se tästä...

    VastaaPoista
  3. Outi: Jos oliskin kivet edes pikkasen höyrynneet, olisin varmaan jäänyt pitemmäksi aaikaa nauttimaan turkkilaisesta saunasta (mistä tykkään enemmän kuin kuivasta, kuumasta suomalaisesta sähkösaunasta). Mutta kun ne kivet olivat jo hommansa hoitaneet - edellisille saunojille. Heistä oli kulunut jo pari tuntia, eli ilmeisesti saunan ohjelmoija ei ollut huomannut ollenkaan, että siellä alhaalla listassa oli vielä yksi saunaan tulija. Siis SAUNOMAAN tulija, ei pelkästään lauteille istumaan tulija. Mustanaamainen daami kylmenevässä saunassa tervavettä heittelemässä! Johan tuo nauratti itteänikin.

    Linnea: Sulta puuttuu enää viisi...

    satu.p: ... ja sulta neljä. Jospas pantaisiin numerot yhteen, mentäis jo yli! Siis haaveilu jatkuu... Italian yli 140 miljoonaakin meni jo jollekin. Mitäs se voittaja nyt just tekee? Hehtaarihalliako?

    VastaaPoista
  4. Harmi, ettet päässyt nauttimaan saunatarvikkeistasi täysillä. YKSI oikein

    VastaaPoista
  5. Pikkusisko: Hyvää on mukava odotella. Siis seuraavaa saunakertaa. Sulta puuttuu vielä kuusi!

    VastaaPoista
  6. Mutta Kimi kummiskin voitti !
    Miten se oikea lottorivi niin osaakin kiertää, kaksi oikein.
    Harmittaa tuo saunahomma, olisihan se kiuas saanut sihistä, kun oli niin mukavat tykötarpeet.
    -seija-

    VastaaPoista
  7. Voi puhtoista, toivottavasti ensikerralla lämpö pysyy kivillä kauemmin. Mun lotto-onni taisi vaihtua sienionneksi, sillä sain kauhean kasan kanttarellejä yhdestä notkelmasta. Niitä oli kuin suppilovahverhoja konsanaa... Ja lotossa ei osumia.

    VastaaPoista
  8. Seija: Minä taidan olla niita harvoja, jotka jaksavat uskoa Kimiin. Mielestäni hän on paras kuski. Jos auto ja talli olisivat samalla tasolla, häntä ei voittaisi kukaan!!! Taidan tulla sinne noitten saunatarpeitten kanssa. Nautittais yhdessä.

    Valkoinen persilja: Onnea sienisaalistajalle. Eikös olekin upea tunne, kun näkee moisen aarteen! Sulta puuttuu lotossa siis 7 oikein. No, kanttarellit voittaa aina pienet lottosummat, vai mitä.

    VastaaPoista