keskiviikko 19. elokuuta 2009

Joulu keskellä elokuuta

Tervasilakkaa, savuahventa, rapumoussea, lohipastramia, raparperihilloketta ja saaristoleipää aidolla liuskekivellä (jota ei syödä), kyytipoikana Haraldin olutta. Lisäksi söin vielä sienikeittoa Helgan tapaan. (Arvaattekos, mistä sienistä keitto oli valmistettu? No mustatorvisienistä tietty.)Ruokailuseurana suvun nuorisoa, kaksi ja melkein kolmas yksilö. Tästä ei lounas enää juuri voi parantua. Ihan kuin joulupöydässä.
Ei kotosalla, vaan Viikinkiravintola Haraldissa. Todellinen elämys koko paikka! Palvelu ammattitaitoista ja ystävällistä. Suosittelen ehdottomasti. Jyväskylä, Kauppakatu 33. www.ravintolaharald.com
Sain suvun ammattilaiselta nipun uunituoreita käyntikortteja. 'Paperi' on kuin silkkisatiinia. Kelpaa siinä isän Tintti-maalaus keekoilla. Kiitos, kiitos, KIITOS!!! Jouluinen olotila jatkui.
Jouluisen päivän kruunasi kahvituokio Pikku juttujen kanssa. Kiitos seurasta ja kiitos antimista. Minä olenkin ihaillut hänen blogissaan esiteltyjä koruja. Ja nyt minulla on niitä ihan kaksinkappalein. Ja sydänlääkettä (suklaata) ja lankamaailman ykköshittiä Puroa. Olenkohan minä tosiaankin ollut näin kiltti?
Niin tai näin. Lahjoin myös itse itseäni. Tanja Orsjoen Marimekolle suunnittelemaa Kuusamaa pöytäliinaksi ja tyynynpäällisiksi ...
... Ensi vuoden kalenteri. Lainaukset kunkin aukeman kohdalla Paulo Coelhon kirjasta Rohkeus. Kuvittajana Catalina Estrada.
Yhden suosikkidekkaristini Donna Leonin uusin kirja. Pääsee taas Venetsian tunnelmiin.
Kuvansiirtoainetta. Pikkusiskon innoittamana.
Kun sitten illalla pyöräilin kylältä kotiin, olivat nämä aikaisemmin kehumani lämmittimet todella tarpeen. Jos ette ole virkkuukoukun kanssa samalla aaltopituudella, tai jos teillä on kiireitä, googlatkaapa Luovon Puoji. Homma varmaan sitä kautta järjestyy. Itse olen nyt kokeillut monenlaisia lankoja ja monelaisia keskuskuviota, ja täytyy sanoa, että noiden alkuperäisten (alempana) pyöreä kuvio sopii lämmittimiin paremmin kuin aikaisemmissa postauksissani olleet minun ensimmäiset nelikulmaiset. Kyllä Luovon Puojin virkkaaja asian tietää ... Jouluinen päivä keskellä elokuuta. Olo on onnellinen ja kiitollinen.

16 kommenttia:

  1. No voi hyvänen aika, on sinulla tosiaan ollut joulu. Herkullisen näköinen ateria, täytyisipä joskus poiketa Haraldissa. Minunkin silmäni osui tänään kirjakaupassa tuohon samaiseen kalenteriin, mutta sain pidettyä näppini erossa. Sattuu olemaan semmoinen kalenteri- ja vihkoheikkous, joten täytyy ponnistella, ettei jää kauppoihin niitä tuntikausiksi läräämään.

    VastaaPoista
  2. Donna Leon on minunkin suosikkini!

    VastaaPoista
  3. Siinähän on ollut päivää kerrakseen! Nyt herahti mulla vesi kielelle. Haraldissa pitää käydä joskus.

    VastaaPoista
  4. Voi mikä ihana päivä :) Hykerryttävää. Tuo suklaa on mun tämänhetkistä lempparia, ihana kirpeys. Kalenteria myös pyörittelin, siinä oli mukava sana kannessa. Ja käyntikortti ja kangas, voi-voi.

    VastaaPoista
  5. Voi ihmettä ja ihanuuksia! Kaikenmoisia suloja sinulle kertynyt, onnentyttö! :) Tuo kalenteri! Mentävä kuolaamaan kirjakauppaan!Suloisia käyntikortteja! Kaunis kuusama! Ja sitten...kuvansiirtoaine...täytyypä tutkailla...

    VastaaPoista
  6. Pikkusisko: Kun olen nyt päivätolkulla rymynnyt ympäri metsiä ja syönyt sitten illalla mitä sattuu, tuntuu taivaalliselta istua joskus 'valmiiseen pöytään', joka on kuin historian kirjoista. Haraldeja on Jyväskylän lisäksi Kuopiossa, Tampereella ja Turussa.
    Coelhon kirjat taitavat olla lähes kaikki tuolla hyllussä. Että osaa mies kirjoittaa. En yksinkertaisesti saanut kalenteria irti hyppysistä. Kalenterihullu olen itsekin. Katsotaan nyt, kuinka monta niitä vuoden alussa on. Ja minkä vuoden. Kun välillä tuppaa olevan kalenterit hieman vanhentuneita!

    Villasukka: Olen jo jonkin aikaa katsellut kirjoja sillä silmällä, että jokos olisi Leonin uusin saatavissa. Omistan kaikki aikaisemmat. Brunettin perhe hemmottelee itseään ihanialla venetolaisilla ruoilla ja juomilla. Ne vähän pehmentävät kirjan sisältöä, miikä AINA perustuu todellisiin kamaliin tapahtumiin uppoavassa kaupungissa. Hui kauhistus.

    satu.p: Siis joko Jyväskylään, Kuopioon, Tampereelle tai Turkuun!

    himalainen: Ihan jouluinen päivä. Kaiken kaikkiaan. On taas metsässä muisteltavaa!

    Satu: Onnentyttö tunnen olevani.

    VastaaPoista
  7. Haraldista on paljon kuultu, koskaan en ole kuitenkaan käynnyt.

    Tiijäkkö, tuosta kämmenhärpätin kuvasta tulee mieleen etanat, sellaiset joilla on se kotilo selässä

    VastaaPoista
  8. Soile: Taitaa olla teidän esipesueen yksi kantapaikoista. Kannatetaan! Suositellaan! Sain heitiltä paljon mainoskamaa, esim Haraldin menun, jota lukiessa vesi valuu suupielistä!

    Katselin härpättimiä sillä silmällä ja etanoitahan ne muistuttivat. Kotiloetanoita. Onneksi ne ei syö kaikkea vihreää, mitä tielle sattuu.

    VastaaPoista
  9. Miten paljon ihminen saakaan aikaiseksi. Onkohan syynä lentely kahden kaupungin välillä?

    Mutta Donna Leonia on aina kiva lueskella, siinä tulee himo Italialaiseen ruokaan.

    VastaaPoista
  10. Valkoinen persilja: Minä olen nyt vähän tämmöinen ikitouhottaja. Kun johonkin hommaan ihastun, unohdan semmoiset hommat kuin siivoamisen, siivoamisen ja siivoamisen. Mutta osaan minä laiskotellakin. Silloin pötköttelen ja luen dekkareita. Esim Leonia. Onneksi ruoka pehmentää Venetsian katalia rikoksia. Hui kauhistus! Psykologisesti hienosti valittu pehmennys.

    VastaaPoista
  11. Ihanalta kuulostaa tuo Haraldin ruoka,nam!
    Kivat tuliaiset ,ja kiva kun tapasit blogitutun!

    VastaaPoista
  12. Kaikkea ihanaa näköjään löytyy blogistasi! Itse olen myös Haraldissa käynyt ja hyväähän ruoka siellä on. :) Donna Leonista tykkään myös ja tuosta Puro-langasta (väri kanervikko) aloin juuri tehdä syntymäpäivälahjakaulaliinaa äidille. Itselle olisi sitten haaveissa tehdä samanlainen kaulaliina ruska-nimisestä versiosta.

    VastaaPoista
  13. Yaelian: Haraldin ruoka oli herkullisen herkullista. Juhlaa arjen keskellä. Blogimaailma on ihmeellistä. Mukavia ideoita omiin touhuihin poimittavaksi ja ihania uusia tuttavuuksia.

    Ofelia: Siis tiedät, kuinka mukava paikka Harald on. Donna Leonia lukisin italiaksi, mutta hän ei ole antanut kääntää kirjojaan sille kielelle. Haluaako asua rauhassa Venetsiassa? Tosin saksalaiset järjestävät sinne jo Brunetti-matkoja!!!! Tuo saamani Puro on juuri Ruskaa. Ihanaa. Kaulahuiviksi menee minullakin.

    VastaaPoista
  14. Näyttääpä herkulliselta tuo kesäjouluateriasi! Varmasti maistui.

    Vielä yksi ´joulupakettisi´ odottaa tuossa vieressäni postiin viemistä, sillä koko tämä viikko oli niin kiireinen, etten ehtinyt postiin asti. Ensi viikolla tulet sen saamaan. - "Oi, jospa ihmisellä ois joulu ainainen!" Ihanaa, että Sinulla on jouluinen tunne nyt! :)

    VastaaPoista
  15. Ruiskaunokki: Joulupukkia jaksan kyllä odottaa. No hätä! Toisaalta, jos 'ihmisellä ois joulu ainainen', osaisko siitä sitten niin nauttia? Mutta kyllä minä tykkään jouluista vaikka keskellä kesää.

    VastaaPoista
  16. Voi juku, mikä lahjamäärä! Ei ihme, jos joululta alkaa tuntua.
    Kyllä lahjoja on kiva saada muulloinkin, kuin vain jouluna ja synttärinä.

    VastaaPoista