perjantai 3. heinäkuuta 2009

Aamukavelylla

Eilen aamukahvikavelytin naapurikylan kirpparilta loydettya pellavahametta ja Sardiniasta viime kesana kirpparilta ostettua Ikean tyynyliinaa. Tai siis mita niista on syntynyt: uusi kassi. Just semmoinen, jota olisin tarvinnut muutama paiva sitten. Silloin kun lampotila oli lahella farkkukelia. Eilen ei farkkuja voinut edes ajatella, piti etsia laukkuun sopiva kevyenkevyt hame ja pusero, silla laukkua piti ehdottomasti kavellyttaa. Tilkkuja on viela. Taytyy tehda toinen.
Tulomatkalla poikkesi kylan pesulaan. Kuva Monte Sorattelle pain. Siella se jossain aamuauteren keskella. klo 11.30, alkuasukasten aikaa.
Siis pesula keskiajalta. Vesi juoksee jatkuvasti, tuolta vuorilta. Ihan juomakelpoista. Pyykkareita ei enaa nay. Taitaa jokaisella olla kotonaan omat pesulansa. Isommat viedaan sitten naapurikylan 'oikeisiin' pesuloihin.
Pesulaan menin oikeastaan sen takia, etta ihmeitten aika ei ole. Taallakaan. Tuo savu nousee tietyomaalta. Joitakin vuosia sitten tuo vuoren rinne tulla tupsahti alas. Samalla tuli alas tien reunassa oleva jalkakaytava. Koko tie oli vahan aikaa poikki, mutta sitten se avattiin, puolittain. Punaisilla suojaverkoilla ja liikennevaloilla varustettuna. Tosin liikennevalot eivat toimi, eika kukaan niista koskaan valittanytkaan. Tien korjaamiseen saatiin rahaa melko pian, mutta alkaminen taalla on ihan oma taiteen lajinsa. Siihen kuluu aikaa ja tupakkaa. Nyt sekin ihme on nahty. Ovat olleet toissa jo KOLME paivaa. Vielakohan ovat tanaan paikalla?
Piazzan kappelin korjausta tehtiin viikon ajan toukokuussa. Siita asti tyot ovat kesken.
Parvekkeelta olen seurannut mielenkiinnolla yhta talorakennusmaata. Toukokuussa joka toinen paiva (suunnilleen) siella tapahtui jotain. Kesakuussa ei mitaan.
Kelloa ei taas oikeastaan tartte. Voi vain kuunnella ukkosta. Se on nyt alkanut parina paivana tasan klo 16.00 ja kestanyt nelisen tuntia. Siis ukkoskello aurinkokellon sijaan.

6 kommenttia:

  1. Kuulostaisi, ettei siellä kiireen perässä juosta. Tuommoinen kuhnailu saattaa olla hermoja repivää näin meikäläisittäin ajateltuna, mutta toisaalta tuosta voisi ottaa opiksi. Turha hötkyily ei ole hyvästä. Kiva tietysti jos asialliset hommat hoidettaisiin joutuin. Ukkoskello kuulostaa tosi hienolta.

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia; taas kerran.
    Onkohan työmiehillä liian monta projektia päällekkäin ? Mitä arvelet.
    -seija-

    VastaaPoista
  3. Outi: Eipa taida nailla alkuasukkailla olla sanavarastossaan kasitetta kiire. Paitsi jos taytyy jonottaa. Esim postissa. Silloin voi yhtakkia jollakin olla kiire. Sitten etuillaan sen kummemmin selittamatta ati anteeksipyytamatta. Mina olen oppinut nauttimaan kiireettomyydesta. Mihinkas sita. Valmiissa maailmassa.

    Seija: Kiitos kehuista. Joo. Taitaa tyomiehilla olla projektia paallekkain, sivuttain, lomittain... Siis urakkahommia, ei kuukausipalkalla.

    VastaaPoista
  4. Tahtovat pahaiset kahmia niin paljon toita kun vaan saavat, eivatka sitten tietenkaan jouda tekemaan kaikkea. Taalla ei tunneta viela sellaista sopimuksellista valmistumispaivaa, eli jos tyon valmistuminen menee yli tietyn paivamaaran se vahennetaan loppumaksusta. On tietenkin ihan kunnollisia ja rehellisia ihmisiakin, ja suurin osa varmaan onkin. Mita nyt katon korjausta odotin melkein vuoden tyyliin: ensi viikolla (ei ketaan) ensi viikolla (ei ketaan)...

    VastaaPoista
  5. Hienoa kassia ulkoilutit.

    Me tänään ihmettelimme tuolla naapurikunnassa työmiestä, joka kulki edestakaisin muttei mitään tehnyt..meni se päivä varmaan niinkin.

    VastaaPoista
  6. Elena: Eivat kauan hommailisi Suomen tyomarkkinoilla, tuommoiset toiden hamstraajat. Taalla on ihan hyva, jos osaa itte tehda kaikenlaisia hommia. Niin kuin eras osaa!

    Pikkujutut: Tykkaan itsekin kassista. jospas ne naapurikunnan tyomies odotteli tilattuja tavaroita, kadonnutta tyokaveria, oli palkattu mittaamaan askelilla paivan pituuttaa ...

    VastaaPoista