torstai 7. toukokuuta 2009

Tanaan?

Tanaanko? Siis saan sen nettimokkulan vuoristomajalle? Eilen luvattiin hommata semmoinen Roomasta. Siis taksi aamuksi. Mutta eip viela ollut tullut. Yhdelta kaupat (useimmat) menevat torstaisin loppupaivaksi kiinni, joten vahan vaille yksi olen viela kaupan ovenrivassa kiinni. Italia on opettanut minulle sen, etta on eri asia luvata ja pitaa lupaus. Voipi olla, ettei tana iltana viela vuoristomajalla surffailla. Mutta onhan huominenkin olemassa. Mita sita turhia murehtimaan. Nettiyhteyuden hinta on neljassa kuukaudessa hupsahtanut alas oikein vauhdilla. Joulun aikaan mokkula maksoi 135 e, ja yhteys 10 e klo 17-09 valisena aikana/kk silloin kun Italiassa olen (siis maksu ladataan aina italialaiseen puhelinnumerooni). Nyt mokkula maksaa 89 e ja 10 eurolla kuukaudessa saan surffata vaikka koko vuorokauden, silloin kun taalla olen. Katevaa. Toisaalta elokuussahan EU:sta tulee uusia ohjeita/maarayksia tietoliikenteeseen. Siis halpenee, mutta mika ja kuinka paljon? Huomenna on torimarkkinapaiva. Sinne kameran kanssa. Ensimmaiset kuvalliset postaukset ovatkin sitten varmaan sielta. Jos syysta tai toisesta en paase surffailemaan ennen aitienpaivaa, toivotan kaikille aideille ja isoille aideille ruusuista sunnuntaita. Itse liimaudun telkkarin aareen peukalot pystyssa. Miksiko? Kimi ajaa taas. Siksi tietysti. Huomen iltana kiinnitan neulegraffittini parvekkeiden kaiteeseen. Certo! Pictures and English texts next time. Hope so at least! Have a nice Mothers' Day next Sunday!

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti saat yhteydet pelaamaan! Vaikka mukava näitä on kuvattomanakin lukea! Oikein hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
  2. Pikkusisko: Tama blogi juontaa alkunsa vuonna 2005 alkamaani ryhmasahkopostikirjeisiini, joissa ei ollut kuvia ja jotka olivat vain n 30 ystavan luettavissa. Ensi vuonna, siis 2010, ajattelin kirjoittaa joitain niista vanhoista kirjeista kuvien kanssa. Muistelmat, mutta lahimenneisyydesta. Kenen tahansa luettavaksi. Viidessa vuodessa kun ehtii tapahtua vaikka mita. Buona feste delle mamme a te. Lissu

    VastaaPoista