torstai 14. toukokuuta 2009

Kokeillaanpas tata

Eilen melkein paloi hihat: neljan kuvan bloggaukseen meni puolitoista tuntia, PUOLITOISTA TUNTIA. Saati etta olisin pystynyt lukemaan toisten blogeja, kommentoimisesta puhumattakaan. Varsinkin jos postauksessa oli paljon kuvia. Ei muuta kun pillit pussiin ja uutta paikkaa huushollista etsimaan. Ja tassa se on - toistaiseksi. Kuvan lataukseen meni puolisen minuuttia, PUOLISEN MINUUTTIA.
Eika maisemissa ole tosiaankaan moittimista. Tuolla alaviistossa on lisaksi kylan harjoitusjalkapallokentta, jossa talla hetkella pikkunassikat leikkivat mestaripelaajia. Isat ja papat roikkuvat parkkipaikan kaiteella huutelemassa ohjeitaan. Aidit varmaan ovat laittamassa illallista, cenaa.
Kohta alkaa taas italian kielen opiskelu. Opettajana on aina niin karsivallinen telkkari. Suomessa minulla ei telkkaria moneen vuoteen ole ollutkaan. Meni rikki, enka uutta hankkinut lupakovistulujen kiusallakaan. On se vaan kumma, ettei uskota sita, ettei televisiota ole. Tarkastajakin kavi toteamassa, etta ei ole telkkaria, ei. Lisaksi sanoi, etta hankin hylkaisi koko toosan, mutta kun lapset eivat anna. Hohhoijaa! Ja nyt sitten suunnittelevat Suomessa pakollista maksua, tosin toisella nimella. PAH! Televisiota en osta! Taalla se on eri asia. Minulla on pari, kolme ohjelmaryhmaa, joita telkkarista seuraan. Toinen on kaikenlaiset kokkiohjelmat. Sanasto karttuu kummasti ja samalla myos kokkailutaito. (Tanaan tein lounaaksi pastalla taytettyja munakoisoja!)Lisaksi italialaisten kanssa voi aina puhua ruoasta. Asiantuntijoita. Kukin omalla mielipiteellaan. Niista voi sitten valita itselleen sopivan ohjeen. Toinen ohjelmaryhmä on kaikenlaistet kilpailut. Tarpeeksi simppelisanastoisia. Kolmas ryhma on salapoliisisarjat. Mieluisin on ollut Montalbano. Toivottavasti tulee pian uusintoja. On Colombo, Poirot jne.
This is my new internet corner! The old one was so slow, that I lose my nerves, almost. Isn't this place beautiful. And at the same time I can see, how the small kids are playing football down there. The fathers and grandfathers are giving there advice by the gates. Mothers are at home making the dinne, la cena.
Soon it is time for me to learn more Italian. I have a very patient teacher: The TV. In Finland I don't have one. It was broken, and I didn't want to buy a new one. Here there are three kind of programs I follow: The cooking, the competitions, and the detective stories. Especially the cooking programs are interesting. I learn the everyday vocabulary and at the same time I learn how to make good Italian food, at my style.

7 kommenttia:

  1. No eipä tosiaankaan ole hassumpi tietokoneen paikka. Vähän toista se on täällä makuuhuoneen nurkkaa tuijotellessa. No selän takana ikkunasta sentään näkyy mäntymetsää, jonne kivasti aurinko paistelee.

    VastaaPoista
  2. Kyllä minäkin voisin noissa maisemissa tietokoneettaa, mutta mulla vaan menis heti hermot, jos yhteydet tökkii!

    VastaaPoista
  3. Pikkusisko: Kaansin tuolin ja lapparin 180 astetta, ja yhteys on yhta nopea kuin Suomessa. Siis kentta on loytynyt! Nyt naapurikylaan. Metsastamaan niita papereita, mm. Aurinko paistaa viela. Paivemmalle on luvassa sadessa, ehka.

    VastaaPoista
  4. satu.p: Postisi tuli samaan aikaan, kun vastasin pikkuiselle siskolle (kukahan lienee!!)Ks ed vastaus. Siis hermot taas tallella.

    VastaaPoista
  5. Mutta tuohan on erinomainen paikka läppärille! fenksuit kohillaan :)

    VastaaPoista
  6. Herkullinen ympäristö sinulla; maisemineen, kukkineen, yrtteineen kaikkineen.
    -seija-

    VastaaPoista
  7. Soile: Jep. Fengshuitpa hyvinkin kohdallaan lapparin puolesta. Selka vaan on keljussa asunnossa. Taytyy miettia uusia rakennelmia tuolin tilalle.
    Seija: Eikos vain. Meiramiressukalle taytyy kayda antamassa vetta. Tuuli ja aurinko ovat vettavievia olosuhteita.
    Pikkusisko: Papereita lahtee ensi viikon alussa.

    VastaaPoista