Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkavalmistelut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkavalmistelut. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Operaatioita

Heinäkuun lopussa sain siis tämän uuden systeemin keittiööni. Olen hoitanut sitä kuin silmäterääni. Kun tein lanttu- yms -laatikoita ja haudutin ruokia parisen tuntia, huomasin, että uunissa lasiin oli tivistynyt runsaasti nestettä. Kun sitten avasin luukun, neste valui alalaatikon kautta LATTIALLE, siis LAMINAATTIlattialle.Huomasin, että uunin takaosan kahdesta ilmareiästä toinen oli tukossa, Olisiko uunissa valmistusvika?

Voltarenia kehiin! Ei, ei uuniin, vaan polveen, joka oli suuttunut Kaunottaren myynnistä, ja pyörän selkään kohti Expertiä. Myyjä totesi vain, että soita hultomiehelle. Mitään muuta ns asiakaspalvelua en myyjältä saanut, kuin että hän antoi puhelinnumeron huoltoon. Ei pahoittelua, ei hymyä, ei mitään. Onneksi huoltomies korvasi kaiken kaupan tympeän kohtelun. Sain ystävällistä ASIAKASPALVELUA, ja ihan puhelimitse. Lopputulos: Ostamassani uunissa nyt vain on tuommoinen ominaisuus. Täytyy peittää kaikki uuniruoat vaikka kannella, johon neste tiivistyy. On kuulemma hyvin tunnettu ominaisuus, ja kyllä myyjänkin se olisi pitänyt tietää. Onneksi Keuruulla on toinenkin kodinkoneita myyvä liike. UGH!!

Tähän operaatioon ei Voltaren varmaan olisi riittänyt. Seurasin Costa Concordian nostoa ihan livenä netin kautta. Puolen yön aikaan silmät lupsahtivat kiinni, joten näin loppuojennuksen vasta aamulla kahden minuutin nopeutusnauhoituksella. Minulle aivan käsittämätön suoritus koko homma. Pieni hymynhäive kupli suupieliini, kun joku (?) haastatelluista painotti sitä, että YKSI sadoista insinööreistä oli NAINEN!! Lisäsi vielä, että saksalainen nainen. Voe, voe! Joka tapauksessa, monta, monta kumarrusta kaikille sadoille onnistuneen operaation tekijöille.

Joutsenten poikaset ovat kasvaneet jo muuttokuntoon ja harmaat höyhenet antaneet tilaa valkoisille siiville. Ensi viikolla minäkin pakkaan laukkuni ja lentelen Finnairin sinivalkoisilla siivillä saapasmaahan. Toivottavasti saan sitä ennen tuon polveni ihan kuntoon. Suunnittelemani Jyväskylän ja Helsingin retket jäävät kyllä nyt tällä erää vain haaveeksi.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Tyhjää täynnä

Valmistautuminen alkanut. Laukut vielä tyhjää täynnä. Erilaisia kasoja ympäri huushollia: nämä sinne, nämä tuonne, nämä jää, nämä roskiin, nämä kierrätykseen. Mihinkäs nämä? Nämä lentokoneeseen mukaan, nämä tulee autolla perässä. Samalla tulee hoidettua kevätnysväys (= -siivous) kuin itsestään. Lentoa varatessani petyin kotoiseen Finnairiin. Näiden parinkymmenen vuoden aikana, mitä olen nyt väliä Helsinki-Rooma (Fiumicino) Finnairilla lennellyt, olen selvinnyt n 150 e suuntaansa, mutta tällä hetkellä yhdensuuntainen lento on 988 euroa (yhdeksänsataakahdeksankymmentäkahdeksan ) ja suunnitelmiini sopiva menopaluukin lähes 500 euroa. Olen käynyt spostinvaihtoa Finnairin kanssa, miksi näin. Kahdenlaista selitystä: Rooma on niin suosittu (Pah! Kertaakaan kone ei ole ollut täynnä ja talvikuukausina vuoroja oli vähennetty huomattavasti.) Toinen selitys: Varaudutaan lentäjien lakkoon. Nämä selitykset sain tammi-helmikuun vaihteessa. Lentäjien neuvotteluista en ole nyt kuullut mitään. Ryanairilla en enää lennä, opin sen kerrasta, mutta Lufthansan menopaluun sain alle 200 euroa. Mennessä vaihto Frankfurtissa ja paluu suorana. The bags are empty, yet. There are many piles of stuff here and there in my home: these I will take with me when flying, these will come in my car, these I will give here and there, these will stay here... It is time for cleaning the whole home. I usually fly with Finnair, but this time the fare was 988 euros one way, and almost 500 euros return! I don't trust on Ryanair, but I got the Lufthansa return flight with 200 euros. Kaunotar on herännut talviuniltaan ja odottelee tässä huoltoon ja katsastukseen pääsyä. Edessä on pitkä matka vuoristomajalle luotettavien kuljettajien ajamana. Tyhjänä vielä, mutta renkaiden painetta täytyy lisätä huomattavasti, ettei perä matkaan lähtiessä raavi maata. My Beauty is waiting to get the service and inspect before the long way to the mountain village. Two VIP's are driving it and I will fly. That is how I can take many useful stuff to the summer home.
Ja piazzalle, keltaisen koulubussin viereen Kaunotar sitten parkkeeraa itsensä. Mutta sitä ennen on vielä paljon tehtävää: tämä kasa sinne, tämä kasa tuonne...
And on the piazza, beside the yellow school bus The Beauti will find her parking place. But before that I have lots to do.