Sikamaisen ihanaa

Jos minà saan valita picnic-paikan, yksi ehdoton on Jumalan selàn takana. Oikeastaan ei kovinkaan kaukana, mutta tàysin ulkona kaikesta turistihulinasta. Paikka lòytyy Cottanellosta, Lazion pohjoisimmasta kunnasta. Vuorten toisella puolen on jo Umbria. Vuoristomajalta n 20 km ja Isosta Kylàstà vain n 70. Mutta kuitenkin kuin Jumalan selàn takana. Tuossa kuvan kylàssà ei vuosiin enàà ole asunnut ketààn. Kaksijalkaisia. Sen sijaan...

Mutta ensin aamucappuccinolle. Puolivàliin putiikkiin. Ei, emme nauttineet caffe correttoa, vàkevàllà 'korjattua' kahvia.

Emme myòskààn tarvinneet tàydennystà evàisiin. Tulipa vaan niin elàvàsti mieleen Kannonjàrven kylàkauppa. Joskus 1950-luvulla. Muistatkos Seija-systeri?

Kassan kautta matka jatkui. Reliefin pikkupalat ovat seudun marmoria. Ensin sinne. Marmorilouhoksille.

Matkalla lòytyi taas aivan uusi tuttavuus. Helena, mikàhàn tàmà kiemurteleva kòynnòs mahtaa olla? Kaukana kaikkea asutusta.

Oiskohan joku tuonut kengànpohjissaan siemenià 1600-luvulla, jolloin tàssàkin kohta on louhittu kuuluisaa Cottanellon vaaleanpunaista marmoria. Sità kàyttivàt aikoinaan mm Bramante, Michelangelo ja Bernini. Kun piipahdatte Ison Kylàn naapurimaassa (Vatikaanissa) ja sen upeassa Pietarin kirkossa, voitte silitellà isoja, tàstà louhoksesta rahdattuja ja mestareiden hiomia vaaleanpunaisia pylvàità.

Jostain syystà yhden pylvààn louhiminen on jàànyt kesken.

Sen sijaan minà otin muistoksi yhden palan kuulua marmoria. Naturaalina.

Pala oli kait tàstà kohtaa louhosta. Just kun ihalin louhoksen upeita seinià, kompastuin ja maata ròtkòtin. Historiallisessa paikassa. Sààri veressà. Mutta luu ihan ehjànà. Sità joutuu joskus polvistumaan historian havistessa ympàrillà.

Sitten Jumalan selàn taakse. Piknikille. Varmaan ihan eka kertaa tàllàkin pòydàllà on Kristina Isolan Krassia vahakankaana.

Tarjolla mm kotitekoisia levitteità: omatekoiset munakoiso- ja paprikamòssòt sekà alkuasukasystàvàttàren oliivimòssòà. Taustamusiikkina peipot, mustarastaat ja làheisen kosteikon sammakot! Muita kaksijalkaisia ei nàkynyt. Sen sijaan seuranamme oli runsaasti nelijalkaisia kesàlomalaisia:

... vuohia...

... lehmià vasikoineen, sikoja...

... hevosia varsoineen...

... laumojen uskollisia vartioita...

... ja ennen kaikkea laumoittain sikoja. Jos jostain olisi putkahtanut Asterix ja Obelix, tunnelma olisi ollut just sopiva!

Possutt tulivat ihan auton viereen tuttavuutta tekemààn.

Pitihàn niile jotain antaa. Piknikiltà oli jàànyt muutama ruisleipàpalanen. Kyllà muuten maistui saapasmaan sioille paistamani ruisleipà!

Kotimatkalla piipahdimme vielà katsomassa L'Eremo di S Cataldon kallioon hakattua pyhàttòà. Harmi, ettà paikka on auki vain tilattaessa. Sieltà oli kuitenkin hieno maisema Cottanellon kylààn.

Aivan kotinurkalla on tàmà Seija-systerille ja Soilelle tuttu kylà, Casperia. Sieltà se signorakin meille vilkuttaa!

***

Koko pàivàn on nyt satanut. Vettà tullut taivaan tàydeltà. Sen sijaan vuoristokylàn vesi on ollut kàyttòkiellossa kohta kaksi viikkoa. Syytà ei ole pahemmin selitelty. Ei sen juominen kai ihan kuolemaksi ole ollut, koska minà kàytin sità viitisen pàivàà, ennen kuin sain tietoa. Sen sijaan Euroopassa riehuva EHEC-bakteeri heràttàà tààllàkin pienoista (?) pelkoa. Mutta kaikki tuutit vakuuttaa, ettà italialaiset tuotteet ovat varmasti puhtaita. Joopa joo. Onhan tààltà lòytynyt ihan puhdasta, keinotekoista mozzarellaakin, joka ei koskaan ollut maitoa nàhnytkààn. Uskoo ken tahtoo. Mità tahtoo. Minà uskon tààllà itse tekemààni, paikallisista aineksista tehtyyn ruokaan.