tiistai 25. tammikuuta 2022

Tammikuun loppua


Majapaikkamme vesi on hyvin kalkkipitoista, jopa enemmän kuin saapasmaassa. Olen nyt seurustellut Googlen kanssa, ja tehokkain konsti kalkin poistoon on ollut sitruuna. Kun sen pintaan vielä hieroo karkeaa suolaa, niin pikku hiljaa, pikku hiljaa... 

... se mikä aikaisemmin oli ihan kalkin peitossa, kiiltää nyt somasti! Seuraavaksi hoitelen kylppärin pesualtaan hanat.

Tämmöisiä piikkejä löytyy jatkuvasti tuolta pihalta. Asparacuksen kuivat oksat ovat julmettuja. Avojaloin ei nurmikolle ole mitään asiaa. Eikä ohutpohjaisilla varvastossuillakaan. Piikki menee läpi, ja auutsss!


Sunnuntaina seurasimme, kuinka väki protestoi merten suojelun puolesta. Rantahiekalle oli pystytetty ristejä muistuttamaan siitä, mitä tuhoa merten/luonnon roskaaminen aiheuttaa.

Majapaikkamme äänimaailmassa on paljon lintujen ääniä. Ensimmäisenä aloittavat seutukunnan kukot. Heräilevät vain turhan aikaisin, sillä jo kolmen kieppeillä alkaa vuorokiekaisut. Samaa konserttia jatkuu pitkin päivää, iltaa. Yömyöhällä reviirin vartijat vaikenevat hetkeksi.

Aamun valjetessa kanarialinnut ihastuttavat laulullaan. Olen yrittänyt matkia niiden sirkutusta ja saanut linnuista kavereita. Tulevat hyvinkin lähelle ihmettelemään uutta lintua, tiaista!

Päivällä ilmatilan valloittavat haukat. Niitä on runsaasti. Samoin riippuliitäjiä. Yhtenä päivänä seurasin, kuinka yksi tuulihaukka seuraili riippuliitäjiä ja teki samanlaisia ilmaveivejä kuin ihmiset. 

Kerran viikossa olen päässyt herkuttelemaan sama-kalalla. Aina yhtä hyvää, mutta edelleen maukkainta olen saanut Puertossa...

... tässä ylen kehutussa ravintolassa, restaurante Caldosossa. 

... ihan meren rannalla, vastapäätä silloista majapaikkamme.

8 kommenttia:

  1. Piikit on yksiä pirulaisia, orapihlaja-aidan myötä tulleet turhan tutuiksi. Mikään ei ole niin inhaa kuin kengän läpi jurskahtava piikki jalkapohjaan. Vaikka kuinka haravoit, niin yksi eksyy väärään paikkaan. Ihme, ettei kissan tassuista vuosien mittaan tarvinnut kuin kerran poistaa tikku.

    Hienot tyrskyt merellä!
    helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paitsi, että piikit ovat pistävä, ne voivat saada aikaan tulehduksen.
      Nämä rannat ovat hyvin otollisia isoille tyrskyille.

      Poista
    2. No sepäse, kannattaa olla jäykkäkouristusrokotus voimassa ja mennä kiltisti lääkäriin, jos tulee tulehdusoireita -kantapään kautta oppinut.
      helena

      Poista
    3. Jep, minuakin varoitti yksi kantapään kautta asian oppinut.

      Poista
  2. Yritin googlailla "asparacus" mutta parsa tuli vastaan. Täällä puistossa myös sellaisia kasveja joista lähtee piikkejä, ja olen pari kertaa astunut sellaisen päälle,ja oli kivuliasta. Myös Bambin tassuun on piikki osunut. Täälläkin on vesi kalkkipitoistga mutta ei ehkä niin kuin tuolla.Hyvää tammikuun loppua Lissu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parsahan se tutulta nimeltään on.
      Hyvää tammikuun loppua sinnekin. Sisareni miehensä kanssa tulee tänä keväänä sinne kolmen kuun työkomennukselle.

      Poista
  3. Kovasti rautapitoinen vesi on tosi harmillista. Ei tietty mukavaa, jos liian kalkkipitoinenkin.
    Jäikö noin paljon kalaa lautaselle ja loput perunatkin syömättä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähdevettä pitäisi aina olla, eikä muovipulloon lirutettuna.
      Ei kun just tarjolle tuotuna. Kaiken kalan ahmin, eikä sitten kaikille potuille jäänytkään tilaa.

      Poista