Minikauneutta. Pihjalaveden vanhan erämaakirkon aidan päällä.
Kotiseuturetki tehtiin vuorostaan Pihlajaveden erämaakirkolle. Google kertoo kirkosta mielenkiintoisia asioita. Näin korona-aikana mainitsen niistä vain sen, että kirkon hautausmaalle haudattiin aikoinaan paljon punatautiin ja nälkään kuolleita.
Meitä kiinnosti erikoisesti kirkon rännisysteemit; se miten sadevedet kulkevat rännistä ränniin ja sitten puuränniä pitkin maahan. Paikalle samaan aikaan osunut vanhempi mies kertoi tavan olleen aikoinaan yleinen. Taitavia insinööri nuo 1780-1782 eläneet rakentajat.
Vuonna 2018 nuoriso rikkoi kirkon vaivaisukon rahan tarpeeseensa. Nuorisolla on joskus omat tapansa tänä aikanakin. Eilen he järjestivät poliisille hommia.
Eilen päästiin ulkohommiin. Koska kuvat unohtuivat ottaa, tämä systerin rakentama pörriäishotelli korvatkoon ne. Päästiin nimittäin yhden ystävän kesämökille pihahommiin: omppupuut ja marjapensaat kaipasivat vapautumista kuivista oksista; vanha kupsahtamaisillaan ollut kasvihuone tuhottiin maisemaa pilaamasta yms yms. Ystävän vanhempien hyvässä hoidossa ollut mökki oli ollut muutaman vuoden ihan omissa oloissaan, ja sen kyllä näki. Sain ihan luvan käydä hoitelemassa mökkiä omistajan asuessa pääkaupunkiseudulla, siis leikkimässä mökkitalkkaria. Ai että, mitä tykkään siitä hommasta. Lopuksi paistettiin ulkona makkarat ja juotiin kahvit.
Onhan minulla tuo parvekepuutarha. Otin siitä kuvia, mutta ne taas antavat odotella blogiin siirtämistä.
Kesä tupsahti Keuruulle eilen. Siis pikkuiset lehdet koivuihin! Maailma on ihan vihreää toivoa täynnä, ja toissa päivänä nähtiin kesän ensimmäiset pääskyt.
Joulurauhaa!
9 tuntia sitten
Kivaa, että sinne on tullut kesä! Ja sinulla pihahommia.
VastaaPoistaKotiseuturetki on mukava tehdä aika ajoin. Ain alöytää uutta ja ihmeellistä. Minulla on täällä paljon vielä koluamatta paikkoja.
Pääskyset mekin ollaan saatu, myös olen kuullut jo käen kukkuvan. Ja vanha kansa sanoo, kun käki kukkuu hankeen tulee kylmä kesä. Ei kai se niin voi olla, eihän?
Kesä, kesä, kesä! Ei kaikkia käkiä tartte uskoa, eihän!
PoistaIhanaa että on tullut teille kesä, vuoden parasta aikaa, ja toivottavasti on kaunis kesä.Sinulla olikin kivoja hommia siellä mökillä.
VastaaPoistaJep, kesä tuli, ja tänäänkin sain möyriä ystävän puutarhassa. Telkkarin katsominen on nyt jäänyt vähemmälle. Tosin uutisissa kerrottiin teidän pääministerin oikeusjutusta. Onneksi meillä on Sanna.
Poista