sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Yrittämisen iloa







Keuruun vastaanottokeskuksen Viikinhovin nuoret olivat haastaneet päärakennuksen aikuiset miehet (asukkaat ja ohjaajat) hiihtokilpailuihin. Useimmilla innokkuus korvasi taidot. Kaatumiset olivat sääntö ei poikkeus. Ja siellä kaikilla oli niin muuukaaavaaa, onneksi sain olla mukaaanaaa.
Lähettänyt klo
Tunnisteet: ,

14 kommenttia:

  1. anumorchy6. maaliskuuta 2016 klo 22.12

    Varmaan hauska kokemus kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lissu7. maaliskuuta 2016 klo 3.19

      Nauruhermot olivat koetuksella - kaikilla - sekä kilpailijoilla että meillä katsojilla.

      Poista
  2. anumorchy6. maaliskuuta 2016 klo 22.18

    Varmaan hauska kokemus kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lissu7. maaliskuuta 2016 klo 3.20

      Sama vastaus kuin edellä. Huomasitko muuten, että useimmilla hiihtäjillä ei ollut minkäänlaisia käsineitä!

      Poista
  3. Allu7. maaliskuuta 2016 klo 10.23

    Tosi kiva juttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lissu7. maaliskuuta 2016 klo 23.36

      Tärkeintä oli olla mukana jossain ainutlaatuisessa, sekä hiihtäjillä että meillä hurraajilla.

      Poista
  4. Jael7. maaliskuuta 2016 klo 13.52

    Heillä oli varmaankin hauskaa:)

    VastaaPoista
  5. Anonyymi7. maaliskuuta 2016 klo 17.11

    Iloisia ilmeitä! Myssyt päässä, muttei hanskoja. Mahtoiko paleltaa?
    helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lissu7. maaliskuuta 2016 klo 23.38

      Jep! Ei sentään kukaan ollut varvastossuissa, niin kuin muuten leirissä ollessa! Olen kovasti ihmetellyt sitä, kuinka vähän leirissä yleensä näkee nuhaneniä, vaikka vaatetus joskus on sitä sun tätä. karaistunutta sakkia - sekä sisäisesti että ulkoisesti.

      Poista
  6. ElinaA9. maaliskuuta 2016 klo 9.09

    Hei, pitkästä aikaa.
    Hiihtotapahtuma näyttää (ja varmasti tuntui) hyvin ainutlaatuiselta.
    Olen monta kertaa miettinyt, että meille ihmisille tekee hyvää tehdä aina välillä uusia asioita, kokea uusia ensimmäisiä kertoja. Se auttaa meitä ymmärtämään muita. Vaikka nyt maahanmuuttajia.
    Aurinkoisia maaliskuun päiviä sinulle!
    Seikkaileva Linnea (joka tuli ulos kaapista)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lissu9. maaliskuuta 2016 klo 15.29

      Hei Elina-Linnea! Onpa mukavaa kuulla sinusta - pitkästä aikaa. Tämä työ turvapaikanhakijoiden kanssa on muuttanut paljon koko elämääni. On joutunut ajattelemaan paljon erilaisia asioita aivan uudesta vinkkelistä. Aurinkoa sinunkin elämääsi.

      Poista
  7. Kirjailijatar9. maaliskuuta 2016 klo 20.25

    Pyllyleni lentäisin varmaan minäkin, kun en ole vuosiin taas hiihtänyt. Ja hiihto oli sentään joskus lempilajini. Voivoi, ehkä joskus taas...jos pääsisi jäälle hiihtämään, se olisi varmaan riittävän tasaista kyytiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lissu9. maaliskuuta 2016 klo 22.15

      Sinäkin - pitkästä aikaa! Ihanaa. Minä en ole hiihtänyt vuosiin, sillä sain tarpeekseni opena ollessani, kun viikossa oli 9 tuntia hiihtoa talvella - aamuisin ja iltapäivisin, eikä välissä ollut aikaa suihkuun tai lepäämiseen! Silti kuvaamani kisat olivat huippukokemus.

      Poista

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)