sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Pajunkissojen aikaan

Hyvää palmusunnuntain iltaa.

 Jo Käsityömuseolla ehdin ihailla upeita pääsiäismunia. Ja kuin onnen kantamoisena itse taiteilija, Sveta Peura (svetapeura@gmail.com), oli näyttämässä taitojaan Toivolan vanhan pihan yhdessä pisteessä.Upeaa!
y
Pääsiäisnoidallakin oli oma putiikkinsa.
Noidan työhuoneella kaikki oli niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin järjestyksessä.

Vaikka ulkona oli lievästi sanottuna vilpoisaa - pakkasen ja viiman voimalla, Keuruultakin oli tullut myyjiä. Minua jäi vain mietityttämään, miten noita vaatteita oikein pystyi päälleen kokeilemaan. Lopputuloksena saattoi olla XXXXL, kun alla olisi ollut kaikki omat talvitamineet!!

Toivolan piha on kerrassaan upea uusi turistikohde Jyväskylässä. Haaveilimme jo seuraavaa reissua kesällä, jolloin ei tarvitsisi hytistä ulkona kylmästä, vaan voisi tutustua kaikkeen antiin oikein ajan kanssa.

Mutta sitä ennen pieni pyrähdys saapasmaahan ja pitkästä aikaa myös Maltalle.
***
Loppukaneetit
- Ei voittanut Kimi, ei. Mutta maaliin sentään pääsi. Olipa tapahtumarikas kisa! Seuraavaksi sitten Kiina.
- Mr B haluaisi ehdottomasti taas päästä kunnian kukkuloille. Pitää päästä kasvattamaan mm rahapussiaan - veronmaksajien pussista, koska ex-vaimo numero 2 saa JOKA kuukausi 100 000 euroa!!!! Ja toisiaalta, ei  odotettavissa oleva 10 vuoden vankilatuomiokaan (kaikkien edellisten tuomioiden) lisäksi varmaan houkuta. HOHHOIJAA! Kunpa Bersani saisi hallituksen nopeasti kasaan ILMAN Mr B:tä.
- Suomen telkussa on alkanut Solens mat -ohjelman uudet jaksot. Mahtavia. Suosittelen.
- Bloggeri on tökkinyt koko viikonlopun, Onkos teillä?

10 kommenttia:

  1. Ihania pääsiäismunia! Ja onpa kiva että on pajunkissoja vaikka vielä on luntakin.
    Toivottavasti tosiaankin saa Bersani muodostettua hallituksen ja ilman myös sitä toista pelleä.Minulla ei ole bloggeri tökkinyt mutta en pääse kommentoimaan WordPress-blogeihin....
    Mukavaa palmusunnuntain iltaa ja Maltan-matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo pààsiàismunat olivat todella tatavasti ja kauniisti tehty. Pajunkissaoksia on mukava kuivata, niin niità voi ihailla kautta vuoden. Tààllà kaikki uutiset ovat tàynnà hallitusneuvotteluja: kukaan ei halua leikkià kenenkààn kanssa politiikan hiekkalaatikolla!!! Oikein rauhallista pààsiàisviikkoa. Maltalee làhden huhtikuun viimeiseksi viikoksi.

      Poista
  2. Noita samoja juttuja minäkin perjantaina katselin Toivolassa. Kesällä siellä on varmaan mukavampi käydä; nyt paleli ja piti varoa ettei liukastu.
    Sveta on taitava maalari; olen käynyt näyttelyssä myös hänen kotonaan.
    -seija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehdààn kesàksi sitten treffit Toivolaan. Sveta on tosiaan taitava.

      Poista
  3. Täytyypä muistaa laittaa digiboksi tallentamaan, missasin jo yhden jakson Solens mat -ohjelmasta, mutta onneksi näyttävät uusintoja.
    Kauniita pisankamunia, olisi hauskaa kokeilla tuota tekniikkaa.
    helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Solens mat - sarja lyò mennen tullen Siken Italian jaksot. Nàyttàvàt varmaan uusintoja useammankin kerran. Toisaalta tykkààn kyllà Siken Muhun saaren ohjelmistaan. Sveta-taiteija nàytti livenà, miten noita pisankia tehdààn. Se oli mielenkiintoista.

      Poista
  4. On sinulla taas ollut hieno reissu aarteidenmetsästyksessä ja muutenkin. Hyvää matkaa siivillesi etelään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikòs ollutkin. Vaikka en minà enàà yhtààn tartteisi mitààn tavaraa lisàà! Matka meni oikein hyvin. Kuulumisia sitten seuraavassa postauksessa.

      Poista
  5. Ää ja öö merkeistä päätellen olet perillä.
    Hyvää lomaa.
    Kuvakuulumisiin.
    -seija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein pààttelit! Eilen làhdin Keuruulta klo 9.00 ja tààllà perillà olin n 21.45! Oikein mukavasti matka sujui. No problem. Laitan kuvakuulumisia tànààn tai huomenna.

      Poista