keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Voi, voi

Oli taas mukava kierrellä kauppoja ja tutkia, mitä hyllyissä on. Tässä kohden täytyi oikein hieraista silmiä. Ei paketin pakettia voita. Kun kyselin asiasta, minulle kerrottiin, että ei ole voita, ei! Ei ole ollut vähään aikaan. Valio ei ehdi toimittaa, ja jos lasti kauppaan tulee, se menee saman tein, kun ihmiset hamstraavat. Norjassa kuulemma voi maksaa kohta yhtä paljon kuin aito kultakimpale!

Nyt minä en kyllä ymmärrä, sillä muita maitotuotteita on hyllyt pullollaan. Valistakaa nyt minua, hyvät ihmiset! Onneksi löysin S-kaupasta virolaista voita, sillä margariinia minä en osta. Jää sitten vaikka leipomiset leipomatta.

Pelottelen/Huvitan itseäni lukemalla eilen R-kipsalta ostamaani kirjaa Aitoa ruokaa - väärentämättömän ruoan opas (Mats-Eric Nilsson). Eilen luin mm oliiviöljy -kappaleen. Joopa, joo! Onneksi minulla on tuota Aitoa, Väärentämätöntä, Laimentamatonta öljyä. Jos kuluttajat toimisivat tuon kirjan mukaan, kauppoihin jäisi paljon tavaraa hyllyihin.  Ja onneksi Keuruulla on tuo Vakka, josta voi hankkia edes jotain lähiruokaa.

Mutta nämä hinnat ovat sitten muistoja vain.

Ei tartte ostaa  kiivejä noilla hinnoilla. Ainoastaan sitrushedelmiä ostelen, sillä itse poimittuja vitamiineja on oma pakastin pullollaan.

Ei tartte ostaa portugalilaisia vadelmia, á 30 euroa kilo!

Vaikka hämärää aikaa riittää, täytyy alkaa jahdata pölykissoja. Ei muuten, mutta tänään kylään tupsahtaa mm pikkuinen miehenalku, joka voi saada vaatteensa harmaiksi lattialla touhutessaan. Siispä nysväämään.

11 kommenttia:

  1. Tuo voipula on ollut nyt muutaman viikon ongelma eikä maidontuotanto hetkessä lisäänny. Ennen maksettiin tuottajille enemmän rasvaisesta maidosta, nykyisin toisin päin. Eli ei taida sitä rasvaa tulla niin paljon. Muistellaan nyt sitten entisiä voivuoria!
    Pölykissoista: Sepä se! Pikkuiset taapertajat löytävät kaikkialta putsaamattomia paikkoja...
    Riitta

    VastaaPoista
  2. Voi kun mä tykkään sinusta.

    VastaaPoista
  3. Kun luin ton otsikon, tuli heti mieleen Norjan voihinnat, kun olin lukenut lehdestä, että Norjassa voi maksaa 20 euroa paketti. Ei silti, onhan norjalaisilla varaa maksaa. Ai ne on Suomessa pölykissoja, Saksassa ne on villahiiriä, niitä löytyy meiltä paljon.

    VastaaPoista
  4. Meilla oli viime vuonna voipula kesan jalkeen. Vaittivat etta oli kuuma kesa ja lehmien maidontuotanto laski. Todellinen syy taisi olla paikallisen "Valion" painostus poistamaan voin hintaan koskevat rajoitukset.

    Hepreankielessa polykissat ovat puudeleita (eli villakoiria).

    VastaaPoista
  5. Rahtaavat valitettavasti aika ison tuotetusta voista ulkomaille, koska sieltä saa paremman hinnan. Mies onneksi osui kauppaan juuri voilastin tultua ja saatiin pari pakettia jemmaan joululeipomuksia varten-olisi varmaan pitänyt hamstrata enemmänkin, koska sittemmin ei ole voita näkynyt. Se niistä voivuorista, joista jokunen vuosi sitten napistiin.

    VastaaPoista
  6. Luulen, että yksi syy voipulaan on suuri määrä ihmisiä, jotka ovat siirtyneet karppaajiksi, syömään siis aitoa ruokaa, voita, koko maitoa jne. ja samalla vähemmän hiilareita. Voi, oliviiöljy ja kookosrasva-öljy ne ainoat "oikeat" rasvat. Sanonta rasvan poltto tarvitsee rasvaa - toimii.

    VastaaPoista
  7. Riitta: Moninaista tuo maatalouspolitiikka! Vaikka ei kait minun vyötärönseutuni voita kaipaisikaan, mutta makuaisti kyllä! Pikkuiset lattioiden, nuohoojat ovat ihania.

    Maria: Kiitos, samoin.

    Allu: Luin kans jostain tuosta Vorjan voitilanteesta. Niillä on (maa)öljyä vaihtaa voihin, meillä ei. Taitaa noilla nurkkiin kerääntyvillä lemmikeillä olla monta nimeä.

    Anu: Kauppojen 'omat lait' ovat joskus aika salaisia.

    Merruli: Samanlaista vientipolitiikkaa olen kuullut minäkin. Höh!

    Aimarii: En ole karppaaja, mutta aitoa ruoka olla pitää.

    VastaaPoista
  8. Luinkin jostain tuosta voipulasta! Meillä oli vuosi sitten voipula,aika pitkäänkin ja se taisi johtua kuivuudesta,lehmät ei kai lypsineet tarpeeksi tai jotain sellaista.Sitten tuotiin ulkomaalaista voita ja se oli paljon paljon kalliimpaa.Voita sai sen ajan joistain paikoista tiskin alta;D

    VastaaPoista
  9. Yaeliaan: Alan uskoa tuohon vientipolitiikkaan täälläkin. Plus tuohon karppausintoiluun. Täällä ei tiskin alta voita saa, ei edes tutulta kauppiaalta. Suomihan on lahjomaton maa!!!

    VastaaPoista
  10. Tuli mieleen hauska kohta näyttelijä Carol Drinkwaterin kirjasta (kirjoittanut monta kirjaa oliivipuista ja -tilastaan Etelä-Ranskassa), missä kerrotaan kuinka jotkut huijaavat Italiassa lisäämällä rypsiöljyä oliiviöljyyn ja hui kauhistus, sehän ei tunnetusti sovi kuin koneiden käyttöön. Eivät ole kuulleet suomalaista terveysvalistusta rypsiöljyn paremmuudesta. Itse kyllä uskon oliiviöljyn terveellisyyteen, onhan sitä käytetty jo vuosituhansia.
    helena

    VastaaPoista
  11. Helena:Täytyypä katsoa kirjastosta mainitsemaasi kirjailijaa. Voita ja oliiviöljyä kuluu minun keittiössäni. Rypsiöljyyn en ole tottunut - ainakaan vielä.

    VastaaPoista