lauantai 25. syyskuuta 2010

Arvonnan tuloksia

Olipas se ovela piilottelija - tuolla ISON muovipussin sisàllà. Olkikupohan se siinà. Viime syksynà olisin halunut viedà lisàà himmeliolkia saapasmaahan, mutta eihàn olkikupoja enàà juuri lòydy. Ruis kàsitellààn jo pelloilla. Siinà rytàkàssà oljista tulee silppua. Viime syksynà nàin vain yhden kuvon Maalasivakan nurkassa, mutta sekin oli jo varattu. Tànà vuonna jo kesàllà tein oman varaukseni ja 15.09. kupo sitten minua odotteli. Sana kupo on monelle nuoremmalle ihan outo. Siis semmoinen syliin mukavasti mahtuva kasa ruisolkia, joita sidottiin olkikimpulla yhteen ja joita sitten nostettiin pellolla toisiinsa nojaillen kuivumaan. Olen saanut pikkuisena olla puuhassa mukana Kinnulan mummolassa. Ensin levittelin oljet sisàlle, lattialle, mutta kun jonkin aikaa olin 'nauttinut' oljista leviàvàstà riihentuoksusta (Oljet oli kuivattu jyvien kanssa oikeassa, aidossa riihessà!), tein pienempià nippuja ja vein niità pesutuvalle likoamaan màntysuopaveteen ja nostin loput takaisin parvekkeelle. (Màntysuopaa ei pestà pois, sillà se antaa oljille kauniin kiillon.)
Lionneet oljet on helppo katkaista halutun mittaisiksi. Eivàt rikkoudu. Kuvassa on làhes tunnin tulos: alhaalla oikealla on likovedestà nostettu kasa, vasemmalla oljesta poistettuja solmukohtia ja suojalehtià, ylhààllà on sitten puhdasta, 'oljenkeltaista' raaka-ainetta himmeleihin. Nyt siis minulla on pientà puuhaa loppuelàmàksi, sillà olkia riittàà, riittàà, riittàà... Vain minimurto-osa on tyòstetty. Helpommalla saisi olkia vaikka Tiimarista, mutta ei niità lapsuuden muistoja, mità prosessin aikana olen làpikàynyt.
Puhdistettu olkinippu talous-serlarullan sisàllà. Valmiina pakattavaksi. Nyt rulla oli mukava teline arvonnan tuloksille. Arpalippuja oli kaikkiaan 29 ja niistà Onnetar (oma vasempani - silmàt kiinni) nosti ensimmàisenà Outin nimen. Lisàksi nostin vielà kaksi nimeà: Alma A ja Reija. Onneksi vaan olkoon heitillen! Outi saa ekana valita: hàrpàke, pitsiliina tai tiskiràtti. Sitten Alma A ja Reijalle jàà sitten se mikà jàà. Laittakaapas viestià spostiin. Vàritoive yms.
***
Oottekos lotonneet? Mitàs teette, kun tilille pàtkàhtàà yli 7 miljoonaa euroa, siis yli 42 000 000 mummon markkaa?

15 kommenttia:

  1. Jäi härpäkkeet saamatta, mutta en ole kovin katkera :) Täytyy kai toistenkin antaa voittaa välillä. Alankin tästä neulomaan itse niitä härpäkkeitä.
    Ei taitaisi kissa-perheessä onnistua tuommoinen olkien käsittely. Kissat kyllä tykkäis niistä, mutta sotku vois olla melkonen.

    VastaaPoista
  2. Voitinko minä? Olen tuijottanut noita sun kommenttilootiasi, enkä keksi muita Outeja kuin meikäläinen. Näkö on kyllä huono.. Silläkin uhalla, että nuolaisen ennen kuin tipahtaa, sanon, että jos se olin minä, joka voitin ja joka saa valita, niin pitsiliina!!!!!! Pikkuisen tekisi mieli tuuletella! Ja se lotto. Ostaisin vanhan talon. Semmoisen, jonka remonttiin menisi hirveästi aikaa ja rahaa. Ja sitten unohtaisin rahat tilille ja menisin maanataina kiltisti töihin. Tuo olkijuttu oli ihana.

    VastaaPoista
  3. Sude: Katsoit siis jo spostiinkin! Ettà postia tulossa saapasmaasta. Kissat tosiaankin rrrrrakastaisivat oljissa peuhaamista. Niin mekin lapsena mummolan lattialla joulun aikaan!

    Outi: Minà melkein arvasin sinun toiveesi. Pitsiliina saamasi pitàà. Laitan sulle saapasmaan valikoimistani, joten tuulettele ihan rauhassa. En muuten usko, ettà menisit maanantaina tòihin tàyspotin jàlkeen. En usko, àlà yrità narrata. Tykkààn tuommoisista 'làhiraaka-ainesnàpertelyistà'. Oljetkin ovat niin kauniin kirjavia, silti oljenkeltaisia.

    VastaaPoista
  4. Jei! Johan rupes päivä paranemaan!

    VastaaPoista
  5. Kupo oli kyllä uusi sana, vaikka maalta olen kotoisin. Meidän pellot on tosin ollut vuokrattuna niin pitkään kun muista. :D

    Lottosin juuri sen perinteisen yhden rivin, plussalla, mutta ei jokereita. Jos voitto osuisi minulle niin ihan ensimmäisenä varmaan nauraisin itseni tärviölle. Sen jälkeen ryhdistäytyisin, maksaisin opintolainat, ostaisin kivan kaupunkiasunnon sekä jonkun vanhan juna-aseman tms jonka kunnostaisin ja siirrättäisin järven rannalle jos se ei semmoisessa jo olisi. Ja lomailisin tietysti Lontoossa vähintään sen kolme viikkoa. :D Osan rahoista varmaan lahjottaisin siskoille.

    VastaaPoista
  6. Kävin täällä jo kerran, en millään meinannut uskoa, että minä olen voittanut jotain. Minulla ei tuota arpaonnea ole ollut, vaikka minulla on noita pyörylöitä hiuksissa liiaksi asti. Äitini uskotteli, että se merkitsee onnea elämässä. Minä valitsen hárpáket. Yhden tiskirätin olen jo tehnyt, kun täältä innostuin. Se meni mietintä rievuksi pikku neidille, kasvojen suojaksi kun mietitään.
    Himmelit ovat ihania kodikkaita joulukoristeita.
    Pistin loton jospa onni jatkuisi.

    VastaaPoista
  7. Outi: Jokos kàvit lottoamassa? Vielà puolitoista tuntia aikaa...

    Sea: Kupo kuuluu menneen ajan arkeen. Silloin olisi tietotekniikalle naureskeltu... Minà tulen sitten sinne sun asemallesi talkoisiin/kahvinkeittoon/pastan tekemiseen tai mità nyt haluat.

    Alma A: Toivottavasti lotto-Onnikin on puolellasi! Tiskiràtti ylennetty pikku neidin mientintàrievuksi. Jestas sentààn. Himmelit ovat saapasmaassa suuren ihaulun kohteena. Olen tehnyt sinne pienià ja suuria ihanuuksia.

    VastaaPoista
  8. Mää kyllä pojan kanssa lottosin, mutta en uskalla tarkistaa... Jos voitin, niin takulla en menisi enää töihin, noh, ehkä muutaman tyynynpäällisen voisin painaa. Muutama vuosi sitten olisin vielä mennyt töihin, mutta nyt muuttaisin mmmmmm, en nyt edes osaisi päättää, että mihin, mutta johonkin, missä ei sada ja aurinko paistaisi, edes kerran viikossa.

    VastaaPoista
  9. Anu: Minulle lyhde on pienempi, esimerkiksi linnuille laitettava kauralyhde. Mutta sanojahan kàytetààn eri tavalla. Joillekin vasta, joillekin vihta jne.

    Sapu.p: Aattele, jos sinà olet se ainoa onnellinen, jolla eilen oli 7 oikein! Eihàn sità uskalla tarkistaa. Voi mennà elàmà uusiksi. Minà OLISIN hommannut sen hehtaarihallin jonnekin meren rannalle, mutta nyt tàytyy tyytyà saapasmaan pikkuiseen vuoristomajaan. Nyt muuten Keuruulla paistaa aurinko putipuhtaalta taivaalta.

    VastaaPoista
  10. Ei tullut sitten lottovoittoa. Jatkan haaveiluani.
    Missäs vietät joulua? Olisiko vuoristomajalla silloin tilaa?

    VastaaPoista
  11. Rva Pioni: Ei tullut voittoa ei. Yksi varanumero kun ei miljonààrià tee! Joulun olen ilmeisesti Suomessa, mutta ihan varma en vielà ole. Tulisittekos kylààn?

    VastaaPoista
  12. Hauska kuulla, että osaavat saapasmaassakin himmeleitä arvostaa. Tekisi kovasti mieli tehdä himmeli jouluksi, voipi olla, että pitää tyytyä Tiimarin tarvikkeisiin. Tuo mäntysuopavihje pitää pistää mieleen!
    En edes lotonnut, mutta siinäpä olisi ollut pohdittavaa, mihin rahat laittaisi. Minä pieneen (helppohoitoiseen) taloon veden äärellä ja suuri puutarha ympärille, jonne mahtuisi se tulppaanipuukin. Mies haluaisi jonnekin Etelä-Ranskaan, mutta entäs meidän kissa, joka ei tykkää edes automatkailusta..
    helena

    VastaaPoista
  13. Helena: Saapasmaassa ihaillaan kohta kaikkea, mikà tulee Suomesta. Hyvà niin. Tuolla lottovoitolla olisikin saanut monta pikku mòkkià Suomesta ja isomman Ranskasta. Kissa olisi sitten saanut jààdà kotiin jonkun hovimestarin hoitelemana! Haaveita olla pittàà!

    VastaaPoista
  14. Onnea voittajille! Enpäs vaan ikinä olis arvannut olkikupoa.
    Kupo on tuttu sana lapsuudesta, just niistä riihen puimisista sun muista.
    Himmelin rakentaminen on kivaa. Olen väsännyt edellis joulun alla parikin kappaletta. Nyt sain oivan vinkin mäntysuopan kanssa liottamisesta. Siitä en ollut tietoinen.

    VastaaPoista