Eilen

NaHi-japanilainen aateliskissamaskotti oli ihan tyytyväinen aamuiseen hommaani. Kirppikseltä löytämäni uusiotyötakin hihat olivat liian pitkät. Vaikka kuinka niitä rullasin ylemmäs, ne olivat aina repsottamassa tiskialtaassa jne. Harkkosakset käteen ja suit sait, sain sopivan pituiset hihat ja kaupan päälle vielä irtorannekkeet ja muutaman irto napin. Mutta sitten oli jo kiire Halpakkaan hakemaan loputkin nappipurkit. Matkalla juutuin kuitenkin Satumaahan kahville Maahiskan ja miehensä kanssa. Maahiska on muuten nopea nainen. Ei kamerakaan pysynyt perässä! Vai tärisiköhän kuvaajan käsi mukavasta yllätyksestä! Saimme nimittäin santsikupin itse Paula-tytöltä, herttaiselta Anni Tarhoselta. Ensi vuonna Paula-tytön elävä instituutio täyttää 60 v. (Ei Anni!!!) Vuonna 1950 mm Armi Kuusela oli ensimmäisten Paula-tytöksi haluavien joukossa.

Maahiska availi pöydässä postissa tullutta aarrettaan, monilla kunnianosoituksilla palkittua taidekirjaa. Piti ihan varoa kahvikuppeja.

Sitten oli jo kiire . Toivottavasti satu.p ei olisi ehtinyt apajille ennen minua.

Taitaa Oulusta olla liian pitkä matka Keuruulle. Edes nappiaarteiden takia. Siellä purkit olivat hyllyllä minua odottelemassa. Ja niitä oli VIISI. Yhden purkin kansi ei suostunut avautumaan. Käteen taltta ja vasara, joka naisen työkalupakista. Nyt on nappeja. Lapsena rakastin järjestellä isän ja äidin hoitamassa kaupassa mm nappeja, nauhoja yms aarteita. Jos jos ette kerro kenellekään, tykkään edelleen. Olen siis edelleen lapsi. MOT.

Iltapäivällä siirryin ompelukonepuolelle. Vanha lakana ja kirppikseltä ammoin löytämäni painetut kangaskuvat muuttuivat tyynyliinoiksi eräiden pienten paketteihin.

Mitäs sitten illalla? Uppouduin Sujata Masseyn Rei Shimuran maailmaan. Ihmeellisiä nuo japanilaisen kulttuurin kiemurat länsimaisin silmien kautta.

Ps. Vielä puuttuu pari etanapostiosoitetta siitä kalankokoarvailusta. Jos haluatte postia vuoristomajalta, laittakaapa infoa liisapuurula@gmail.com.