Sen sijaan tasta tehdaan kylman keiton paalle herkkua. Siis etualalla olevasta basilikasta, ei tuosta takana rehottavasta krassista. (Voishan sitakin muuten kokeilla!) Kylmat keitot ovat helleajan ruokaa. Tanaankin ylitetaan 30 reippaasti. Varjossa. Tassapa ohjetta:
- Tomaatteja
- Sellerin vartta
- Punasipulia
- Suolaa ja pippuria maun mukaan.
Alkuasukkaat kuorivat tomaatit. Kastavat ne kiehuvaan veteen, hupsauttavat jaiseen veteen, jotta kypsyminen lakkaisi ja nylkevat sitten ja ottavat siemenmossosisustan pois. Itse vain pesen tomaatit ja kaytan ne kuorineen siemenineen paivineen. Tomaattien on oltava kypsan kypsia. Itse kaytan mieluiten kirsikka- tai miniluumutomaatteja. Hupsautetaan frullatoreen, siis tehosekoitimeen.
Sellerin varsia saa kaupasta aina kaupan paalle. Niita pilkotaan maun mukaan tomaattien joukkoon.
Punasipuli taalla on ns Tropeaa. Tykkaan siita. Siispa sekaan pilkotaan reilusti. Kaikkien vatsa ei tosin raakaa sipulia kesta. Onhan se tavallaan laake. Esim Frantsilassa ruoissa ei kauteta sipulia ollenkaan.
Frullataan, frullataan ja frullataan. Kaadetaan lautaselle odottelemaan.
Tehdaan pesto-kastike:
- Basilikaa
- Pinjan siemenia
- Valkosipulia
- Juustoa
- Suolaa
- Oliivioljya
Basilika taytyy ehdottomasti olla ns genovesea, siis sita isolehtista. Pestaan iso nippu ja annetaan kuivahtaa. Silla aikaa paahdetaan pinjansiemenet. Otetaan marmorinen (lahja)huhmari ja visakoivuinen hierrin (Eikos olekin minulla aarteita!). Valkosipuli, pinjan siemenet ja suola hierretaan huhmarissa. Sekaan laitetaan pikkuisin maarin juustoa (pecorinoa ja parmesaania tai graanaa) ja oljya, ehdottomasti extra verginea. Hierretaan. Mukaan laitetaan pienia maaria basilikan lehtia ja hierretaan. HUOM! Basilikan lehtia ei koskaan leikella pieniksi veitsella. EI! EI! Lisataan taas juustoa, oljya ja basilikaa ja hierretaan. Vie aikaa. Siis on samalla meditatiivista. Lopuksi tarkistetaan maku. Lisataan jotain jos tarttee.
Pestoa ripotellaan keiton paalle. Plus oljya, jos makuaisti haluaa. Juomaksi sopii tuhti valkoviini.
Kuten huomaatte, olen semmoinen hyppysella kokkaava. Jokainen kokkaa tavallaan, mutta tata keittoa suosittelen. Seuraavaksi voisi kokeilla tomaattien sijaan/kanssa keskurpitsaa, kurkkua tai jotain ajankohtaista vihanneshyllyilta. Paitsi ei munakoisoa, koska raakana se ei sovi syotavaksi.
Kylmää keittoa pitää kokeilla; kunhan nyt ensin tulisi helteet...
VastaaPoistaHiukkasen rupesi silloin pelottamaan se yöllinen Roomassa eksyminen.
Onneksi löytyi ystävällinen naisautoilija, joka ohjasi edellä ajaen meidät perille.
-seija-
Jippii mina tiedan, mutta talla kertaa pidan suuren suuni tiukasti supussa.
VastaaPoistaMutta kun kaikenkarvaisiin arvointoihin haluan ehdottomasti osallistua voisin ehdottaa vaikka majavan hammasharjaa.
Tuohan taitaa olla jonkun sortin siemenkota, mutta siitä kyllä saisi vaikka hyvän vispilän.
VastaaPoistaNyt mietin, etta pitaisiko minun tietaa mutta tunnustan tyhmyyteni etta arvaan. Siemenkotaa minakin ehdotan.Mutta minka? Banaanin? No, ei siis hajuakaan. :)
VastaaPoistaSeija: Eipa sita silloin kuskin passannut pelata. Muuten emme olisi ehtineet Finnairin seuraavalle lennolle Helsinkiin!
VastaaPoistaElena: Taitaapi olla sen Multian majavan hammasharja. Joopa joo.
satu.p: Mitahan talla voisikaan vispata?
pikkujutut: Banaanin siemenkota? Minkahanlainen se mahtaa olla?
Kaikille teille tiedoksi: Arpajaiset ovat tana iltana n klo 21.00. Siis viela voi arvailla.
Voiskohan tuo olla ananaksen alku ? Josko se siitä kypsyisi.
VastaaPoista-seija-