Vuosi vaihtui

Minulla on kuuluisa synttàrisankarikaveri: YK. Siis yleismaailmallinen liputus ei ikàvà kyllà ole minun ansiotani. Siivellà minà vaan juhlin. Ollaan tismalleen yhtà vanhoja. Ensi vuonna sitten onkin isot pileet: mummon (siis àitini) kanssa tulee 150 vuotta tàyteen. 150 kynttilàà kakussa on kyllà aikas paljon. Tàytyy keksià joku muu 150 -vuotisjuttu. Vuosi aikaa miettià. Juhlittiin synttàreità kahtena pàivànà: lauantaina tehtiin soppailukierros làheiseen Outletiin. Ei tartte mennà toiste. Ei ollut kiinnostavaa. Paitsi Lindtin suklaapuoti. Voe mahoton. Minàkin lankesin, vaikken mikààn suklaan sydànystàvà tunnustava olevanikaan. Tànààn sitten kàytiin lounaalla yhdessà seudun parhaassa ruokapaikassa. Salisanossa Il Gufettossa. Pieni kotoisa ravintola, jossa ruokaa tehdààn silmien alla ja jossa ruoka ja juoma ovat gourmet -luokkaa. Palvelusta puhumattakaan. Lasku on kuiteskin lompsalle ystàvàllinen. Il signor Bittitohtori ehtiNEE làppàrini kimppuun tiistaina-keskiviikkona. Jos ehtii!!! Viimeistààn keskiviikkona arvon postikorttien saajat ja paljastan kuvin kotielàintarhaani Elenan koneen vàlityksellà. Ilimoja pitelee edelleen: tuulee, tuulee, tuulee... Oviremonttia odotellessa takassa ritisee tuli ja kaasu pitàà sisàilman n 20 asteessa, mutta vetoa piisaa. Hymyilin ennen, kun mummo aina valitti viiman kàyvàn luihin ja ytimiin. Ei naurata enàà. Ei yhtààn.