keskiviikko 7. toukokuuta 2025

Matkalla


Just nyt istun Barcelonan kentällä ja odottelen lentoa Teneriffalle. Otin kyllä kuvankin tuonne kaupunkiin päin, mutta syystä tai toisesta, blogi ja kameran kuvat eivät taas tykkää toisistaan. Ei ole eka kerta, eikä ilmeisesti viimeinen, mutta mennään nyt vanhoilla kuvilla ja uusilla sanoilla niin kauan kun sopu vempainten välille löytyy. 

Finnair toimi maanantaina muuten, mutta lentokoneessa tarjoilu oli lähes vettä ja leipää. Paitsi että veden lisäksi saatiin mustilkamehua ja kauraryyni-puolukkapatukka ja ystävälliset pahoittelut tilanteesta. En minä nälkään kuollut, sillä minulla oli omina eväinä lohi-karjalanpiirakka, enkä nähnyt kenenkään muunkaan kanssamatkustajan hoippuvan ruoan puutteesta!

Rooman kenttä on aina samanlainen: matkatavaroita saa odottaa ja odottaa, mistä syystä en ehtinyt nähdä siitä junasta, johon tähtäsin, vain perävalot. No onneksi seuraavaa junaa ei tarvinnut kauan odottaa. Yleisenä huomiona junista sen verran, että siivottomia ovat niiden vessat sekä Suomessa että Italiassa.

Yllä oleva kuva kelvatkoon tällä kertaa, onhan siinä Tevere (Tiber) yläilmasta. Kaapattu telkusta paavin hautajaispäivänä. Tuo ensimmäinen, valkoinen auto kuljettaa paavi Fransiskusta viimeisen lepoon Santa Maria Maggioreen. 


7 kommenttia:

  1. Toivottavasti matka meni hyvin!
    helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pomppumatka meni oikein hyvin. Ei.ollut liian pitkää yhtä kyytiä istumista koneessa. Pisin Helsinki-Rooma noin 3,5 tuntia.

      Poista
  2. Antaako Finnair ruokaakin jollain lennoilla!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksua vastaan voi tilata lämmintä ruokaa etukäteen. Lisäksi on aina ollut jotain pientä purtavaa ja tietysti viiniä yms juotavaa maksua vadtaan. Nyt oli vain vettä ja mehua plus tuo patukka.

      Poista
  3. Siis ihan turistipuolella!? Olen lentänyt Tel Aviv Helsinki ja Larnaca Helsinki lentoja jotka on varmasti yhtä pitkiä kuin Rooman lento ja mustkkkamehu ja vesi olivat ainoat tarjottavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ks tuo edellinen vastaukseni. Finnair ilmoittaa etukäteen, mitä maksullisia vaihtoehtoja on, siis yleensä. Kumma juttu tuo kertomasi. Kyselepä Finnairilta.

      Poista
    2. Siis ihan turistipuolella.

      Poista