maanantai 14. syyskuuta 2009

Totuushaaste

Kun en millään osannut siirtää Soilelta, Satu p:ltä ja Pikkusiskolta saamaani totuushaastekuvaa tähän postaukseen, korvaan sen tällä ruusulla. Kiitos kovasti. Vai että positiivinen. Kiitos, kiitos. Kun ilmeisesti edessä on vähemmän vuosia kuin takana, niin mitä tätä päivää ja tulevaisuutta tuhlaamaan negatiivisuudella. Totuuksia minusta (siis MINUN totuuksia minusta): 1. Olen käynyt Naisten autonhuoltokurssin. Mitä siitä on jäänyt mieleeni? Se, että jätän huoltohommat ammatti-ihmisille. Siis en itselleni. 2. Olen osallistunut iskelmälaulukilpailuihin. Eija Merilä voitti ja minä tulin kakkoseksi. 'Luona vanhan veräjän'! Kolmanneksi tuli joku mies. Ja muita meitä ei sitten siihen kilpailuun osallistunutkaan. Eija sai levytyssopimuksen, minä en. 3. En ole osallistunut karaokeen. Enkä taida osallistuakaan. 4. Minulla ei ole (Suomessa) telkkaria, joten en pysty sivistyneesti keskustelemaan jonkun kumman talon sisälle suljettujen naisten ja mesten toilailuista. Formulat käyn katsomassa mummon (siis äitini) kanssa. 5. Minulle ei myyty bikinejä Karibian rannalla. Pienen rantaputiikin pikkuinen myyjätär katsoi minua ja totesi: Ei meillä ole noin isoja. Siis bikinejä. 6. Olen suorittanut muinaisislannin kurssin. Kuului yliopistossa ruotsinkielen opiskeluun. Eka tentti meni penkin alle. Toista varten opettelin kieliopin ulkoa ja sain kiitettävän. En kyllä muista kurssista muuta, kuin että se oli maanantaiaamuisin klo 8.00 - 10.00. Maanantaiaamuisin kaksi tuntia muinaisislantia kokonainen lukukausi!!!! Hyödytöntä kidutusta. 7. Lapsena ja murkkuna harrastin telinevoimistelua. Unelmana olikin opiskella liikunnanopeksi. Jyväskylän liikunnanlaitoksen pääsykokeissa suoritin voimistelupuolen hyvin läpi, mutta yleisurheilupuolella tökki. Kuula tipahti melkein varpaille ja korkeushypyssä pääsin sujuvasti aloituskorkeuden - riman alta. Siis ei jumppamaikaksi. 8. Toinen unelma-ammatti tyssäsi lyhyyteen ja silmälaseihin. Ei Finnair huolinut lentoemännäksi. Toisaalta, kun nyt katselee emojen hommia koneessa, en oikein tiedä, mitä hohtoa siinä enää on. 9. Kouluaikana (12 v) olin kirjoittanut erään koulutoverini kirjaan, että haluaisin matkustaa Roomaan ja Pariisiin. (Molemmissa olen nyt käynyt.) Toisen kuolemattomamman ajatuksen olin kirjoittanut kohtaan Suurmiehet. Siihen olin vaatimattomasti kirjoittanut Mannerheim ja Minä. Sain kopion näistä ajatukseni lennoista täyttäessäni 50 v. Kiinalaisen horoskoopin mukaan olen Kukko. Ilmankos sitä kiekutaan! Länsimaisessa horoskoopissa olen Skorpioni. Hui kauhistus! Varokaa, ettette astu varpailleni. (Onkos skorppareilla varpaat?) 10. Olen viitä vaille tohtorisihminen. Väitöskirjamateriaali odottelee kiltisti tuolla kaappien ja laatikoitten kätköissä. Silti voitte kutsua minua Dottoressaksi, sillä Italiassa tähän asti suorittamani opinnot vastaavat heidän Dottoressa-arvonimeään. Toisaalta, on ihan tarpeeksi mukava olla Lissu vaan. Sitten haastepuolelle. Näyttää tämän merkin (siis sen, mitä en pystynyt postaukseeni siirtämään) haasteet kiertävän ympyrää. Minäkin voisin nyt aivan hyvin haastaa koko OKK:n (OulunKouluKunta) ja Elenan, mutta enpä haastakaan, koska teidät on jo haastettu. Sen sijaan olisi mukava kuulla totuuksia ulkomailta: 1. Pikkujutut alias Kazbuura. Elelyä Libanonissa. Kazbuuran korut kauniita. 2. Yealian kaksi kertaa. Elelyä Israelissa ja mikä ruokablogi! 3. Mizyena Tunisian sinisyyden kuvaaja. 4. Keittiö Piemontesta sisältää kaikkea ihanaa ruoan lisäksi. Haastan nyt vain nämä neljä. Ja pahoittelen tuota kunniamerkin puuttumista. Olette taitavia ja voitte itse imuroida sen Soilen, Sadun tai pikkusiskon postauksista.

8 kommenttia:

  1. Sullahan on tosi mielenkiintoisia juttuja tässä totuushaasteessa,la dottoressa! Ihan melkein iskelmätähtikin! Kiitos haasteesta, mutta en oikein tiedä mitä laittaisin,kun olen sentapaista jo kerran tehnyt täällä ja täällä

    VastaaPoista
  2. Tätä pitää vähän miettiä. Kiitos haasteesta.

    VastaaPoista
  3. Yaelian: Luin nuo täällä ja täällät. Plus esim kertomuksesi käynneistäsi Venezuelan vankilassa. Ei vankina vaan yrittäessänne auttaa yhtä hollantilaista vankia. Ne totuudet kyllä riittävät minulle. Kiitos kovasti.

    MELKEIN iskelmätähti. Nuorena sitä ei pelaa minkäänlainen itsekontrolli! Italialaiset tykkäävät sanasta dottoressa. Vastaa muuten Suomen noin maisteria. Suomessa siis dottoreja ja dottoresseja on ihan pilvin pimein.

    Mizyena: Mieti rauhassa ja mikäli salaisuuksia ei ole, hyvä niinkin. Hyvää ramadanin loppua.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa hyvalta, dottoressa. Uskomatonta, nuo ammattijutut meinaan.Lentoemannan haaveet kariutuivat silmalaseihin muttei se enaa kaduta tai harmita yhtaan. Kavin myos samaisissa paasykokeissa mutta lahdin pois kesken. En olisi ikina kyennyt sukeltamaan niita kiekkoja altaan pohjasta, joten totesin etta shoppailu keskustassa on mukavampaa. Mutta ovi aukenikin sitten toista kautta :).

    Minulla on haasteita takataskussa, ne pitsitkin mutta vastaan molempiin, kylla, jahka tassa rutiinit palaavat. Netti tokkii kuten tavallisesti, paa viela pyorryksissa, lapset vauhdissa potenssiin 100 ja koulu alkaa vasta sitten joskus Eidin jalkeen.

    VastaaPoista
  5. Huomasin,että siellä Pikkujutun blogissa mietit sitä munakoisojen paahtamisjuttua,joten tulin tänne selittämään...Kas näin se käy:Siinä foliossa on tosiaankin reikä,eli se peittää vaan sitä tulen ympärillä olevaa aluetta. Täällä sellaisia valmiiksi reiällisiä juuri sopivan kokoisia foliojuttuja myydään jo valmiina,mutta itsekin sen äkkiä tekee. Munakoisoista kun siinä prosessissa lähtee nestettä,niin on hyvä laittaa sellainen,koska se neste voi helposti palaa kiinni sinne hellaan.

    VastaaPoista
  6. Tuo iskelmätähtijuttu on kyllä aika ihana.Samoin kuin tuo suurmiehet!

    VastaaPoista
  7. Pikkujutut: Totuus ja pitsikivi. Jaksan kyllä odotella! Vai on siellä kaksi turbovaihteella menijää. Ovat siis terveitä lapsia.

    Yaelian: Voi kiitos! Minä rakastan munakoisoa kaikissa muodoissa. Mutta koska olen tumpelo kaikissa vempaimissa (myös kaasuliedessä), tuo ohjeesi pelastaa kokeile-kokeile uudestaan-hanki apua -hommilta. Vuoristomajalla aion kokeilla, kunhan joku muukin on paikalla - varmuuden vuoksi.

    VastaaPoista
  8. Pikkusisko: Joo, olin minä muutaman keikan tanssiorkesterin solistinakin. Äitillä taitaa olla vielä niistä lehti-ilmoituksia tallessa. Huh, huh! Mutta onhan nyt noita Idols -juttuja. Karaokeen minua ei saa. On sen verran itsekontrollia tullut. Yksikseni kyllä laulelen. Ooppera-aarioita laulelen aina 'päällekkäin'. Tuo suurmiesjuttu nauratti synttäriväkeä kovasti. Itsetuntoa ei oltu siltä murkulta viety. Ja vielä niin isänmaallinenkin vertaus Mannerheimiin. Kaksi kovaa nimeä. JEP!!!

    VastaaPoista