Jaettu sydän ja pattipolvi

Sain Satu Peeltä loistavan sydämen kauniiden saatesanojen kera. Ihan tippa tuli linssiin. Vilpitön kiitos. Mieluummin tunnustusta kuin risuja. (Niitä annan kyllä mielelläni tietyille törpöille! Siis risuja.) Nyt onkin sitten aikamoinen pulma jatkaa tätä sydänkäpy -linjaa. On niin monta, joille sen antaisin. Blogini sivupalkissa on hienoja ehdokkaita. Käyn ne kaikki aina läpi, vaikken niihin kommentoikaan. Jos voisi antaa kollektiivisen sydämen, sen saisi 'Oulun KouluKunta' (Neulova narttu, Satu.p, sisarensa Pikkusisko, Harmaata arkea - jonka blogi on kaikkea muuta kuin harmaata, Tikkuritehdas). Mitä kummaa siinä Oulun vedessä/ilmassa/maaperässä oikein on, kun sieltä tulee niin mahtavia blokkaajia? Yksi teistä kuitenkin jakaa nyt tuon sydämen. (Jaettu ilohan on aina kaksinkertainen ilo!) Olen tuntenut hänet pikkuisesta vauvasta asti. Hänen suunsa ja sormensa käyvät jatkuvasti. Hän on ollut minulle tärkeä tietotekniikkatuki. Hän mm teki blogiraamini ja sen ulkonäön minun vain seuratessa sivussa suu ihmetyksestä soikeana. Soile, Soilukka os. Neulova narttu. Sinä saat tuosta sydämestä toisen puoliskon. Ole hyvä! Ennen blogikautta minulla oli spostilista läheisistä ja ystävistä, joille kirjoittelin säännöllisen epäsäännällisesti. Yhteisesti sen vuoksi, että jokaiselle kirjoittaminen olisi lohkaissut aika moisen osan ajastani. Spostilistailuun en liitänyt kuvia (nyt senkin tekniikan osaisin!). Lisäksi lähi-lähipiiri houkutteli blogimaailmaan. Sieltä löytäisin paljon uusia ja mielenkiintoisia ihmisiä maapallon kaikista kolkista. Niin on käynyt! Pääsen läppärimatkalle Uuteen Seelantiin, Kiinaan, Etelä-Koreaan, Libanoniin, Israeliin, Tunisiaan, Belgiaan, Ranskaan, Viroon ja tietenkin Italiaan ja Suomeen. (mm Japani, Karibia, Peru, Chile, Tyynen meren saaret olisivat haavelistalla. Onkos teillä vihjeitä?) Toisen puolen sydämestä annan tälle houkuttelijattarelle, jonka myös olen tuntenut vauvasta asti. Hänen ansiostaan minulla on nyt toinen koti, siellä vuoristomajalla, jonne lentelen taas sunnuntaina 27. tätä kuuta. Paluulippua ei ole. Vuoristomajalla voin olla äiti Elenalle os. Soloquestomomento. Sydän sinulle. Ole hyvä ja kiitos, että houkuttelit tähän puuhaan. (Kyllä se Roomaankin houkuttelu vielä onnistuu!) ^^^ Sitten tuon otsikon toiseen osaan. Minulla on nyt kaunis pattipolvi. Patti se oli kyllä ennenkin, mutta nyt siihen on tulossa uusi väritys. Keskellä polvilumpiota on havaittavissa mustanpuhuva sävy. No, minä nyt sienihamsterina en sitten pysynyt kotosalla tai puolukkasavotassa, vaan pyöräilin taas originaali TUONNE NOIN. Sainkin taas niitä keltaisia ja mustia taviksia pari kiloa. Lisäksi suppikset alkavat olla jo mukavan kokoisia. Kilon verran. Karviksia olisi ollut vaikka kuinka paljon, mutta alkoi jo kotimatka houkuttaa enemmän. Muutamaa metriä ennen pyörää astuin ilmeisesti jonkin sienipiileskelijän päälle ja hupsista rallaa. Kivi löi minua polveen, siis kaaduin polulla olevaan pienen kivenmurikkaan. Sieniastiat pysyivät tietysti turvallisesti käsissä. Makailin siinä ja kuulostelin, miten kävi. Polvea kivisti. Kompuroin ylös ja totesin, että kyllä se siitä. Edessä kuutisen kilsaa pyörällä. Silloin oli Kaunotarta (Italiassa oleva autoni) ikävä. Nyt ei sitten muutamaan päivään mennä kovin kauas TUONNE NOIN. Polvi kyllä kuntoutuu karpalosuolle! Ja puolukoita pitäisi vielä saada. Ahneudella kuulemma on tietynlainen loppu. Mutta enhän minä ahne ole, hamsteri vain! Voisin alkaa pakkailla ja tehdä muistilistoja! Lisäksi tuolla härpäke-baktustehtaalla on vielä hommia.