Maassa maan tavalla

Yöllisestä linja-automatkasta tämän kaupungin lentokentältä majapaikkaan kerroin edellisessä postauksessa. 

Kairo, marraskuussa 2007.

Ei Malta, ei Venezuela, vaikka niissäkin maissa sydän pomppi ja kulmat kurtistuivat useammin kuin kerran.  

Kairon liikenne on pyörillä kulkeva hullujenhuone, jossa oli silloin 18 000 000 asukasta ja lukematon määrä turisteja ahtautuneena 100km x 100km suuruiselle (pienuiselle) alueelle, missä ei ollut minkään valtakunnan liikennevaloja, ei suojateitä, eikä niitä ajokortteja. Ja voitteko kuvitella, mikä kulkuväline oli kaiken kingi ja aiheutti lopullisen kaaoksen? Aasi, sillä oli aina vilkkaimaillakin kaduilla etukulkuoikeus, sillä eihän sillä ole jarruja. 

Toisaalta, onneksi matka turistibussilla  sujui hitaasti. Jäi aikaa ihastella kairottarien upeita vaatteita, heidän, jotka eivät pukeutuneet burghaan. He puikkelehtivat autojen ja aasien (neli- ja kaksijalkaisten) välistä. Turisteja neuvottiin lyöttäytymään johonkin isompaa ryhmään, koska se vastasi isoa ajoneuvoa, ja sitten kadun yli. Auton vuokraamista ei suositeltu, jos ei omista vieterihermoja ja pohjatonta rahakukkaroa, sillä tuskin turisteille myytiin vakuutuksia.

Eipä me paljon kaupungilla kävelemään päästykään, siitä pitivät meidän kaksi opastamme huolta, mutta Khan el Khalilin basaariin 'rikkaat' turistit tietysti vietiin. Minä lepuutin sitten jalkojani basaarin edustalla yhdessä paikallisen naiskolmikon kanssa. (Miehet olivat varmaan läheisen moskeijan perjantairukouksessa.) Ensin piti ihastella vauvaa, sitten pyytää lupaa ottaa kuva. Kun lähdimme, mummo sanoi selvällä enkulla Welcome to Egypt! Vauvan äiti pysyi hiljaa koko ajan. Ainoa kontakti paikallisiin turismin ulkopuolella. 

Lopuksi taas aivojumppaa. Mitäs tämä kuva esittää?

Ja nyt Keuruun liikenteeseen, kohti uimahallia, kävellen!

Liikenteessä, monta vaaraa onpi eessä

Vappu tulossa, ja taivaalta tippuu jotain erikoista. Se ei ole valkoista eikä märkää, mutta naama tuntee pieniä nipsuja. Siis sataa sitä aamu-uutisten varoittamaa jäätävää vettä. Vaihdoin, siis vaihdatutin autooni viikko sitten kesärenkaat, joten se saa nyt lepotauon. Kävellen, mutta varo-varovasti.

"Liikenne oli melkoista jo yöllä, mutta varsinainen kaaos odotti seuraavana päivänä... Koska ajokortteja ei ole, jokaisella on oma tyylinsä. Mennään mistä mennään ja miten mennään, kunhan mennään. Valoja ei käytetä yleensä ja jos käytetään, ne voivat olla siniset, vilkkuvat jouluvalot. Yksi lamppu voi palaa säästöliekillä. Vastaantulijoille ilmoitetaan olemassaolosta räpsyttelemällä kaukovaloja, jos niitä on, ja takana tulijoille ilmoitetaan vilkuilla, jos ne toimivat, mihin suuntaan tie kaartuu, eikä siis mihin itse käännytään."

Hyvät ystävät. Tämän pätkän löysin tänä aamuna tekstiviestipäiväkirjastani vuodelta 2007. Arvaatteko, missä maassa olin? 

Kun äsken kävelin kylille, autot kyllä ajoivat aivan hiljaa ja varovasti, valot ja vilkut toimivat, ja uskonpa, että useimmilla oli ajokortti. 

Vapun aatto on viikon kuluttua. Sitä odotellessa.

 

 

 

 

Kevät seis

Eilen lintu-reppana (tuo pieni musta piste) löysi vielä sulaa vettä jääriitteen keskeltä...

Tänään se on etsinyt jostain pakopaikan. Nyt sataa lunta sakeanaan, eikä lintuja näy. Toivottavasti niiden höyhenpeitto auttaa selviämään. 

Täällä sisällä on onneksi lämmintä...

... ja voi nauttia vaikka lämpimistä muistoista... katsellen kuvia ... La Palmalta kohti Teneriffaa.

Suklaan perässä

Teneriffallako? Ei, vaan n 5500 km lounaaseen saman meren toisella puolen, 21.12.2005. Venezuelassa nauttimassa eläkkeelle pääsystä.

Choroni on pieni kalastajakylä Venezuelan Karibian rannalla. Choronin yksi naapurikylistä on Chuao. Kylien välillä ei ainakaan silloin ollut tieyhteyttä, vaan kulkupelinä oli vene. Pelastusliiveja ei käytetty.

Chuao oli ja on kaakaon viljelyn keskus. Itse pieni kylä oli kuin kuollut, ei ristin sielua. Kaakaomuseokin oli autio ihmisistä. Ei meille turisteille selvinnyt miksi. No, me kuljeksimme omin päin kaakaopuiden katveessa. Kaakaojauhetta olisin ostanut, mutta turha haave. Piti päästä takaisin Choroniin. Sieltä ostin kaupasta kilon aitoa kaakaojauhetta, eikä siitä tehtyä juomaa unohda. Google kertoo, että Chuao-suklaata valmistetaan ainakin Kaliforniassa. Venezuelan nykyisestä tilanteesta en tiedä.

Puertosta on yksi kauppa, josta löytyi aitoa kaakaojauhetta, mutta eipä tullut tutkittua, mistä se oli peräisin. Suklaaseen kastetut churrot ovat Kanarian aamukahvipöydän herkkuja.

Olen tehnyt monta postausta Venezuelasta. Jos kirjoitatte sivun vasemmassa yläkulmassa olevaan valkoiseen laatikkoon Venezuela, voitte lukea/katsella lisää 

 

Keuruun tarjontaa

Tulvii. Rappuset veteen ovat kohta veden alla. Ihan Pohjanmaan tulviin ei Keuruulla päästä, onneksi. Olen nyt tähyillyt, josko näkisin silmälasisorsan tai silmälasihauen, sillä sunnuntaina juodessani päiväkahvia uimalan yhdellä penkillä, tuuli kiepsautti penkille laskemani aurinkolasit veden tummaan syvyyteen. En hypännyt perään. No, onneksi kotona on varalaseja. 

Otin tänään kirjaston rappusilta kuvan kohti Sokkaria. Tyhjä tontti. Siinä kohosi vielä muutama vuosi sitten Keuruun kuvanäyttämö, joka elokuvien loppumisen jälkeen toimi taidemuseona. Tilan valloitti home! Purkuun meni. Mitä tilalle? Monenlaisia huhuja liikkuu...

Kyllä keuruulaiset elokuviin pääsevät. Tarttee hurauttaa vain n 16 km Haapamäelle. Siellä Suojalla näytetään elokuvia ihan tuoreeltaan. 

Kaivinkoneet ovat hyörineet nyt muutaman viikon säästökulman kimpussa. Kuva postin pihasta. Siinä oli sisareni työpaikka joskus historian aamuhämärissä, sitten rakennuksessa on toiminut mm kauppoja. Home hyökkäsi, joten purkuun... Mitähän tälle tontille tehdään, vai tehdäänkö mitään?

Keuruu pesee kasvojaan.

Joka kolmas viikko aamu tuumaan torille kurvaa tämä auto, Roinilan lihatila. Kovin on suosittu. Itse en enää juuri punaista lihaa ostele, mutta jos joskus haluan hyvää raaka-ainetta, menen minäkin jonoon. Pääsiäiseksi ostin karitsaa, jonka valmistin La Palmalla syömäni vuohipaistin ohjeen mukaan. Oli säväkkää.

Kevät keikkuu ...

Ne tulivat. Joutsenet. Tässä lahden poukamassa näimme pari kevättä sitten kymmeniä joutsenia välitankilla kohti pohjoisempia pesimäpaikkojaan. Kovasti ihmetytti se, etteivät linnut kinastelleet, sillä pesimäalueellaan ne eivät muita lintuja suvaitse. 

Keuruullakin pesii paljon joutsenia, kaikki omissa oloissaan. Niitä on mukava seurailla. 

Muitakin vesilintuja on ilmestynyt uimakavereikseni. Tosin ne antavat minun pulahtaa avantoon, tai veteen, koska avantoa ei kohta enää ole. Aurinko ja sateet sulattavat jäät.

Ei ole enää paljon luntakaan. Kevät tulla tupsahti yhtäkkiä. Ensi viikolle kyllä luvattiin lumisateita. No, kevät keikkuen tulevi.

Uudelleen ja lisää

Laitanpa vielä tämän julisteen tuosta Kanarian tilanteesta ja vähän tilastotietoa:

Kuva on himmeä kaappaus Marjutin matkassa-tiedoista, joten poimin siitä muutamia faktoja. (Marjut on vuosia toiminut Teneriffalla oppaana, miltä vuodelta kaikki luvut ovat, sitä en tiedä.)

Ei kyllä ole ihme, jos Teneriffa nousee barrikadeille! Tänään nettiuutisissa kerrottiin, että Kanarialla torstaina aktivistit ovat menneet nälkälakkoon, että massaturismin haitat otettaisiin vakavasti.

Oravanpyörä on valmis: saaret tarvitsevat turismia ja sen tuomia rahoja, mutta massaturismi tuhoaa saaria ja sen alkuperäisten asukkaiden elinmahdollisuuksia. On minunkin aika tarkastella omaa osuuttani.

Sitä mietin koko ajan.

Turismifobia

Raja on tullut vastaan. Kanarialla järjestetään 20.04. mielenosoitus massaturismia vastaan. Tällaista ilmanalaa oli Teneriffalla aistittavissa. Turistis, go home! Siellä täällä näkyi moisia kehotuksia. Samantyylisiä toivotuksia on näkynyt kuulemma kaikilla niillä Kanarian saarilla, joilla on kansainväliset lentokentät. 

Saaret elävät turismista. Miksi sitten mielenosoituksia? 

Saarilla ollaan kyllästytty massaturismin lieveilmiöihin, joita saarten hallinto ei ole saanut kuriin. Ainutlaatuisen luonnon tila, asuntojen ajautuminen tavallisten ihmisten saavuttamattomiin, liikenteen kaoottisuus, veden riittäminen, jätehuonnon ongelmat ...

Usein Teneriffalla mietin cortadokupin ääressä, miten ihmeessä tarjoilija elättää itsensä ja mahdollisen perheensä, sillä hänen palkkansa ei kummoinen ole. Lisäksi hänen mahdollisuutensa saada asunto on huono, koska vapautuvat asunnot menevät useimmiten turismin palveluun, ja sitä kautta hinnat ovat kohonneet pilviin. Miten kulkea töihin? Lisäksi turismin myötä elinkustannukset ovat karkaamassa käsistä.

Ei ihme, että raja on tullut vastaan.

Miten minä, yksi pieni turisti, voin puhdistaa omaatuntoani? Pari  asiaa voin tehdä aina:  Voin hymyillä ja kiittää palvelusta. Vastalahjaksi saan aina hymyn, joka ylettyy silmiin asti. Voin opetella espanjan kieltä edes pikkuisen ja saada taas hymyn vastalahjaksi. Voin myös jättää cortadokupin viereen pienen juomarahan, sillä minulta se ei ole pois, mutta tarjoilija on siitä AINA kiitollinen. Suomessa olemme jo unohtaneet moisen pienen eleen, mutta se kannattaa Kanarialla ottaa käyttöön ja osoittaa silläkin tavalla arvostusta meitä palvelevia kohtaan.

Kanarian saaret odottaa turisteja, saarten ehdoilla.

Kahvihammasta pakottaa, osa 2

Ihan sydänkin riemuitsi, kun näin tutut julisteet. Maalaisvakka on löytänyt uuden kodin. Sinne. Kahvittelukaveriksi sain yhden Vakan vakileipureista, Eijan Lampisen. Hänen Brita-leivoksiaan tosin syytän siitä, että laihduttamiseni on nyt pysähtynyt!

Vakasta ostin erinomaista leipäjuustoa. Seuraavalla kerralla ostan mansikka- ja mustaherukkapakasteita.

Mustikkakauden alussa aion ostaa teatree-tippoja. Tippa sinne sun tänne kuulemma ajaa pisteliäät tiehensä, ettei tarvitse turvautua myrkkyihin.

Variksenmarjamehusta tykkään.

Hunajaa, lihasäilykkeitä...Syksymmällä perunoita yms...

Eija Lintulan Maalaisvakasta saa taatusti paikallisia tuotteita, plus muuta hyödyllistä. Kynttilöitä, käsitöitä...

Ainoa toive on, että Maalaisvakka olisi auki myös sunnuntaisin, edes pari tuntia kahvihammassärkyä helpottamassa. Vai opinko minä Teneriffalla ja La Palmalla liian hyvälle. Siellä cortado maistui aamutuimaan oman kahvilan patiolla niin hyvältä. No, juuri nyt ulkona sataa lunta, ja pakkasta on pari astetta, joten oma kahvinkeitin neljän seinän sisällä hommiin.

Kahvihammasta pakottaa, osa 1

Kaipasin kahvia, joten parkkeerasin autoni torille. Hiljainen oli kylätie, pääsiäissunnuntaina.

Kiinni oli Maalaisvakka. Mennyt remonttiin. Ei kahvia.

Kiinni oli Street cafe. Ei kahvia

Kiinni oli tämäkin paikka. Ei kahvia.

Kiinni oli Fiiliskin. Ei kahvia.

Uimahallin kahvilan tiesin olevan kiinni. En enää viitsinyt sinne asti. Siis ei kahvia sieltäkään 

Pienen katupätkän varrella on viisi lukaalia, josta voisi saada kahvia, jos ne olisivat auki. Mutta kun me suomalaiset juomme sunnuntaisin kahvimme mieluummin kotona, niin ei kahviloita silloin kannata auki pitää 

Mutta odotetaanpa kesäistä ARKIpäivää, silloin kaikissa kuvatuissa lukaaleissa riittää kahvittelijoita pääosin aina klo 17.00 asti. Iltaisin ollaan kotosalla. Tietysti 

Kesäisin on onneksi yksi paikka, jossa voi kahvitella JOKA päivä ja myös iltaisin. Satamakahvio eli tutuille Ellun ranta vaan, siis siipirataslaiva Elias Lönnrotin satamaranta.

No, onhan kadun varrella yksi paikka, joka on auki joka päivä, ja josta saa kupin kahvia.

Tervetuloa Keuruulle, varsinkin kesällä ja ennen kaikkea arkena!

Pienikin on tärkeä

Kun ensimmäisen kerran kuulin Vantaan kouluampumisesta, olin ensin surullinen, sitten vihainen. Surullinen sekä uhrien että myös tekijän ja heidän läheistensä puolesta. Lisäksi ajatukseni oli tapahtuneen kouluyhteisössä. 

Vihainen siksi, että uutisoitiin paljon siitä, kuinka koulut ovat varautuneet tällaisiin tapahtumiin, miten koulujen ulko-ovet lukitaan jne. Ovia lukitsemalla ikäviä asioida voidaan kyllä estää, mutta jotain on mennyt pieleen jo paljon aikaisemmin. Onneksi tapahtuman tutkinta on tuonnut esille sen, että taustalla on ollut koulukiusaaminen, ja siihen ovien lukitseminen on vihoviimeinen estolääke.

Mitä raskasta taakkaa pieni lapsi kantoi, josta halusi irti vaikka ampumalla? 

Surullisena ja vihaisena olen seurannut nyky hallituksen saksien heiluttelua leukkuulautoineen. Kun Islannissa muutama vuosi sitten oli samanlainen tiukka taloustilanne kuin meillä nyt, siellä päätettiin, ettei lapsilta ja nuorilta leikattaisi mitään. Heille pienikin oli tärkeä.

PS. Kuva: Anna-Maija Korhosen akvarellimaalaus Pienikin on tärkeä 

Lakko, lakko, lakko

Kuva Los Llanos Aridanen erinomaisesta etniografisesta museosta. Siinä La Palman alkuasukas arkipuuhassaan.

Mitenkähän tämä benahoaralainen viestitti kavereilleen, mistä löytäisi parhaan kiviaineksen työkaluihin. 

Puhelimellako? Tuskinpa vain. Ei hänellä ollut tarvetta seurustella DNA:n kanssa siitä, miksi vajaan vuoden ikäinen puhelin meni lakkoon. 

Mitenkähän hän meni naapuriheimon luo vaihtamaan kuulumisia?

Autollako? Tuskinpa vain. Ei hänellä ollut huolia siitä, että talven 'hoidossa' ollut kaara meni lakkoon.

Mitenkähän hän neuvotteli heimon jäsenten kesken mahdolliset kiistakysymykset?

Painimallako? Ehkäpä. Tuskin he menivät lakkoon, jotta selviäisi, kuka seisoo vallan kaapin päällä. 

Puhelimella on sentään takuu voimassa ja autosta hoitopaikka lupasi huolehtia, mutta kuka hemmetti takoisi järkeä isojen poikien ja tyttöjen päähän, piilottaisi kaikki sakset ja leikkuulaudat. 

PS 3.4.24 jälkeen eilisen surullisen koulu ampumisen jälkeen: Voisiko isot tytöt ja pojat harkita omia päätöksiään niin, ettei lasten ja nuorten paha olo lisääntyisi. Sitä toivoivat äsken asiantuntijatkin. Oma mielipiteeni on lisäksi se, ettei poliisien lisääminen auta!

Saul Santos

Kun haluan palata muistoissa lempisaarellani, La Palmalle ja sen tuliseen lähimenneisyyteen, kirjoitan googlen hakuun nimen Saul Santos. 

Sain La Palmalla hänen julkaisunsa La fuerza del volcan, johon hän on ikuistanut saaren uusimman tulivuoren, Tajogaiten, syntymän. Sain häneltä luvan laittaa tähän blogiini kuvia julkaisusta, mutta tyydyn tähän yhteen, sillä ei minulla ole taitoa toistaa hänen upeita kuviaan.

Mutta kirjoittakaa tekin googleen Saul Santos ja nauttikaa joko instan tai facebookin kautta taiturin kuvista. Lisätietoa löytyy www.santossaul.com

Mestari on aina mestari. Kiitos Saul. Gracias.

Suomi - onnellinen maa

Suomi on taas maailman onnellisin maa. Onko koko kaikkeuden onnellisin, sitä emme tiedä. (Kuvassa kortti, jonka ostin Los Llanos Aridanen etnigrafisesta museosta La Palmalta)

Television Jälkikaronkka-ohjelmassa pohdittiin asiaa, siis Suomen onnellisuutta. Tarkoittaako onnellisuus hyvää elämää vai mitä? Tutkimuksessa onnellisuuteen laskettiin mm bruttokansantuote, elinikä, vapaus, korruption vähäisyys, yhteisöllisyys, anteliaisuus, koulutus ja tasavertaisuus. Kun noita määritteitä miettii, niin kyllä Suomi on hyvä maa elää, kaikesta huolimatta.

Hyvää pääsiäisen aikaa kaikille tasapuolisesti.

 

Paluu arkeen Keuruulla

 

Aamu alkaa puuron jälkeen joko pulahtamalla avantoon ...

... tai tassuttelemalla Keuruun monipuoliseen uimahalliin. Tänään oli uimahallin vuoro. Ensin kuntosali sitten vesijuoksu, ja aina välissä sauna ja suihku. 

Tänään palkitsin itseäni käymällä syömässä ulkona, Onnitonnissa, joka tarjoaa kotoisan makuista ruokaa. Ilmankos se on työtä tekevien miesten suosiossa 

Iltapäivään on nyt pujahtanut espanjalainen sarja La Promesa, kielen oppimista ja jännitystä kauniissa ympäristössä. Jäänyt koukkuun.

Muuten telkun katselu on supistunut lähinnä urheilun seuraamiseen. Ei, ei formuloihin, ei jalkapalloon, ei jääkiekkoon, vaan taitoluistelun ja hiihtoon. Varsinkin pariluistelu ja miesten sooloilu nosti ihokarvatkin pystyyn. Että ne osaa!

Puhelimen temppuilusta viisastuneena otin taas vuonna 2010 Budapestissä saamani

synttärilahjan käyttöön ja kirjoittanut siihen uudet, tärkeät yhteystiedot, varmuuden vuoksi.

Niskajumppaa teille tuon alemman kuvan ruisjauhoista kanssa. Kauppareissulla tapasin oman kylän luomuviljelijöitä Riitamäen tilalta esittelemässä omia tuotteitaan. Maistiaisleipäpala maistui, joten ostin kilon jauhoja mukaan. Voisi vaikka leipoa leipää ja karjalanpiirakoita.

Sää on ollut tavallinen kevätsää, nollan molemmin puolin, lumi- ja räntäsateita, aurinkoa silloin tällöin, mutta valoa jo riittää. Toissa yönä vahtasin revontulia, mutta pilvet pilasivat luonnon upean ilmiön.

Voi taivas

Aamukahvikävelyllä Los Cancajosissa näin tämän pienen värikkään kyltin. Näin, ihailin ja kävelin ohi. Toiseksi viimeisenä päivänä jalat vain vetivät kohti museota. Yhtään en arvannut, mihin päädyin.

Päädyin taivaalle, avaruuteen, opastajana museon upea opas, Francesca.

Hän kertoi tähdistä, planeetoista, galakseista, maailman synnystä - kaikesta. Museossa oli pieniä soppeja, joissa keskityttiin aina johonkin aiheeseen perusteellisesti, kuvin ja erilaisin rakentein. Viimeisessä huoneessa sain valita kahdesta aikakapselista, jonka sisään sain mennä. Pää oli jo niin pyörällä, etten edes muista, kumman valitsin ja miksi! Huips sentään.

Plutolla voisi olla kevyt olo, sillä siellä painaisin vain 4,9 kiloa! Kävimme Francesca kanssa keskustelun, onko Pluto planeetta vai ei. Siitähän asiantuntijat ovat viime aikoina olleet eri mieltä. Me peukutimma Pluton puolesta. 

Laitan tämänkin tähän postauksen. Tosin en yhtään tiedä, toimiiko se... Ai miksi? No, kun en ole testannut - vielä.

Kiitos, Francesca, grazie. Spero che ci vediamo presto. Toivottavasti pääsen pian uudelleen, sillä museossa riittää ihmettelemistä moneksi kerraksi.

Museo korvasi osittain sen, ettei naapurin (astrofyysikko) lupaama vierailu hänen työpaikallaan Roque de Los Muchachosissa observatoriossa sääolosuhteiden takia toteutunut. Toisaalta, olisihan minulla ikäni puolesta pitänyt olla lääkärintodistus niin korkealle mennäkseni. No, seuraavalla kerralla. 

La Palmalla on mahdollista nähdä upea tähtitaivas ihan paljain silmin, koska valosaastetta on vähän. Ensimmäisellä matkallani saarelle makasin asuntomme katolla ja näin Linnunradan. Huikea näkymä. Englanniksi Milk way. Linnunrata sanana periytyy itämerensuomalaisten tarinaan heidän pyhän lintunsa, joutsenen matkaa taivaan yli Lintukotoon. Kun taas englannin kielinen sana periytyy kreikkalaiseen mytologiaan, Hera-jumalattaren maitoon.

Huimasti on tietämys maailman kaikkeudesta lisääntynyt. Eihän siitä ole kauan, kun maan uskottiin olevan lituska, ja kuinka maa on kaiken keskus. Inkvisition eteen joutui Galileo Galileikin, kun uskalsi sanoa, että maa kiertää aurinkoa eikä päin vastoin. Vaikea on käsittää kaikkea sitä, miten kaikki sai alkunsa n 13,5 miljardia vuotta sitten 

Ihan täpinöissäni olen nyt seurustellut tämän lehden ja Googlen kanssa. 

Museosta ostin tämän muistikirjan, johon olen alkanut suunnitella seuraavaa matkaa La Palmalle, minun saarelleni.