perjantai 18. syyskuuta 2020

Päiväkirja


Hamsterin kohde on nyt muuttunut tavarasta luonnon antimiin? Kyllä! Kellari on nyt lähes tyhjä kamasta, mutta kahden kämpän pakastimiin vielä mahtuu, vaikkapa puolukoita. Vakituinen saalisalueeni oli putsattu tyystin, eli oli löydettävä uusi paikka. Mutta kun vaatimukseni on ollut hirvivapaa seutu, oli vain testattava yksi vanha paikka. Ja kyllä kannatti! Melkein samoin jaloin poimin neljä litraa puolikoita, eikä hirveitä otuksia tarvinnut listiä. Mukavaa oli huomata, että puolukka aikoi tuottaa toisenkin sadon, mutta taitaa olla myöhäistä.

Viime postauksessa kerroin, että olen pitänyt marja- ja sienipäiväkirjaa.Siihen olen merkinnyt päivämäärän ja saamani saaliit. Esim. 06.09. viime vuonna sain 6 kpl (herkku)tatteja ja sisennyksessä on tämän vuoden puolukat ja kantarellit samalta päivältä. Viime vuonna tähän aikaan tattiaika oli vielä ihan vauhdissaan, mutta tänä vuonna ei muutamaan viikkoon ole löytynyt enää tatin tattia. Puolukoita  viime vuonna sain yhteensä vain vajaan litran, nyt jo noin 20 litraa. Eivät ole vuodet veljeksiä. 

Seuraavana silmissä kiiltelee karpalomättäät. Lakka-aikaan löysin uuden suon lämpäreen valkoisenaan raakoja karpaloita. Olisivatkohan ne jo kypsiä?

Arkisin on taas italian opiskelua. Isä Matteo ratkoo juttuja Spoleton maisemissa, ihan lähellä saapamaan kotia. Milloinkahan saa taas pakkailla laukkuja ja lennellä pakoon syksyn kaamosta? Toivossa on hyvä elää.

torstai 10. syyskuuta 2020

Hamsterin eloa

Koronaa täytyy kiittää esimerkiksi siitä, että kellarin toinen häkkivarasto on nyt melkein tyhjä. Saapasmaasta omaehtoisessa karanteenissa ollut jälkikasvu kantoi alhaalta säkin/laatikon kerrallaan minun eteeni ja kysyi: mitäs näille tehdään? Ja hupsista - vain vähän alas unohdetusta omaisuudesta oli omistamisen arvoista. Olin muutaman kerran toimittanut tavaraa vietäväksi Viroon, mutta nyt viejät olivat eivät enää voineet asiaa hoitaa, korona piti heidät ikäihmisinä kotona. Mutta onneksi ...

... Multialla on tuo sininen ovi! Ovi kierrätyskeskukseen. Sinne olen nyt vienyt Viroon tarkoittamani tavarat. Hyvin ne ovat kelvanneet, enkä mitään sinne viemääni ole yhtään kaivannut. Oikeastaan en edes muista, mitä sinne olen kuskannut. Nurkkiin keräämiäni aarteita myin Keuruun kirppis-Vilikkassa ihan hyvällä tuloksella, enkä niitäkään tavaroita kaipaa. Tavara-Hamsteri alkaa tulla järkiinsä.

Vakiolukijani ovat - ehkä - ihmetelleet sitä, etten ole pahemmin formuloinut. Vaikka Kimi-serkun ajoja sivusilmällä edelleen seuraan, täten ilmoitan, etteivät vormulat enää kauheasti kiinnosta. En ole jaksanut Bottaksesta kiinnostua, anteeksi vain. Johtopäätös: veri on vettä sakeampaa. Tiedän erään taputtavan salaa käsiään. Asian lopuksi: En sure  Ferrarin tilaa. Itse ovat asiansa sotkeneet. Finito!

Finito ei sen sijaan ole luonnossa rymyäminen. Eilinen valokuva metsästä ei suostu tähän postaukseen, joten olkoon tämä aikaisemmin ottamani kuva esimerkkinä saaliista. Kantarelliaika jatkuu, vaikkakin eilen alkoi olla jo laatu hieman kulahtanutta. Kantarelli on siitä ovela sieni, että se lymyää sammalikossa, eikä koskaan yksin, ja niinpä viime aikaiset sateet saavat osan sieniryppäistä jo löpsähtämään. 

Varsinaisesti olen siirtynyt puolukka-aikaan. Olen nyt kokeillut laittaa siivotut marjat yöksi ensin pakkaseen, koska ne survoutuvat sulaneena paremmin. Luonnon pakkanen ei vielä siinä hommassa ole ollut apuna. Survotut puolukat säilyy hyvin jääkaapissa. Puolukkasurvos on taivaallista jälkiruokaa.

Eilen osuin myös uuteen mustatorvisienipaikkaan. Kun yhden kuusikon reunassa tarkistin näkökenttääni, niin siinähän niitä kumpparini kupeessa odotteli. Nyt ne ovat jo kuivuneet ja odottelevat murskattuna mausteeksi eri ruokiin pääsemistä. Uusi paikka on tallennettu mieleni karttaan.

Viime vuonna tähän aikaan tattikausi oli parhaimmillaan. Ei tänä vuonna. Olen nyt toista vuotta pitänyt saalis-päiväkirjaa. Siitä lisää seuraavalla kerralla.

tiistai 1. syyskuuta 2020

Minä en ole hirvi

Minä en ole hirvi, EN EN EN! Mitenkähän ne NELJÄ hirvikärpästä, jotka tänään luuli MINUA hirveksi, saisi uskomaan asian. Tai ei enää mitään pysty luulemaan, koska minä nirhin ne inhoten. Taas jää yksi hyvä puolukkamaa odottelemaan pakkasia. Minä en ainakaan sinne nyt mene.

Multian luontopolulla oleva Riikka Helmisen peltihirveä hirvikärpäset tuskin häiritsevät.  Teoksen nimi Olpa onni, ettei törmätty toivottavasti suojelee kaikkia näin syyshämärissä autoilevia. 


Korona vilkkuu. Toivottavasti se toimii. En ole vielä sitä ladannut, koska elän ihan omassa kuplassani rymyten pitkin metsiä. Kaupuassa tietysti täytyy piipahtaa, koska ihan kaikkea ei metsäkään tarjoa, mutta tämä kuva herättää kyllä haikeutta: Fiumicinon lentokentän juna vei minut useina viime vuosina syyskuun loppupuolella kohti Sabinaa. Aika yksitoikkoinen ajanjakso odottaa verrattuna aikaan ennen koronaa. 
 

Tietysti voi muistella menneitä netin kautta. Viisi vuotta sitten pakkailimme laukkuja kohti Montalbanon maisemia. Nythän sekin TV-sarja loppuu kokonaan, koska nuorta Montalbanoa näytellyt Riondino on jo 40-vuotias, eikä kuulemma kokenut enää olevansa osaan sopiva. Ja sitä paitsi Aikuinen Montalbanokin on uransa lopussa. Camilleri nimittäin kirjoitti viimeisen Montalbanonsa jo vuosia ennen kuolemaansa ja testamenttasi sen näytettäväksi vasta postuumina. No, aina voi lukea ja katsoa dvd:tä.

Entinen kollegani Risto Kahila löytää kyllä tekemistä. Tämä upea teos kuvaa korona-aikaa, ja sen voi nähdä tämän vuoden Keuruu-Multia-Petäjäveden kansalaisopiston ohjelman kansikuvana. Taiteellinen perhe on löytänyt monenlaisia ilmaisutapoja. 

Tässä Tuulalle ja Ristolle kiitoskukat mieluisasta hetkestä.


maanantai 24. elokuuta 2020

Kesän loppua

Sataman kioski sulki ovensa tältä kesältä. Melkein joka päivä kävin juomassa päiväkahvit, lukemassa lehdet ja ennen kaikkea ihailemassa upeaa maisemaa. Jatkuu ensi kesänä ...

Tänään kävin uudelleen kiertämässä Multialla Ympäristötaide-polun. Nyt mukanani oli itsekin taideteoksen polun varrelle tehnyt paikallinen ystäväni. Sain paljon uutta tietoa tekijöistä ja teoksista. Nämä Marja-Leena Valkolan lammella kelluvat tuolit toimivat kesämökkeinä lammen ankoille! Ihan ilman taiteilijan asuttamista!! 


Airin B&Bee ((Airi Ukkonen) oli jo täysin rakennettu. Erinomaista luontokasvatusta läheisen koulun isoille ja pienille ihmisille.

Salme Hoppulan Pisaratartunnassa korona-virukset leijuivat uhkaavina yläilmoissa. Onneksi Keuruu ja Multia ovat ainakin toistaiseksi säästyneet kurjalta taudilta. Itsekin koen nykyisin viime maaliskuun ikäihmisten pelottelun kaukaiseksi pahaksi muistoksi. Toisaalta käsiä hinkkaan edelleen ja kaupassa minulla on aikaa vaikka vaihtaa paikkaa jonossa, jos joku tulee liian lähelle. Mutta saapasmaahan ei toistaiseksi ole edes halua lennellä.

Metsässä rymyäminen sen sijaan jatkuu, mutta mustikka-aika alkaa olla ohi. Allun blogissa (dit un dat) oli mielenkiintoinen salaatti, jossa mustikat olivat yhtenä aineksena: rucolaa, avocadoa, fetaa ja mustikoita eikä yhtään mitään muuta, ja voi että oli hyvää. Olen nyt useamman päivän aikana nauttinut uutuudesta ja lähettänyt Allulle joka kerta kiitoksen ideasta. Vahinko vain, että hyväkuntoisia mustikoita ei metsästä juuri enää löydy, vaan täytyy turvautua pakkasen antiin. Eikä hieman jäiset marjat salaattia huonoksi tee.

Parin viikon rutikuiva aika muuttui viimeistään tänään, sillä taivaan portit avautuivat ammolleen ja pudottivat kunnon sateet sienten ja minun ilokseni. Ja lisää sateita tulee kuulemma koko viikon ajan, ja koska on vielä lämminta, loppuviikosta menen tuonne noin hakemaan kantarelleja, jotka muistan sitten kypsyttää hyvin, jotta vatsakin tykkäisi.


Siis menen tuonne noin! Koska tunnen alueen kuin omat taskuni, tiedän täsmälleen, missä ne kantarellit luuraavat. Eivät ne minua hämää.😅

tiistai 18. elokuuta 2020

Multian kesä-Guggenheim

Maanantaina piipahdin Multialla ja kävelin läpi Härkölammen ympäristötaidenäyttelyn. Sisko Mikkilän ikäihmisen koronavuodatusta ja pyykkirantaa tutkin hyvän tovin. (Huom tuo Tyko Sallismainen Pyykkärit-teos on tehty maalamalla pyykkipojat tauluksi!)




Toinen teos, joka vaikutti kovasti oli Jaana Kekkosen vanhan palaneen riihen uudelleen synnyttäminen taide-elämykseksi.

Sylvia Valkolan Method Putkiston kohdalla oli nauru herkässä. Mutta arvaattekos, miten Valkola on teoksensa tehnyt? Kertokaapas se minulle.

perjantai 14. elokuuta 2020

Herkuttelua ja onnea

On herkuttelijan unelma-aika: tuoretta lähiruokaa omasta keittiöstä. Uudet perunat ja porkkanat sienimuhennoksen ryydittäminä. Sienimuhennokseen laitan kantarelleja ja tatteja uustuotannosta ja lisämausteeksi murustelen  edellisen sadon mustatorvisieniä. Sipulina suosin tällä hetkellä purjoa. Lisämausteeksi hyppysellinen lipstikkaa, timjamia ja tietysti suolaa ja pippuaria, kermaa unohtamatta, eikä pari pisaraa sitruunamehua ainakan pahitteeksi ole. Kelpaisi teillekin, arvelen. 

Pieni, kivulias ongelma ilmeni pari päivää sitten. Tein kantarellimunakkaan tuoreista sienistä, joita en hauduttanut kuin pari minuuttia. Siitäkös vatsa laittoi vastalauseen: koko illan ja yön kipu oli lähes kestämätön. Olenkohan allerginen kantarelleille? Jostain olen lukenut, että ne täytyy kypsentää vähintään 20 minuuttia. Enimmäkseen niin olenkin tehnyt, mutta munakkaaseen käyttämäni sienet taisivat olla liian 'raakoja'. Niin tai näin, olen nyt vienyt parina päivänä saamani kantarellit pikkusysterille. Itse hyväksyn tällä erää vain tatit. Niitä olen saalistanut aina aamukävelun aikaan. Tänä aamuna kotiuduin kymmenen tatin kanssa. Viipaloin kuivumaan ja osan pilkoin pakkaseen. Kuviakin olisi, mutta eihän tämä uusi systeemi minua kuuntele.

Aamupäivät olen siis tatteilut, mutta iltapäivisin ole keräillyt mustikoita. Niitä on, mutta laatu on aika vaihteleva: kannat tahtoo jäädä kiinni, osa on löllöjä ja osa punertavia. Mutta koska poimin käsin, voin valikoida. Tänään tapasin kesän toisen matelevan kaverin. Puolimetrinen kyy siirtyi takaoikealle ja minä takavasemmalle- Kummallekin oli tilaa.

Minä sitten tykkään meidän pääministeristämme, tulevasta presidentistämme, sitten joskus. Niin tykkäävät saapasmaalaisetkin. Toivon hänelle ja hänen läheisilleen kaikkea hyvää.