keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Elämän kirjoa




Onneksi aina on apu lähellä. Pikku prinsessa mökötti aikansa ja komensi kaikki apua tarjoavat pois sanoen: Minä ajattelen. Menkää pois.

Sitten pojat keksivät  alkaa laittaa leikisti ruokaa. Puuha kiinnosti pikkuista enemmän ja enemmän, ja kohta hän olikin täysin mukana. Hänellä oli kuulemma monta lasta, joille piti keittää paljon kananmunia. Minä niin tykkään näistä apulaisistani, varsinkin kun tiedän, ettei heidän kulttuurissaan miesten ole tapana leikkiä lasten kanssa.

(Huomaattehan lapsen kaulassa olevan stetoskoopin. Symboloi sitä, kuinka hänen äitinsä opiskeli ennen pakolaismatkaa yliopistossa lääketiedettä.)

Minäkin sain apua kuvien avaamisessa. Mutta että piti ottaa tiukalle.


Bodyshop on Helenan erikoisalaa. Siis lastenvaatteiden järjesteleminen vastaanottokeskuksen kirppiksellä. Tämä oli nyt ainakin viides kerta, kun hän kaivoi SAMOJA bodeja sekavista vaatekasoista ja muovipusseista kaiken pölyn leijuessa sakeana ilmassa.


Lauantaina iltapäivällä Vokin äitejä hemmoteltiin jalkahoidolla. Millaisia matkoja näilläkin jaloilla on taivallettu?


Ja mitä nämäkin äidit olivat ennen Keuruulle pääsyään kokeneet?


Jalkahoidon lomassa äidit halusivat tehdä käsitöitä. Puheen sorina ja naurahdukset viestittivät, että he nauttivat täysin rinnoin ihan omasta ajastaan. Puolitoista tuntinen venyi kahdeksi ja puoleksi tunniksi!


Sunnuntain perhekerhossa oli muitakin kuin eka kuvan pikkuinen prinsessa. Jotkut halusivat syventyä yksin kirjoihin ja jotkut keksivät jotain muuta puuhaa yhteistuumin. Jatkuu ensi viikonloppuna...

Tympii ja risoo




"Tympii ja risoo... Iskä sanoi, että mennään perhekerhoon, mutta kun ulkona satoi, en minä halunnut lähteä!" Jotain semmoista saattoi lukea pikku prinsessan ajatuskuplista. Isä ja lapsi olivat kuulemma käyneet periaatteellista keskustelua, joka oli päättynyt siten, että perhe saapui kerhotilaan vaatteet vettä valuen. 

Tympii ja risoo - minua nyt, sillä MINÄ EN OSAA SIIRTÄÄ KAMERAN KUVIA!

Täytyy miettiä...

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Ja siellä kaikilla oli niin hulinaa...


Iso, valoisa tila odottaa ,,, lapsia ja heidän äitejään... Keuruun vastaanottokeskukseen viettämään sunnuntaista iltapäivää.


Lapsia pöydän ympärille kasaantuikin kokeilemaan taitojaan. Mutta NÄITÄ lapsia emme olleet odotelleet äiti-lapsi -kerhoomme. Niin tai näin - lapset ovat lapsia - kaiken ikäisinä ja leikkimisen ilo kuuluu kaikkien elämään. Isät kyselivätkin, josko he voivat tulla JOKA PÄIVÄ!




Ja kyllä lapsenikäiset lapsetkin innostuivat: kaatelemaan hernepusseilla keiloja, pukeutumaan ja leikkimään nukeilla. Tälle prinsessalle pöytä oli paras paikka leikkiä.


Toki paikalla äitejäkin oli, mutta he halusivat pysyä taka-alalla, auttamassa vohveleiden paistamisessa ja juttelemassa toisten naisten kanssa.


Kolmetuntista hulinaa ei olisi ollut mahdollista pitää edes jonniin sortin aisoissa ilman Keuruun SPR:n osaston vapaaehtoisia (7 kpl minun lisäkseni) ja ilman tulkkeina toimineita suomen kielen opiskelijoitani (4 kpl). Kiitos Keuruun kaupungille osastolle lahjoittamista kalusteista ja leikkitarvukkeista. Kaikille tsiljoona kiitosta. Jatkuu ensi sunnuntaina ...

PS, Päivän kruunasi KIMI! Oli mahtavaa seurata hänen ajamistaan ihan suorana. Forza!