perjantai 4. marraskuuta 2011

Pikkujuttujen sanojen ààrellà

Pikkujutut antoi minulle sanoja mietittàvàksi. Tàssàpà ne ovat:

KOTI on tullut aina vain tàrkeàmmàksi paikaksi. Kaksi KOTIA ja niiden vàlià kulkeva kolmas KOTI -  matkalaukku - ei ole moittimista. Kun toisessa alkaa pimeà aika syksyllà tai loska kevààllà, voi pakata kolmannen KODIN ja lennàhtàà toiseen, jossa ainakin aina on enemmàn valoa. Mità nyt taas talviaikaan siirryttàessà pimeà tulee tànnekin aikaisemmin (n klo 17.00). Aamulla valoisuus alkaa jo n klo 7.00. Tàmà maasta toiseen liikkuminen on saanut aikaan sen, ettà viihdyn aina vain paremmin ihan omissa oloissani - KOTONA on niin mukava olla. Kahdessa KODISSA, kolmas on liian ahdas.

Tàssàpà osa sità kolmatta kotia. LAUKKUJA nyt ihan tyhjillààn. Mutta 16.12. ne ovat ihan tàynnà - yhtà sun toista. Meridiana ja Finnair eivàt vaihteeksi leiki samalla hiekkalaatikolla, vaan yhdensuuntainen lento sinivalkoisin siivin olisi maksanut làhes tonnin. Kun Maire-serkku kehui matkaansa Norwegianin siivillà,  varasin lipun pohjoisen rajanaapurin lipun alta. Lentolippu n 70 e ja matkaLAUKKU à 20 kg 10 e. JA mukaan saa ottaa KAKSI matkaLAUKKUA ja kàsitavarat, joten nyt voi mukaan pakata paljon òljyà, oliiveja yms. Onneksi LAUKKUNI ovat peràssà vedettàvià.

Kolmas sana on PERUNA. Tàmà ei ole peruna, mutta sen mukula on ihan perunan nàkòinen. Tien posket ja metsàt ovat nyt tàynnà villisyklaameja. Kaivoin kerran sen mukuloita ja laitoin kukkapurkkiin. Kukkivat upeasti, mutta kun halusin vaihtaa purkkiin muitakin kukkia, syklaameja pukkasi vain jatkuvasti. Jaksaa puskea lehteà ihan pienestàkin mukulanpalasta. UuniPERUNA on yksi herkuistani. Perunat viipaloidaan veneen muotoisiksi. Ripotellaan òljyà ja suolaa ja laitetaan uuniin muhimaan. Yksinkertaista ja yksinkertaisen hyvàà.

SADE. Sateessa ja suojassa. Nàmà soturit matkalla aamucappuccinolle kertovat karua kieltààn sateiden mukana alastulevista saasteista. SADE on siunaus ja SADE on kirous. Tànààn sadetta kirosi erityisesti Genova, jossa tulvissa ja maanvyòryissà on tàhàn asti tulleiden uutisten mukaan kuolluy seitsemàn ihmistà, joista kolme lapsia. Liguriaa tosiaan SADE nyt koettelee. Viime viikolla kuoli 10 ja kateissa on vielà kolme. Kuitenkin SADE on toisaalta tàmàn maan siunaus. Ilman SADETTA ei tàmà maa olisi niin tàynnà kaikkia luonnonantimia. Nyt on vuorossa mm viinirypàleet, erilaiset kaalit ja monenlaiset talvisalaatit. Huomenna alkaa minun kohdallani Sabinan tàrkeimmàn luonnonantimen, oliivien poiminta, jos SADE ei tule esteeksi. Sààmiehet/naiset ovat kyllà ennustaneet huomiseksi koiranilmaa. Varaudun kumppareilla ja SATEEN pitàvàllà takilla. Toivotaan parasta. Tàmàn vuoden sato ei kuitenkaan ole viime vuoden veroinen mààràltààn. Laatu on varmaan exrta vergine.

Viides sana on KADET (kàdet). Kuvassa nàkyvàllà, vaaleapukuisella naisella on KADESSAAN keppiharava, jolla hàn haravoi puusta oliiveja. Alle on viritetty verkko, johon oliivit putoavat. Sitten KASIN puhdistetaan liiat roskat ja oksat pois, jotta saalis voidaan viedà mielellààn jo samana pàivànà òljynpuristamoon (frantoio). KADET ovat minulle aivojen jatke. Opin kaiken parhaiten, jos saan tehdà asioita KASIN, siis KASITELLA asioita. Pelkàn kuulon perusteella en opi juuri mitààn. Kuitenkin aikoinaan koulussa piti vain istua hiljaa paikoillaan ja kuunnella opettajien puhetta. Ilmankos minà aina keksi kaikkea muuta puuhaa opettajien mieliharmiksi!!!

3 kommenttia:

  1. Hih,kolmas koti;D AIka kätevä sellainen! Minulla sellainen oli yhtenä kotina myös useita vuosia,kun olin eksän matkassa.
    Noita syklaameja kasvaa täälläkin ,ja niitä syödäänkin,oliskohan ollut lehtiä. Kauniita ovat.Tuota Norvegiania minullekin suositeltiin,että on kuulemma edullinen.

    VastaaPoista
  2. Tämähän on tottavie kuin juttelua, nämä sanat. Meillä on nyt pari laukkua silleen puolivalmiina, ihan kaiken varalta ja lista työn alla mitä muuta sinne heitetään.
    Tuosta alimmaisesta kuvasta piti etsimällä etsiä kädet, en heti hoksannut. Tarvitsen siis toisen kupin kahvia. Ja sen jälkeen tsekkaan lentääkö norjalaiset tännekin, latvialaiset lopettivat. Tulimme viimeisellä lennolla :(.

    VastaaPoista
  3. Yaelian: (Matka)laukussa kulkee se nàrkeimmàt eli passi ja muut tàrkeàt paperit/kortit, jotka ottaisi hàtàtilan mukaan. Plus tietysti tànnepàin tullessa mm sienet ja marjat, ja koti-Suomeen mennessà oliiviòljy ja oliivit, jotta keittiò tuntuisi kotoisalta siellà ja tààllà. Vaatteista ei niin vàlià!!! Syklaameja syòdààn????????? Tàytyypà tutkia, silà metsà on nyt pullollaan sità ravintoa. Minusta tuli heti kerralla Norwegian -fani. Làhtò tààltà pààstà on vain vajaa puoli tuntia Finnairin jàlkeen, joten jatkoyhteys Helsingistà Keuruulle toimii entiseen malliin, ja pààsen ihan kotiovelle asti.

    Pikkujutut: Minusta on mukava miettià sanoja, joita blogissa minulle annetaan. Toivottavasti teidàn ei koskaan tarvitse làhteà - kaiken varalta, vaan voitte lennellà ihan/melkein suunnitelmien mukaan. Tànààn oli toinen pàivà oliivishowssa, ja tàytyy todeta, ettà (kàsi)jumppaa on nyt tullut moneksi kuukaudeksi. Suosittelen Norwegenia, sillà sillà pààsen suoraan saapasmaasta sinivalkoiseen kotimaahan.

    VastaaPoista